Lemmikit

Meille tuli pentu ja menimme sen kanssa käymään vanhempieni luokse. Ja taas tuli ongelma, joka oli edellisen koirankin kanssa, eli koira suhtautuu epäilevästi isään.
Isä on vanha, isokokoinen ja kumarainen mies jolla on suuret kädet. Normaalisti juttelee tavallisella puheäänellä, mutta kun puhuu pennulle, madaltaa ääntään ja mongertaa hitaasti, "voooii tuuuleee täänneee noo miikäää täälläää" ja menee käsi ojossa koiraa kohti. Pentu pelkää, isä menee perässä. Jos menin isän viereen niin pentu uskalsi hieman lähestyä, kunnes isä taas ojentaa kätensä ja alkaa möreällä äänellä mongertaa. Minä ja äiti kilpaa koitimme saada isää uskomaan että älä nyt sohi käsilläsi ja puhu iloisemmin jne, mutta ei.
Muutaman kerran pentu kävi salaa isää haistelemassa, esim. ollessamme kahvipöydässä. Ei pelännyt, koska isä ei huomannut sitä. Jos huomasi, heti käsi ja mörinä

Isä oli harmissaan kun ei pentu yhtään hänen anna koskea (äiti koitti selittää miksei), ja hain luun jonka annoin isälle, että kutsupa koiraa ja anna tuo sille! Isä teki työtä käskettyä ja pentu uskaltautui ottamaan luun suuhunsa, niin isä alkoi kiskoa luuta takaisin, kovaa muristen ja "haukkuen". Pentu pelästyi, päästi irti luusta, perääntyi ja alkoi haukkua. Isä kiukustui että ei tuosta hyvää koiraa tule eikä ainakaan vahtia, koska pelkää noin julmetusti! Ja voi *piip* sitä turhautumiseni määrää.

Pentu on vahtiviettistä rotua, mutta kaikkiin muihin se on suhtautunut tosi hienosti. Nyt näyttää siltä että taaskaan koiramme ei tule sietämään isää, kuten ei edellinenkään koira. Kohta en siedä minäkään Ja isähän on "niin kokenut koiraihminen, että neuvoa ei tartte!" ja on koiran korvien välissä vikaa jos ei hänen kanssaan toimeen tule. Ja jos häntä neuvoo, kiukustuu eikä kuitenkaan toimi neuvojen mukaan, koska hän tietää itse paremmin. Ilmeisesti mitään ei ole tehtävissä...

Minulla on vähän samantyyppinen tuttava, hänkin iäkkäämpi mies. Olen ajatellut, että hän on kävelevä luonnetesti ja koira, joka ei häntä hätkähdä on rautahermoinen Ei hänenkään suhteensa ole mitään tehtävissä. Hän on mitä on, ja useimmat koirat, myös omani, ovat hyvin epäileväisiä.

Kyllä tuolla Vieraan isän käytöksellä saa hyvin nopeasti ehdollistettua pikku pennun pelkäämään tuommosta käytöstä ja tyyppiä, ellei jo niin käynyt. Yhdistelevät päässään helposti tietyn tyypin käytöksen myös muihin ihmisiin. Monet esim.pelkäävät isoja lierihattuisia miehiä, mutta eivät syntyessään. Tuo luun käsittely kruunasi kaiken. En veisi ennen kuin aikuisena. Isän luo ilman pentua.

mulla on se tapa, että jos ohjeita ei kuunnella, niin koira ei enää kyläile siellä paikassa. tuo on toiminut vallan mainiosti jo kauan.

toinen vaihtoehto toki on joka ikinen kerta pahoittaa mieli tai tapella, mutta jos isäsi on täydellinen omasta mielestään niin eipä se suhtautumistaan muuta.

Isä teki työtä käskettyä ja pentu uskaltautui ottamaan luun suuhunsa, niin isä alkoi kiskoa luuta takaisin, kovaa muristen ja "haukkuen". Pentu pelästyi, päästi irti luusta, perääntyi ja alkoi haukkua.

Minä pidän mahdollisena, että pentu käsitti tuon vain, että isä ei nyt anna luuta. Huono puoli on se, että koiralle pitäisi nimenomaan opettaa, että kun jotain annetaan, niin sen saa luvalla ottaa. Helpottaa palkkaamistakin toki. Tai sitten isä opetti juuri sen, että älä lähde vieraiden setien matkaan

Mutta traumatisoituikoi koira tuosta? En jotenkin usko. Haukkuiko se isälle vastaan? Eihän siinä sitten koiran kannalta mitään pelottavaa ollut.

Kuvittele isäsi tilalle toinen koira. Joku hurtta koirapuistossa saattaisi tehdä tuon saman: Näyttelee muille keppiä, poseeraa sen kepin kanssa, mutta kun toinen koira innostuu ja haluaa saman kepin, niin se ei käykään päinsä.

Mun mielestä on täysin mahdollista, että koira ajan oloon oppii isäsi olevan ok tyyppi jos tietyt asiat tapahtuu: Reilu peli.

Isällä on täysi "oikeus" koirankin mielestä olla antamatta sille maailman herkullisinta luuta. Yksikään eläin ihmisen lisäksi, ei pääsääntöisesti toimi siten, että löytää jotain hyvää ja ojentaa sen muille. Korkeintaan kädelliset osana jotain laumautumisriittiä? Ei niinkään koirat.
Jotkut seurakoirat?

Minä ottaisin tuossa kohtaa ihan rauhallisesti. Jos isän kanssa ei natsaa, eikä koira halua mennä isän luo, niin olkoon menemättä.
Se vastaa koiramaailmassa samaa, kuin lauman johtaja uros päättää, että muu lauma ei tule hänen kinttujaan nuuskimaan ja sillä selvä.

Se että isäsi haluaa kontaktia koiraan, on myönteinen merkki hänestä. TUe kaikkea tilanteita, mitkä menevät isän ja koiran välillä hyvin.
Opeta isä palkitsemalla. Mutta älä puutu nyansseihin.
Jos hänen äänensä on karhea, niin lopputulos ratkaisee. Pääsettekö siihen tilanteeseen, että isä antaisi vaikka namia koiralle, jonka koira syö heti.
Niin, ettei ole mitään "kiistakapulaa" minkä isä ottaa sitten hölmöyksissään pois, ja lietsoo riitaa koiran kanssa.

On selvää, ettei tuo isän tapa järkevä ole missään kohti, mutta ei se koiran näkökulmasta mitään pahinta mahdollista ole. Isä ei kuitenkaan lopulta lyö koiraa, ei potki koiraa, eikä tee sille mitään?
Ja on sulle ehkä tärkeää että koirasta on iloa myös kaikille, missä sen kanssa käyt, ja säilytät hyvät välit isään. Älä anna tuon tulla väliinne, sanoisin jos multa kysyttäisi.

Jos tilanne menee sellaiseksi, että mielestäsi pentu jotenkin pelkää, niin odota että se on vähän isompi eikä ole niin epävarma itsestään.
Toisaalta jos isällä on taipumus olla isäntä talossa, niin hän todennäköisesti ei myöskään kattelisi minuuttiakaan koiraa, joka ei häntä kunnioita, vaan ärähtäisi jotain koiralle?

No jos koiralla on taipumus ns. pöljäillä kylässä, niin koita itse sitten kun pentu on vanhempi, pitää koiran käytös sellaisena ettei siinä moittimista ole.
koira voi aivan hyvin olla nurkassa ja ihmiset ruokailee ja kahvittelee. Eikö se kuulu ihan tapakasvatukseen? Koira varmaan ymmärtää sen niin, jos käy haistamassa lahjetta ja sitten isä "ärähtää" ja koira väistää. Koira on okei, en siis saa mennä kahvipöytään. Oppi just uuden käytöstavan.
Koita estää liika painostus isän taholta, niin että opeta eniten että koira tulee isän luo, ikinä ei saa painostaa koiraa nurkkaan ja mennä uhkaavana käsittelemään. Ehkä siihen vetäisin sen rajan, mikä on traumatisoivaa koiralle.

Isä oli harmissaan kun ei pentu yhtään hänen anna koskea (äiti koitti selittää miksei), ja hain luun jonka annoin isälle, että kutsupa koiraa ja anna tuo sille! Isä teki työtä käskettyä

Melko riipaiseva väärinymmärrys, isä kuitenkin periaatteessa tykkäisi koirasta. Nyt vaan etsimään hyviä hetkiä ja onnistumisia. Edes pieniä. Että heistä kaverit tulisi. Möreä-äänisetkin ihmiset voi olla koirien kamuja.

Kun Nuppu sheltti aikoinaan tuli meille, niin menimme käymään miehen äidin ja tämän miehen luona. Nuppu oli sylissäni ja mies tuli sitä moikkaamaan. Yhtäkkiä otti sytyttimen ja laittoi sen palamaan ihan pennun nenän edessä.
Sen jälkeen en ole päässyt liian lähelle yhtään koiraamme.

Jännä puolustelu Ninniltä kaiken kaikkiaan.

"Isällä on täysi "oikeus" koirankin mielestä olla antamatta sille maailman herkullisinta luuta. Yksikään eläin ihmisen lisäksi, ei pääsääntöisesti toimi siten, että löytää jotain hyvää ja ojentaa sen muille. Korkeintaan kädelliset osana jotain laumautumisriittiä? Ei niinkään koirat.
Jotkut seurakoirat?"

Siis isä kiskoi pennulta jo sille annettua luuta suusta muristen ja ärräten. En hyväksy tuollaista ihmiskäytöstä keneltäkään olkoon isä tai kuka hyvänsä. Edelleenkään minun pentuni ei kyseiseen asuntoon menisi. Sairas tuo sytkäritemppu, varmaan huvittavaa ja kouluttavaa jonkun mielestä.

Voi harmi, toivottavasti heistä vielä tulee ystävät!

Meillä kävi niin, että olimme tyttären pennun kanssa ensi kertaa vanhemmilla kylässä Kaikki oli OK, kunnes veljeni tuli kylään. Hänen varjokuvansa näkyi röpöläisen ovilasin läpi ja ulko-ovi rämähti. Pentu säikähti eikä sen koommin hyväksynyt häntä, vaan pelkää ja haukkuu vielä nelivuotiaana aina tavattaessa. Se on tosi kummallista ja harmi, koska veli on maailman kiltein ja fiksuin ihminen, joka rakastaa koiria ja osaa niitä myös käsitellä. Viimeinen ihminen, joka antaisi koiralle mitään syytä pelätä itseään. Hänellä itsellään on monta koiraa. Hän on yrittänyt lepytellä ja totuttaa koiraa monta kertaa. En tiedä haisiko vaatetus silloin ensi kerralla jotenkin vaaralliselta kun hän tuli suoraan metsältä.

Tuossa isäsi ei tehnyt muuta väärää kuin "niin isä alkoi kiskoa luuta takaisin, kovaa muristen ja "haukkuen". Pentu pelästyi, päästi irti luusta, perääntyi ja alkoi haukkua.
Jos pentukoira on alle puolivuotias, niin silloin tulee pentuarkuus esille, mikä on ihan normaalia. Mutta vanhemman pennun pitää oppia käsittelyyn, samoin kuin näyttelyssä koira joutuu hampaistaan alkaen tuomarin käsittelyyn. Eri asia on jos pentu on perinyt luonteensa arkuuden vanhemmiltaan.
Ei kuitenkaan näytä siltä, kun haukkuen puolusti namiaan. Pennun on totuttava kaikenlaisiin ääniin, myös ihmisten ääniin ja yleensä pentu haistaessaan ihmistä saa haju muistijäljen ja pentu osaa tunnistaa uudelleen tavatessa.

Perimänsä kautta koira on arka siksi, että sen luonteen hermorakenne ei ole riittävän hyvä. Ja silloin sen koulutustyyli täytyy muuttaa sellaiseksi, että koiralle jää hyvä muistijälki.

Jos pentu on kovaluontoinen ja luonne ja hermot kunnossa niin sille ei jää kummosta traumaa tuosta. En ehkä kuitenkaan vierailisi turhaan isän luona, ennen kun pentu on vähän vanhempi. On toki hyvä että koira oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä, mutta silloin niitten ihmisten pitää kuunnella mitä toiset sanoo, eikä tahallaan härnätä koiraa.
Ennen vanhaa oli äkäsiä koiria enemmänkin, varmaan niitäkin oli ärsytetty ja peloteltu, koska jonkun mielestä se on hauskaa kun pieni eläin pelkää. EI näin.

Muistan, varmaan mummoni kertoneen, jostain ihmisestä jota oli aina kaikki kylän koirat purreet tai ainakin näykkäisseet. Jotkut ihmiset vaan ovat epäilyttäviä koirien mielestä.

Niin ja mikä on pentu kenenkin mielestä. On aivan eri asia puhutaanko seitsenviikkoisesta juuri pesueestaan "orvoksi" erotetusta, vaiko puolivuotiaasta.

Mutta vanhemman pennun pitää oppia käsittelyyn, samoin kuin näyttelyssä koira joutuu hampaistaan alkaen tuomarin käsittelyyn.

Pitää paikkansa.
Mulla on silti koirat oppineet käsittelyyn, vaikken ole sitä koskaan niiden kanssa harjoitellut.

Siihen vaikuttaa sekin, että ne on perustapakasvatuksen saaneet, mutta myöskään niillä ei oo negatiivisia ennakko-odotuksia.
Siksi tekisin varsinaiset käsittelyharjoitukset ap:na muun, kuin arvaamattomasti käyttäytyvän isän kanssa. Isän kanssa sitten sellaista damage controllia lähinnä, että saa vierailut sujumaan mielipahoilta välttyen.
Varoisin eniten niitä tilanteita että koiraa lähestytään, ja koiraa painostetaan, ja sitten käsitellään rujon kovakouraisesti. Lisäksi en esimerkiksi itse anna kenenkään edes tulla silittämään pentua, kun se on mulla sylissä. Päästän mieluummin pennun itse menemään ihmisten luo, koska sillä pitää olla turvapaikka missä se tietää, ettei sen siitä käsin tarvitse itseään koskaan puolustaa. (en tietenkään joka vastaantulijan luo päästä missään ulkona)

Pelkäävää häntä koipien välissä tutisevaa koiraa ei saisi edes mennä silittämään. Ei edes omistaja itse, vaan antaa koiran ensin päästä tunteen yli ilman, että sitä vahvistetaan silittämällä. Siinä ei kuitenkaan kauaa pitäisi mennä, jos koira on normaalipäinen. Herkempi koira jää herkemmin siihen tilaan, jos sitä alkaa vahvistamaan.
Jos koira on itse mennyt jonkun luo, ja saa sieltä lähtöpassit niin ei ole samalla tavalla traumatisoivaa, kuin se että koiraa painostettaisiin nurkkaan ja pahoinpideltäisiin. ja koirahan ei tiedä, ärähtikö isä tarkoituksella vai leikillään, mutta sillä ei ole väliä. Koira tulkitsi että ei saa haistella lahjetta, ja sitä tulkintaa on turha jälkikäteen muuttaa.Koira hyväksyy sen kyllä.

Kiitos kommenteista. Tämän vierailun osalta kaikki stoppasi tuohon luu-episodiin, sen jälkeen pentu ei enää isän lähelle mennyt vaan suhtautui epäilevästi ja meni karkuun. Ja pentu ei siinä puolustanut luutaan vaan haukahteli isälle kauempaa, eikä ottanut luuta vaikka isä heitti sen lattialle. Kerran vielä tuon jälleen isä yritti tarjota pennulle pientä juustonpalaa kädestään ja kun pentu ei uskaltanut heti tulla, isä heitti juuston heti toiselle koiralle ja totesi että ihan sama.

Isä ei ole möreä-ääninen ihminen, vaan normaali ääni on hyvinkin "lämmin ja tavallinen". Voi olla että pentu hoksaa sen että isä puhuu muuten koko ajan normaalisti, mutta kun isä katsoo tai lähestyy sitä, ääni muuttuu heti, ja aina. En siis kertakaikkiaan ymmärrä miksi hän EI VOI puhua pennulle normaalilla äänellä, vaan muuttaa äänensä matalaksi ja kumeaksi ja tosiaan, ei sano normaalisti iloisesti "tule tänne, tule!", vaan mongertaa kumeasti "tuuuleee nyyyyt".
Pentu on tasan 4 kk.

Koiruuksian sytkäritapaus pistää sanattomaksi

Ei nyt vedetä pahoinpitelyä mukaan ketjuun kuitenkaan, kiitos.

Isä oli harmissaan kun ei pentu yhtään hänen anna koskea (äiti koitti selittää miksei), ja hain luun jonka annoin isälle, että kutsupa koiraa ja anna tuo sille! Isä teki työtä käskettyä ja pentu uskaltautui ottamaan luun suuhunsa, niin isä alkoi kiskoa luuta takaisin, kovaa muristen ja "haukkuen". Pentu pelästyi, päästi irti luusta, perääntyi ja alkoi haukkua. Isä kiukustui että ei tuosta hyvää koiraa tule eikä ainakaan vahtia, koska pelkää noin julmetusti! Ja voi *piip* sitä turhautumiseni määrää.

Tämä on musta aika "normaaliakin" käytöstä siis siinä mielessä, että useat koirat pitää vetoleikeistä ja siitäkin, että niille muristaan jne. Monet koirat murisee itsekin noissa leikeissä. Se, että pentu käyttäytyy noin, että se päästää irti ja perääntyy on mun mielestä aivan normaalia varsinkin pienille pennuille. Mun mielestä tuollaisesta ei tervepäiselle koiralle synny yhtään mitään pahaa.

Muuten tuo tarina kuulosti vähän hössötykseltä, mikä on ihan ymmärrettävää pennun ympärillä, mutta ehkä vähempikin riittäisi ja antais pennun vaan tutustua eikä koittaa leikkiä sen kanssa väkisin ja tunkea luuta suuhun tms. Mun kokemus kyllä on, että koirat oppii kaikenlaisiin ihmisiin kun saa tutustua rauhassa, mutta jos siinä isän lisäksi kaksi muuta aikuista motkottaa koko ajan isälle vieressä, että "älä tee noin ja tee näin" ja tuhistaan ja hermoillaan, niin ei ihme, jos koirakin siitä hämmentyy.

Taukoa käyntikertojen välillä, että ehtii ärsytys laskea.
Muuta ongelmaa tuossa ei onneksi välttämättä ole, kun se että isä ei usko mitään. Isän kouluttaminen on yleensä vaikeampaa kuin yhdenkään koiran, riippuen toki perheestä mutta varmaan useimmilla on näin.
Mutta en ihmettele jos hänellekin tulee nurja asenne, jos häntä joukolla neuvotaan ja paheksutaan, eikä hän itse välttämättä jotenkin tiedosta miltä kuulostaa äristessään pennulle? Haastava tilanne sikäli.

Ei nyt vedetä pahoinpitelyä mukaan ketjuun kuitenkaan, kiitos.

Sori, tuntui tärkeältä sanoittaa mikä ero todellisen trauman ja hysterian välillä, kiitos. Mutta varmaan oli turhan voimakas sanavalinta.

Mella M, miksi moinen täysin liioitteleva ilkeä kommentti tilannetta yhtään oikeasti tuntematta? Ei siinä mitään "koko ajan motkotettu, tuhistu eikä hermoiltu". Kahdesti isälle sanoin ohimennen että puhu normaalisti. Ja kerran neuvoin antamaan sen luun koiralle. Äiti neuvoi ettei isä heti sohota käsillään kun antaisi pennun tulla luokse rauhassa. Kaikki ihan normaalia puhetta, eikä koira normaalista puheesta hämmenny.

Minä ja äiti kilpaa koitimme saada isää uskomaan että älä nyt sohi käsilläsi ja puhu iloisemmin jne, mutta ei.

Minkä mä sille voin, että tästä kyllä tulee fiilis, että siellä on ollut aika hössötys päällä. Jos käyttää ilmaisua "kilpaa koitimme" niin siitä nyt vaan tulee mielikuva, missä yhteen ääneen on annettu vaikka millaisia ohjeita. Tämä on ihan eri asia, kuin mitä nyt sanot, että "kahdesti ohimennen". Näissä tuppaa aina käymään niin, että juttu muuttuu, kun tulee palautetta eikä kaikki olekaan sitä mieltä, että isä tässä on ainoa pennun päätä hämmentänyt.

Isän (tai äidin) kouluttaminen on taatusti usein vaikeampaa kuin yhdenkään koiran, sen kyllä allekirjoitan!

OT alkuperäiseen mutta koiran elämän aikana, siis ainakin meillä, tulee aina vastaan x-määrä erilaisia ihmisiä jotka aiheuttavat jonkun reaktion. Se on vain pakko mennä ohi siivosti ja hallinnassa ja kyllähän koirat reagoi mm. iäkkäisiin, kumarassa kulkeviin, erikoisesti kulkeviin, äänteleviin, tummiin jne. Hemmetin noloakin se välillä on mutta ei kaikkea pääse siedättämään eikä treenailemaan. Siis täällä tiheästi asuessa. Oma koiramme on puhdas rasisti, sillä ei ole päässään kohtaa tummaihoinen, pitkiin vaatteisiin pukeutunut. Edelliset reagoi juuri niihin iäkkäisiin kumarassa oleviin ja piti vain huikata, että "näillä kiire jatkaa matkaa" tms.

Toivotaan ap:n koiran ja isän suhteen paranevan mutta kuten totesit, isäsi on oman tiensä kulkija ja harmitusta lievittämään toki toistaisin puhetta edelleen hänen suuntaansa ja sitten tarvittaessa koira jää kotiin, autoon, pihalle tai jotain.
Auttaisiko pieni temppu? Kuten lapsilla joskus, "pyydä tassua, pyydä istumaan" ja saisi antaa namin siitä? En tiedä.

Mulla oli kerran tilanne, että vein nuorehkon koiran n. 6 kk tapaamaan silloin vielä elossa olevaa isoisää.
Enpä arvannut etukäteen, että isoisän tapa silittää koiraa muistutti lähinnä mankelia. Rullasi selkänahkaa eteen ja taakse, vahvoilla sodankäyneillä ja työtä tehneillä käsillä, samalla kun murisi ja kehui koiraa matalalla äänellä. Sitten rauhoittui, mutta yhtäkkiä tökkäsi koiraa selkään mitään puhumatta kun koira katsoi muualle, ja rupesi taputtamaan voimakkaasti kylkeä.
Tuli pikkanen kiire viedä koira pois tilanteesta, jollain tekosyyllä. En sitten alkanut neuvomaan mitään, koska neuvot olisi muutenkin pitänyt kirkua kuulolaitteeseen.

Tiibetinhelmi kirjoitti:Isän (tai äidin) kouluttaminen on taatusti usein vaikeampaa kuin yhdenkään koiran, sen kyllä allekirjoitan!

No tämä todellakin! Edellisen koiramme kanssa kävi samoin, eikä koira aikuisenakaan käynyt häntä tervehtimässä, joskus satunnaisesti antoi koskea. Ja isä oli siitä harmissaan, kuten nyt tästä. Mutta ei totta vie usko, että hänen toiminnassaan olisi vikaa! Nauroimme mieheni kanssa että kun mentiin toiseen kyläpaikkaan ja siellä sanottiin 3-vuotiaalle että ei saa mennä koiran perässä jos koira menee karkuun, lapsi istui välittömästi maahan ja odotti, että koira tuli viereen Vaikka ei koskaan ollut koiranpentua nähnyt. Mutta yli 80v isä, "koiraihminen" menee koiran perässä vaikka minne kädet ojossa "mölisten" ja kieltäytyy kuulemasta mitään pyyntöjä. Mutta on tosiaan näitä miehiä joita ei TARTTE neuvoa, koska tietää itte aina parhaiten.

Ja siis onhan totta, että koiria ei vaan saa siedätettyä kaikkeen tai vaikka kuinka yrittää, niin joku juttu voi aina olla. Kuten Umacin rasistikoira Meidän koirilla on ollut vastaavia esim. humalaisten tai pahasti tupakalta haisevien vieraiden ihmisten kanssa.
Tässä harmittaa se että isä haluaisi koiran kanssa olla ja rapsutella ym, mutta kun aina käy näin. Eikä häntä tosiaan saa koulutettua. Tässä menee nyt väkisinkin aikaa ennen kuin nähdään seuraavan kerran (asuu kauempana), joten katsotaan miten ensi kerralla menee.

Umac kirjoitti:Oma koiramme on puhdas rasisti, sillä ei ole päässään kohtaa tummaihoinen, pitkiin vaatteisiin pukeutunut.

Kyllä tuli tämä ketju ja kommentti mieleen tänään! Käytiin harjoittelemassa pennun kanssa kaupungissa kulkemista. Tuijotti kaikkia ihmisiä ja osalle haukahtikin mutta kun läheltä edestämme meni hyvin tumma nainen pitkässä hameessa ja vielä koiraa katsoen, koira ei piitannut millään lailla. Kuin ei olisi nähnytkään naista, mutta näki kyllä. Hassua sekin tavallaan

Huh, minä jo luovuttaisin/olisin jo luovuttanut ko. ihmisen kanssa, homma ei vaan toimi. Täydellinen pentu unohtaa tuollaisen kokemuksen tietysti heti, mutta epätäydellisessä maailmassa pennut ei ole täydellisiä eikä ole hyvä, jos koira myöhemmin on hyvin varautunut esim. iäkkäämpien ihmisten kanssa.