Saitko tai saatko vanhemmiltasi rahaa, aikuisena?

[Umac]

HS:n otsikko nyt aamusta, nelikymppinen "Emmi" saanut jo noin 100 000€ vanhemmiltaan. Itse juttua en pysty lukemaan joten sisältö jää muutoin avoimeksi. Paitsi, Emmi saa edelleen satasia per kuukausi.

Mutta ilman Hesariakin ihan mielenkiintoista.
Itse en ole saanut rahaa aikuisena vanhemmiltani, olen asunut omillani täysi-ikäisyydestä lähtien. Ympärilläni olevassa kaveripiirissä ei ole tiedossa olevia saajia ja en siis tunnista ilmiötä. Mitään jouliulahjaa tms. tässä kohti ei siis lasketa.

Miten muilla? Aiheuttaako jopa kateutta sisaruksilla tai kaveripiirissä?

Omia lapsia olen auttanut joskus ja jouluna. On suoraa rahansiirtoa, on maksettua laskua, kauppakassi tai auton huolto. Mutta määrät jäävät siis kymppeihin tai max satasiin, jakautuen useamman lapsen kesken. Mitään kirjanpitoa en niistä pidä, osa tehty sopimuksella takaisin maksettavaksi, osa on asian hoitamista ilman takaisinmaksua.

Mutta sana vapaa. Laitoin tälle puolelle niin voi vastata myös nimettömästi.

[Hovarontti]

Jos on ollut tiukka paikka niin olen saanut apua/lainaa/ruokakassit on haettu äidin kanssa, mutta en kehtaa edes pyytää. En saa enkä oleta että saisinkaan. Miksi?

Samoin jos vain voin, autan lapsiani, käydään vaikka yhdessä ruokakaupassa tms. Kotiin voi aina tulla vaikka asumaankin jos elämä potkii päähän. Mutta kuukausirahoittajaksi ei minun tuloillani voi alkaa, vaikka mieli tekisikin.

[vauraus]

Olen yli 40 ja isä maksoi auton korjauksen. Olen työtön mutten totaali-pa. Hänellä on löysää rahaa, ja autot kiinnostavat.
Ei aina osta bensaa, mutta saa lainata autoa , koska on niin paljon bensaakin jo ostanut.
Koronassakin toi oven taakse ruokaa, eikä vaatinut mitään maksuja.
On napannut laskujani maksaakseen. Nollasi kerran monen sadan edestä luottokorttivelkaani, joka syntyi lemmikin eläinlääkäristä.
En oleta, et mulle kuuluu mitään, mutta olen kiitollinen koska hän toisaalta vastapainoksi ryyppäsi about koko lapsuuteni ajan ja törsäsi silloin koko perheen rahoja.

[smörgen]

Sain reilu parikymppisenä rahallista tukea, kun opiskelin. Vanhemmat maksoivat koulukirjat ja joskus jonkun ruokakassin.
Sain myös korotonta lainaa ensiasunnon ostamiseen 18-vuotiaana noin 15k e nykyrahassa. Lainaa ei ole tarvinnut maksaa takaisin, sitä on vähennetty lahjoina vuosien varrella ilman veroseuraamuksia. Veli on saanut saman verran, joten mitään kateutta ei ole tarvinnut tuntea.

Vuosiin (yli 20 vuoteen) en ole saanut enkä tarvinnut rahallista apua.

Itse autan ex-bonuslapsia rahallisesti jonkin verran, kun opiskelevat. Vanhempi on 30-vuotias.

[Vieras]

En saa, enkä ole saanut. Sisarukseni on saanut pitkästi yli satatonnia vanhemmiltamme, ja vanhemmat maksavat myöskin isoa taloa hänelle koska hän ei missään pikkukopissa tai vuokralla millään voisi koskaan asua. Myös uutena ostettu vanhempieni auto on annettu hänelle ns. Omaksi, vanhemmat vain maksavat vakuutukset verot ja korjaukset, eli auto on vapaassa sisarukseni käytössä24/7. Sisarus on töissäkäyvä ok-tuloinen, itse olen pienituloinen kädestä suuhun eläjä.
Ei aiheuta katkeruutta, itse ovat valinneet haluamansa elämäntavan.

[Iidis79]

Olen saanut, mutta en todellakaan tollasia määriä. Pari kertaa, kun olen ostanut vanhan auton ja ollut tarkoitus maksaa sen osissa onkin äiti maksanut auton. Puhutaan nyt siis tonnin puolentoista autosta. En ole pyytänyt. No nyt ei ole äidilläkään enää mökinmyyntirahoja tai muuta mitä oli joskus. Just tollasia muutamien kymppien tai satasten juttuja.
Toisaalta taas jos ja kun mä olen ollut töissä ja varoissani olen maksanut äidille jotain, vaikka talvikengät tai antanut rahaa apteekkiin. Ei tehdä tiliä juurikaan, vaikka eri taloudet niin autetaan toisiamme.
Äiti hyötyy siitä että minä autan häntä siivouksessa ja kaupassa käynnissä ja mitä nyt eteen sattuu.Jossan muussa perheessa varmaan laskutettais tollasista asioista, ei meillä.

Samoin oli aikoinaan 90-luvulla niin että mummo auttoi meitä. Ja mun serkku oli pitkälti aina mummolla hoidossa kun täti oli vuorotyössä. Ja oltiinhan me serkut aina lomat mummolassa. Oli siinäkin säästöä, kun ei joutunut jonnekin leirikouluun tms.

[*kiranas*]

hs:n uutinen tässä:

"Aikuisetkin saavat vanhemmiltaan rahaa. Taloudellisen tuen ansiosta pystyy nopeammin ostamaan oman asunnon, arkeen saa pientä luksusta ja voi jopa toteuttaa isoja unelmia. Emmi on nelikymppinen ja saanut vanhemmiltaan jo 100 000 euron edestä tukea.

Lapsena viikkorahalla irtokarkkeja lähikioskilta. Aikuisena viikkorahalla sähkölasku maksuun. Taskurahan saanti on monelle tenavalle viikon kohokohtia. Vanhempien antama taloudellinen apu ei kuitenkaan välttämättä tyssää täysi-ikäisyyteen.
”Saan kuukausittaista tukea muutamia satoja euroja”, kertoo noin 40-vuotias Emmi. Emmi laskee saaneensa vanhemmiltaan yli sadantuhannen euron edestä taloudellista apua vuosien varrella. Muutaman satasen kuukausiköntän lisäksi hän on saanut isomman rahapotin asunnon hankintaa varten. Emmi tekee tällä hetkellä jatko-opintoja, eikä kertomansa mukaan selviytyisi kuukausittaisista kuluista ilman vanhempien apua. Emmiä hävettää, ettei hän nelikymppisenäkään pysty elättämään itseään. Asian arkaluonteisuuden vuoksi hän ei halua esiintyä jutussa oikealla nimellään.

HS kartoitti kyselyllä, minkälaista raha-apua ihmiset saavat vanhemmiltaan sen jälkeen, kun he ovat muuttaneet pois kotoa. Emmi on yksi kyselyyn vastanneista.
Osa kyselyn vastauksista on tämän jutun yhteydessä. Vastaajien henkilöllisyydet ovat toimituksen tiedossa.
Vastausten perusteella vanhempien tuki voi olla hyvinkin merkittävää. Rahan saaminen ja asema autettavana voi kuitenkin olla kipeä paikka – jopa tabu.

”Aiheuttaa syyllisyyttä, ettei itse pysty rahoittamaan omaa elämää.” Mies, 51

”Olen joskus saanut puolisoltani ja ystäviltäni ikäviä kommentteja liittyen saamaani tukeen. Se on ehkä jossain määrin vaikuttanut omaan pystyvyyden tunteeseeni ja itsetuntoon.” Nainen, 26

Monet lukijat kertoivat, että vanhempien antama raha oli kulunut tai kuluu välttämättömiin menoihin. Aina ei kuitenkaan ollut kyse siitä. Sen sijaan vanhempien tarjoama raha oli mahdollistanut mukavuuksia, unelmien toteuttamista ja velatonta elämää. Ensiasunnon ostamisen helpottuminen ja aikaistuminen mainittiin monissa vastauksissa.

”Taloudellinen tuki on mahdollistanut opintojen aikana hyvin ylellisen elämän ja olen pystynyt aloittamaan asuntosäästämisen aikaisin.” Mies, 24

”En ole ollut koskaan taloudellisesti ahtaalla, eli olen varmasti päässyt siinä mielessä elämässä helpommalla kuin moni muu.” Mies, 30

”Ei tarvinnut ottaa opintolainaa, ja oli rahaa juhlimiseen sekä matkailuun.” Nainen, 46

”Minulla on ollut valmius toteuttaa unelmiani helpommin kuin silloin, jos apua ei olisi ollut mahdollista saada. Pystyimme reissaamaan lasten kanssa.” Nainen, 52

Asunto-omaisuuden karttumiseen vanhempien tuki saattoi vaikuttaa myös näin:

”Olen tehnyt useamman arvoasunnon oston perheen sisäisellä alihintaisella kaupalla. Mielestäni on vain järkevä siirtää perheen varallisuutta ajoissa seuraavalle sukupolvelle, niin minäkin aion tehdä – teenkin jo.” Nainen, 47


”Onhan se aika eri asia, onko opintolainaa 30 000 euroa vai 5 000 euroa.”
Suurin osa vasta täysi-ikäistyneistä ihmisistä saa Suomessa jonkinlaista taloudellista tukea vanhemmiltaan, kertoo väitöskirjan nuorten aikuisten vanhemmiltaan saamasta tuesta ja avusta tehnyt yliopistotutkija Karoliina Majamaa. Hänen mukaansa apu on tyypillisesti pienimuotoista.

”Se menee usein ihan arkielämään. Autetaan vaikka ruoan tai vaatteiden ostamisessa”, Majamaa sanoo. Itsenäistä elämää aloitteleva nuori saattaa tarvita apua myös vuokranmaksuun. Välillä rahat eivät ehkä riitä tavanomaisiin laskuihin. Valtaosa auttamisesta ei veny pitkästi lapsen keski-ikää kohti. Vanhempien tyypillinen tavoite onkin Majamaan mukaan auttaa nuorta aikuista "seisomaan omilla jaloillaan” pian 18 vuoden ikäpyykin jälkeen. Vanhempien tarjoama apu on Majamaan mukaan yhteyksissä siihen, minkälaiseksi nuoren aikuisen elämänpolku saattaa lähteä muotoutumaan. ”Sillä voi olla todella iso merkitys. Varsinkin tänä päivänä, kun hyvinvointivaltio on vähentänyt tuen määrää”, hän arvioi.

Vanhempien tuki vaikuttaa siihen, millaisen velkataakan alla nuori aikuinen alkaa rakentaa elämäänsä opintojen jälkeen. Jos saa vanhemmilta rahaa, lainaa ei välttämättä tarvitse ottaa tai pienempi määrä riittää. ”Onhan se aika eri asia, onko opintolainaa 30 000 euroa vai 5 000 euroa. Moni on vielä aloittanut nollakorkojen aikana, eikä ehkä osaa mieltää, mitä tarkoittaa korkojen nousu neljään prosenttiin.” Majamaa näkee vanhemmilta nuorille aikuisille tulevan taloudellisen tuen ”ehdottomasti positiivisena” asiana. Hän ei esimerkiksi usko, että auttaminen passivoi nuorta. ”Näen ennemminkin aktivoivana sen tuen. Siinä annetaan pientä pelivaraa arkeen, ettei tarvitse pelkällä makaronilla elää.”

On selvää, että kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta auttaa lapsiaan rahallisesti – vaikka halua löytyisi. ”Se vähentää heikommista lähtökohdista olevien nuorten kouluttautumista ja uskallusta lähteä opiskelemaan”, Majamaa sanoo.
Näin lukijat kertovat, millaista apua saivat täysi-ikäistymisen jälkeen vanhemmiltaan:

”Sain opiskelun alkuvuosina ennen pääsyä töihin 200 euroa kuukausitukea ’koulutukseen ja elämiseen’. Myöhemmin vanhemmat antoivat noin 10 000 euroa korotonta lainaa ensiasunnon ostoon.” Nainen, 37

”Opiskeluaikana minulla oli vanhemmiltani luottokortti, jota käyttelin kyllä lähinnä silloin, kun omat rahat tilapäisesti lopussa.” Mies, 57

”Rahaa käteisenä ja tilille, laskujen maksamista, ruokakasseja, matkoja, auton pitkäaikaista lainaamista, puhelinliittymän maksamista yms.” Nainen, 34

Lahjaveroa ei koidu, jos ihminen maksaa toisen puolesta päivittäisiä elämisen kuluja.
Sitten on ne veroasiat. Toistuvalla käteisen antamisella tai tilisiirroilla eteen tulee melko nopeasti tilanne, jossa avustuksesta pitäisi maksaa lahjaveroa. Se lankeaa maksettavaksi, jos kolmen vuoden aikana saa samalta henkilöltä rahaa tai muita lahjoja, joiden arvo on yhteensä 5  000 euroa tai enemmän.

Perintö- ja lahjaveron pykälä 19 sisältää kuitenkin poikkeuksen sääntöön.

”On niin kutsuttu elatuslahjan käsite, joka on laissa erikseen verovapaaksi säädetty”, kertoo johtava veroasiantuntija Kalle Isotalo Verohallinnon verotusyksiköstä.Lahjaveroa ei siis koidu siitä, jos ihminen maksaa toisen puolesta päivittäisiä elämisen kuluja, opiskelumaksuja tai muita kasvatus-, koulutus- tai elatusmenoja. Toisen puolesta voi näin ollen maksaa ilman veroseuraamuksia vaikkapa vuokran, sähkön tai ruokaostokset. Olennaista on, että avustus kohdistetaan suoraan ja tarkasti johonkin tiettyyn elämisen kuluun. Elatuslahjoina lahjavero on mahdollista välttää kokonaan, vaikka avustuksesta kertyisi vuosien varrella vaikkapa se yli 100 000 euroa, jonka jutun alussa esiintynyt Emmi kertoo saaneensa. ”Keskeistä on, että rahaa ei voi jaella”, Isotalo kiteyttää.
Tai voi, mutta verovapaasti alle 5 000 euroa kolmessa vuodessa. Jos summa ylittyy, maksettavaksi tulee vähintään 8 prosentin lahjavero.

Näin lukijat kertovat:

”Isä on maksanut vuokria ja laskuja, välillä tuhansilla euroilla vuodessa.” Nainen, 49

”Vanhempani ostivat ensimmäiseen omaan asuntooni kaikki huonekalut. Kylässä käydessään täyttivät jääkaapin.” Nainen, 31

”Olen saanut ihan käteistä, mutta on myös käytetty kaupassa. Usein ruokatarpeita, mutta joskus myös muuta tarpeellista.” Mies, 21


Onko vanhemmilla sitten oikeasti varaa auttaa aikuisia lapsiaan? Ei aina.

Ihmisiä talous- ja velka-asioissa auttavassa Takuusäätiössä on päivittäistä arkea neuvoa ihmisiä, jotka ovat joutuneet talousahdinkoon, koska heidän rahansa ovat huvenneet läheisen auttamiseen. Inflaatio ja epävarmat talousajat köyhentävät kotitalouksia. Näkyvissä ei ole kuitenkaan merkkejä siitä, että aikuisten lasten tarve vanhempiensa raha-avulle olisi kasvanut merkittävästi viime vuosina, sanoo Takuusäätiön sosiaalisten rahoituspalvelujen johtaja Minna Backman.
”Vanhemmat auttavat lapsiaan ja joskus myös lapsenlapsiaan. Mutta tämä menee myös toisin päin: eli hyvinkin nuoret aikuiset joutuvat tukemaan vanhempiaan”, Backman kertoo.
Backmanin mielestä on normaalia, että useimmiten vanhemmilla on halua auttaa aikuisia lapsiaan. Sitä ei kuitenkaan kannata tehdä hinnalla millä hyvänsä.

”Vanhempi voi hävetä eikä saa sanottua, että hän ei pysty auttamaan niin paljon kuin toinen tarvitsee”, Backman sanoo. Hälytyskellojen pitäisi Backmanin mukaan kilkuttaa kiivaasti, jos auttajalle tulee tarve ottaa lainaa, jotta voi tukea toista. Toinen selkeä varoitusmerkki on se, jos vanhempi päätyy lykkäilemään omien laskujensa eräpäiviä. ”Auttamisessa ei ole mitään pahaa niin kauan kun siihen on varaa”, Backman toteaa. Backman myös kannustaa pohtimaan yhdessä läheisen kanssa, miksi tämän rahat eivät riitä ilman jatkuvaa tukemista. Etenkin, jos kyse on työssäkäyvästä ihmisestä.

”Se voi liittyä tapaan elää. Ei tarvitse miettiä, miten omaa rahaa käyttää, kun tietää, että aina joku pelastaa tilanteen.” Pahimmillaan kyse ei Backmanin mukaan olekaan enää aidosta avuntarpeesta vaan taloudellisesta hyväksikäytöstä. Rajanveto voi tosin olla haastavaa – erityisesti oman lapsen tai muun lähiomaisen osalta. Emmi ei pidä itseään tuhlailevana ihmisenä. Hän kokee, että vanhempien raha-avun ansiosta hän on pystynyt tekemään opiskelu- ja ammattivalintoja, joissa määräävänä seikkana ei ole tilipussin suuruus. Hänen ei ole tarvinnut huolehtia rahasta. ”Olen äärimmäisen kiitollinen taloudellisesta tuesta vanhemmilleni. Se on mahdollistanut velattoman elämän ilman taloudellista stressiä. Olen pystynyt toteuttamaan haaveitani vapaasti”, Emmi kertoo.

[porvari]

Olen saanut elää vailla opintolainoja, asua vanhemmilla yli parikymppiseksi kunnes itse päätin muuttaa pois ja esim. mummolle tarvittu puhelinosake ostettiin minun nimiini ja muutettiin sittemmin äidin toimesta / avustuksella nykyisiksi osakkeiksi. Äiti myös opasti ASP tilin perustamisen, millä aikanaan hankittiin ensiasunto ja olen ollut jo parikymppisenä tietoinen esim. lahjaveroihin liittyvistä "veronkierto" pykälistä ja päässyt näkemään sivusta miten esim. sijoitusasunto saattaa olla hyvä tai huono bisnes. Nyt kun vanhemmat selvästi ovat hahmottaneet, etteivät he ole ihan nuoria enää, on alkanut tulla noita verovapausrajan alle jääviä lahjoituksia "kun edellisestä oli näköjään se 3v täynnä" ja vanhempien pihaan korjaamoreissua odottamaan jätetty auto käytettiin siellä varaamallani korjaamolla, enkä koskaan nähnyt laskua reissusta (tai oli se siellä hansikaslokerossa mutta kuitenkin) ja tämä siis ihan pyytämättä. Tiettyä turvallisuudentunnetta toisaalta luo myös se, että koko aikuisikänsä on oikeasti voinut luottaa siihen, että sen tiukan paikan tullen sitä apua ollaan valmiita antamaan oikeasti perusteltuun tarpeeseen. Ei ole ollut tarpeen, enkä muista kysyneenikään, mutta se tieto että selusta on turvattu... se perusturvallisuuden tunne itseasiassa auttaa paljon.
Toisaalta olen myös päässyt kokemaan melko köyhän lapsuuden tuossa päiväkoti / alakouluikäisenä, koska näin jälkikäteen ajateltuna vanhemmat ovat oikeasti olleet melko tiukilla silloin kun ostivat tuon nykyisen asuntonsa ja silloiseen korkotasoon verrattuna nämä nykyiset "korkeat" korot olisivat olleet yhtä juhlaa. Eli vaikka olivatkin periaatteessa ihan hyvätuloisia, niin ne menot olivat myös sitä tasoa että todellakin sai pennit laskea ja tenava sai ihan rauhassa jatkaa haaveilemistaan siitä My Little Ponystä. En saanut, mutta 10v nuorempi pikkusisko sitten aikanaan sai useammankin kun tulivat uudelleen muotiin
No tulipahan opittua että raha ei todellakaan kasva puissa eli nykyäänkin pyrin ostamaan halpaa, vaikka varojen salliessa toki saatan ostaa jotain käytännöllistä luksusta, kuten Sievin nahkaiset kengät kiinalaisten muovitöppösten sijaan, tai Joutsenen valmistaman untuvatyynyn. Ei siksi että on suomalaista (vaikka sekin vaikuttaa) mutta siksi että olen todennut saavani myös laatua. Ruokakaupassa katson kilohinnat, mutta ostan silti sen kalliimman jos siihen on perusteet yms. mutta en todellakaan olisi valmis maksamaan 150€ ravintola-annoksesta, eli prioriteettinsa kullakin
Isoin bonus siis itsellä on ollut varmaankin ne neuvot ja yleinen luottamus siihen että apua (vaikkakaan ei välttämättä rahallisessa muodossa) kyllä löytyy varsinkin kun tietää että velkansa maksaneet ja sijoituksia hieman keränneet vanhemmat (tai ainakin toinen heistä) ovat edelleen eläkkeelläkin todennäköisesti isotuloisempia kuin minä itse matalamman koulutuksen hankkineena työssäkäyvänä. Ei siis tarvitse pelätä että pyytämättä työntäisivät enemmän rahaa eteenpäin kuin mihin itsellään olisi varaa.

[*kiranas*]

nuorempana tulee mieleen, että ainakin ekat takuuvuokrat ja muutot on autettu.
veljeni kanssa saadaan samat määrät euroja joulu- ja syntymäpäivälahjaksi.

faija joskus käy salaa tankkaamassa mun auton kun käyn siellä.
mutsi hamstraa käyttötarpeita (wc-paperi, talouspaperi, pyykinpesuaine, joulusuklaat) kotiin joita sitten jakelee mulle ja veljelle.
laskuja eivät ole koskaan maksaneet, eikä ole pyydettykään.

[TaMarH]

Tavallaan. Sain pitkään, vuosikausia, kaikki autoon liittyvät huoltoasiat, myös tarvittavat varaosat, käytännössä ilman maksua, koska isällä oli autokorjaamo. Eli todella ison rahan arvoinen palvelu. Pariin isompaan remonttiin on saatu rahaa vähän niinkuin ennakkoperintönä.
Mitään en ole koskaan pyytänyt ja joskus yritin tekemästään työstä rahaa tarjotakin, mutta ei ottanut vastaan.

[maaku]

Joskus opiskeluaikoina saatoin saada tarvittaessa äidiltä 10-20 e ruokaa, bussilippua tai apteekkia varten rahaa. Mutta en mielellään pyytänyt kuin pakon edestä, koska vanhempani ovat pienituloisia. Omilla opintotuilla/lainoilla ja osa-aikatyön palkoilla oli pärjättävä.

Jossain vaiheessa asia kääntyikin sitten toisin päin, että mie lainasin rahaa vanhemmille (äitille) päin milloin mistäkin syystä. Se tosin loppui siihen, kun kerran äiti lainasi minulta rahaa "koirien ruokaa varten" ja seuraavana päivänä hän oli tehnyt Faceen päivityksen miten on ilmoittanut monta koiraa rodun erikoisnäyttelyyn ja varannut majoituksenkin. Ärähdin sille sitten siitä, että ilmeisesti näyttelyt on tärkeämpiä kuin koirien ruoka. No, sitten se kai siirtyi lainaamaan rahaa miun siskolta.

[Vieras]

Vanhemmat maksoivat opintoni ja sain asua kotona pitkään (säästin tilille ison summan rahaa). Silloin tällöin saan käteisenä 20-50 euroa ja viimeksi tililleni oli laitettu 3000€.

[Valkosipulisilakka]

Kun olin nuori, en saanut oikein mitään. Takuuvuokrat oli maksettava itse, ja kotoa muuttaessani en saanut edes kanto- tai kuljetusapua saati rahallista apua. Ensimmäiset autoni, ne surkeat parin tonnin räppänät kuten ensimmäinen Datsun Cherry hintaan 4500 mk maksoin itse.

Nyt äitini täyttää kohta 81 v ja on alkanut tehdä jonkinlaista "kuolinsiivousta", vaikka on sinänsä ihan hyvässä kunnossa. Siitä on merkkinä sekin, että hän usein tyrkkää minulle käteistä satasen tai pari. Luulen, että takana on joku ajatus ennakkoperinnöstä tms. Toisaalta minä puolestani ostan hänelle välillä jotain. Olen ollut huolissani esimerkiksi siitä, että äiti saattaisi talviliukkailla liukastua. Hänestä itsestään ei enää oikein ole shoppailijaksi ja hänellä on asenne, että turha ostaa uusia vaatteita, kun voi vaikka kuolla ensi viikolla Niinpä ostin hänelle nastakengät lahjaksi, mutta käytännössä hän on toki itse maksanut ne antamalla minulle satasen silloin, toisen tällöin.

Itse olen pienipalkkainen ja vähävarainen yksineläjä, mutta olen silti itse pyrkinyt auttamaan jo omilleen muuttanutta tytärtäni, jos suinkin voin. Olen säästöilläni ostanut hänelle jo kaksikin autoa, samanlaisia räppänöitä kuin omat ekat autoni. Samaten maksan joitain hänen laskujaan ja toivoisin voivani auttaa taloudellisesti enemmänkin.

[Kissimyyr6-66]

Hell no.

Ja minusta on iso ero, autetaanko parikymppistä vai nelikymppistä. En pidä tuota jälkimmäistä kovin hyvänä, niissä mun tuntemissa perheissä joissa sitä esiintyy esiintyy myös sitä, että ne raha-asiat ryssitään melko surutta, kun tietää että aina joku maksaa ja hoitaa asiat kuntoon. Että ei koskaan oikein kasveta aikuiseksi, ja keneltä sitten saada apua, kun ne auttajatkin on jo haudassa. Sitten mennään ex-miehen ovelle pyytelemään, vaikka ollaan jo eläkeiässä ja siis pitäisi olla talous ok.

Toki omia rahoja saa polttaa vaikka takassa, mutta ideaali olisi antaa lapselle niin hyvät eväät että tämä pärjää itse.

[Valkosipulisilakka]

Tuohon edelliseen vastaisin ehkä, että ajat ovat muuttuneet. 1960-luvulla kuka tahansa pääsi hyviin töihin, kun vain marssi firmaan sisään kysymään. Myös koulutus kannatti ja siitä sai lisää liksaa. Nykyään töitä ei vain ole, ja akateemisesti koulutettu tohtori voi joutua tyytymään hanttihommiin. Eikö ole ihan tutkittu asia, että nyt nuori sukupolvi saattaa joutua tyytymään alempaan tulotasoon kuin vanhempansa? Omakin nyt 80 v äitini pääsi kansakoulupohjalta hyväpalkkaisiin hommiin - moinen ei onnistu nykypäivänä.

[Tiibetinhelmi]

^Oikeassa olet kyllä tuossa.

[Kissimyyr6-66]

Jaa, minusta se elintaso kuitenkin pitää sovittaa tuloihin, ei toisin päin. Jos haluaa enemmän, pitää satsata enemmän, ihan itse. Ei ole mikään automaatti, jotta elintason pitää olla parempi kuin vanhemmilla.

Ja toi työelämän muistelu....joo, töihin kyllä pääsi. Mutta mitä sillä liksalla sai (siis niistä töistä joihin vaan käveltiin) on eri asia, se elintaso oli samaa luokkaa kuin nykyinen toimeentulotuen elintaso. Ei sillä matkusteltu tai taloja osteltu, vaatteitakin harvakseen ja harkinnalla. Naiset oli "sihteerikköjä" vaikka oli mikä koulutus, kuka tahansa mies meni ohi kun ylennyksiä jaettiin. Työpaikalla kourittiin ja heitettiin tosi rasvaista läppää, eikä siitä voinut mihinkään valittaa, piti vaan kestää. Ja aloitustason työt oli sellaista paskaduunia, johon nykyään ei edes saada suomalaisia tekijöitä, kun heti pitäisi päästä hyville palkoille itseään toteuttamaan.

Osan mielestä heille kuuluisi heti ja melkein nollatyönteolla se elintaso joka on 30+ vuotta töitä tehneillä, ja sitten ollaan tyytymättömiä.

Kasarilla muutama vuosi ei oltu köyhiä eikä kipeitä, mutta sitä laskua sitten maksettiinkin ysärillä kalleimman kautta. Mä olin töissä opintojen ohella jo kasarilla, eikä se niin hääviä ollut että takaisin haluaisin noihin aikoihin.

[Valkosipulisilakka]

No esimerkiksi mun äiti pääsi -60-luvulla teknisen alan hommiin, työnantaja koulutti palkallisesti. Samaa palkkaa siellä saivat miehet ja naiset ja tekivät samoja tehtäviä. Liitto oli STTK (onko moista vielä?), joka piti hyvää huolta, että palkat nousivat. Muistan, että äitini oli joskus oikein yllättynyt siitä, miten ison palkankorotuksen liitto heille taas neuvotteli.

Enkä tietenkään edes tarkoita, että kaikkien pitäisi saavuttaa vanhempiaan parempi elintaso, ei toki! Mutta kun moni ei yllä enää lähellekään vanhempiensa elintasoa.

[Pihistelijä]

Kissimyyrin tekstit ovat virkistäviä. Ne auttavat muistamaan, että elämä näyttäytyy erilaisena tämän minun keskiluokkaisen kuplani ulkopuolella. Olen itse asiassa vasta hiljattain ymmärtänyt, miten erilaista pääkaupunkiseudun ulkopuolella on ollut - ja on ehkä edelleen.

Oma kokemukseni on, että kesätöidenkin palkat riittivät muinoin paremmin kuin nykyisin. Esim. aamun lehtiä jakamalla pärjäsi opiskeluaikana ihan asiallisesti, työnantajalla oli siihen aikaan varaa maksaa suhteessa parempia palkkoja ja tasaista kasvua näytti jatkuvan silmän kantamattomiin.

Piti ihan varmistaa tilastoista - ja samaa mieltä Tilastokeskuskin on. Reaaliansioiden käppyrä kertoo, miten paljon enempään palkka riitti aina finanssikriisiin asti. Klikkaamalla isommaksi:


Mitä ketjun varsinaiseen aiheeseen tulee, niin kyllä: olen saanut vanhemmiltani rahaa aikuisena. Myös sisarukseni ovat saaneet eikä meistä silti ole tullut vastuuttomia hulttioita eikä kellään meistä ole taipumusta siipeilyyn.

[Vieras]

Varsinkin Kissimyyrin kommentteihin halua huomauttaa, että vanhemmat antavat aikuisille, keski-ikäisillekin lapsilleen rahaa myös perintösuunnittelun vuoksi.
Se voi joillakin tulla tarpeeseenkin, että lapsilla on taloudellisia hankaluuksia, mutta rahaa annetaan tosiaan myös pelkästään sen vuoksi., että ajatellaan asioita pidemmällä tähtäimellä. Mikä onkin ihan järkevää.
Koskee tietysti niitä perheitä, joissa perintöä on jäämässä, ja itse ajattelen, ettei sen pitäisi vaikuttaa vanhempien elintasoon, sitä alentaen.

[Ninni]

Täysin persoonakysymys, että heittäytyykö toisten "pelastettavaksi" tai ei. Siihen ei vaikuta saako 20 euroa aikuisena vai lapsena äidiltä. Vai saako koko omistusasunnon tai auton.
Kasvatus ei hirveästi vaikuta siihen, millainen ihmisestä tulee. Siitä ovat todisteena monet joiden lapsuudessa on malli vaikka mihin juopotteluun ja rikoksiinkin, ja silti pyrkivät aikuisena vastaamaan elämästään.
Moni tietää varmasti myös ihmisiä, jotka on kasvaneet hyvätuloisessa perheessä ja saaneet vanhemmilta opiskeluun asunnon ja vaikka mitä apua, ja ovat silti ihan työteliäitä ja menestyviä ihmisiä. Mukavia ja leppoisia, ei mitään hemmoteltuja kusipäitä.

Itsekeskeisyys ja vaativuus on niin myötäsyntyistä, että sitä ei tarvitse kaikille edes opettaa. Todennäköisesti siihen perusluonteeseen ei voi vaikuttaa sillä, että antaako mitään vai ei.

Köyhäkin voi antaa lapselle paljon, ja se yksi mitä voi antaa on se, ettei syyllistä, vittuile tai yritä lannistaa, vaan kertoo rehellisesti jos rahaa ei ole. Jostain tulee uskomus, että jos lapselle antaa jotain, hänestä tulee ahne ja vaativa. Minä luulen, että sellaisena näkee muut, millaisena itesnsä näkee. Jos uskoo että itse olisi ollut joku pitkäkyntinen roisto, jos toiset antaisi myöten, niin siitä vain. Se antaako lapselle enemmän vai vähemmän, ei muuta hänen persoonaansa enää jos se muu kasvatus on kuitenkin lähtöjään kunnossa. Sopiva määrä pettymyksiä, että oppii niitä kestämään. Elämä luo loput. Siitä on todisteena monet ihmiset, jotka saman kasvatuksen saaneet kuin sisaruksensa, ja sisaruksista on tullut kiiltävän perässä olevia harakoita, kun taas toinen katsoo vaan vaatimattomana vierestä.

[Vieras]

Toki saman perheen lapsilla on jokaisella oma luonteensa, mutta kyllä kasvatus, varallisuus ja vanhempien resurssitkin vaihtelevat vuosien myötä ja vaikuttavat lapsiin eri tavalla. Esikoinen ja iltatähti voivat elää kovin erilaisissa olosuhteissa.

[Ninni]

Totta kai sisarukset elää eri todellisuuksissa jos syntyvät vuosien ikäerollakin. Voi olla myös geneettistä vaihtelua, jos vaihtuu isä tai äiti välissä.

Mutta sehän on loputon suo.

Silti kuvitella, että se antaminen tai antamattomuus hirveästi muuttaa asiaa, voi olla ihan turhaa stressiä.
Vanhempi saattaa miettiä, että ei vaikka väkisin auta lasta joka on vaikeuksissa, ettei hän "opi odottamaan apua".
Hän varmaan tarkoittaa sitä jossa ihmisestä tehdään infantiili aikuinen: Esimerkiksi kontrollointi, henkinen väkivalta ym saattaa aiheuttaa lamaantumista ja opittua avuttomuutta. Ylenmääräinen palvominen ja jalustalla pito aiheuttaa henkistä yksinäisyyttä ja narsismia, jolle ei ole perusteita kun se ei ole ansaittua.

Muttei se sitä persoonaa muuta, eikä sitä kumpi ihminen on: Vaativa opportunisti joka on kalliiden korujen ystävä, vai jalat maassa oleva peruspertti joka haluaa tehdä töitä ettei aika käy pitkäksi. Vai suorittaja, jolla kiinnostaa saavuttaa tavoitteita toisensa jälkeen.
Esimerkiksi siihenkään ei voi vaikuttaa, onko myötäsyntyisesti hyvä lukupää, vai onko vaikeuksia koulussa.
Turha stressi lähinnä, että jollain sadan euron setelillä, tuhannen euron, kymppitonnin tai minkä vaan antamalla, voisi joko parantaa tai pilata lapsen koko elämän.
Valinta ysymys vaan, että haluaako että jälkikasvulla on menestyksen avaimet, vai meneekö hänen aikansa tapella jotain tonnikalapurkkia auki ilman purkinavaajaa. Vaikeudet kasvattaa, muttei ne ihmistä muuta miksikään sellaiseksi, mitä hän ei jo ole.

[Mella M]

Hienoa jos kissimyyryn kommentit ovat jonkun mielestä virkistäviä. Minusta ne ovat ummehtuneita ja niistä paistaa perisuomalainen kateus ja omituiset ennakkoluulot. En tiedä millaisia kissimyyryn tuttavat ovat, mutta näiden ketjujen perusteella monin tavoin ongelmallisia.

Mä olen saanut kotoa rahaa, niin nuorena kuin vanhanakin. Tosin olen mennyt kesätöihinkin jo ekan kerran kuudennen luokan jälkeen ja sen jälkeen olin aina töissä kesäisin ja opisekelujen ohessa. En ole koskaan kuvitellut, että koska kotoa saa rahaa, niin mun tarvis tehdä vähemmän. Enkä ole saanut mitään valtavia summia, mutta aina välillä jotain. Ja tosiaan, vanhempien on kyllä järkevää laittaa rahaa kiertoon ajoissa jos vaan pystyvät, kun lapsille se kaikki tulee jossakin vaiheessa kuitenkin. Verosuunnittelua. Mua on myös autettu monin muun tavoin tekemällä asioita, esim. muutoissa, pikku rempoissa, auton kanssa. Olen mä monta kertaa sanonut äidille, että ei tarvi, mutta toisaalta mä ymmärrän, että se haluaa välillä laittaa rahaa.

Jos minulla olisi omia lapsia, niin todellakin auttaisin heitä taloudellisesti. Mä luulen, että kun on itse saanut apua, niin sitä myös mielellään jakaa eteenpäin. Niinhän se Pave Maijanenkin aikanaan lauloi "Sillä jokainen joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa"

[Ninni]

Näin on,
ja mietin että onko se aina edes auttamista, jos tavallaan perhe on perhettä varten taustatukena.
Onko se että autetaan nyt reppanaa kun ei yksin pärjää.
Vai onko se vaan osa elämää, että perheen olot laitetaan kuntoon sitä mukaa, kenellä on varaa siihen eniten.
Asian voi laajentaa, siihen kuuluisaan rahansiirtokeskusteluun mitä usein käydään näissä yhteyksissä: Eli mikä kaikki ihmisten elämässä on itseasiassa tapahtunut suoraan tai epäsuorasti "toisten rahoilla" tai tulonsiirroilla. Koska eri rahat tulee tilille jollain eri nimellä, kuin jonkun toisen raha, sitä ei pidetä auttamisena vaan esimerkiksi oikeutena. Tai jos se asia vaan on kustannettu niin, että hinta säädetään alas jotta kaikilla on varaa. Jos joku saa kelalta työttömyysrahaa häntä "autetaan" mutta jos joku saa veronvähennyksiä tai veronpalautuksia, tai vaikka ilmaisen edun niin sitä ei niin helposti mielletä auttamiseksi.
Nii, ja monille on vuosien varrella etua esimerkiksi puolison kanssa yhdessäolosta, asumiskustannuksissa ja siinä auttamisessa, mitä tulee parisuhteessa tehtyä. Onko sillä lopulta väliä, mistä sen avun saa, koska kukaan ei täällä pärjää täysin yksin. Jokaisella on oltava tavallaan joku, ja jos ei ole, niin mitä iloa on rahoista. Voihan sitä "yksin ilman apua ansaitulla" rahalla ostaa autonkorjauksen ja muuttomiehet, mutta minne sitä on edes menossa jos ei ole ketään.

[Umac]

Mitä ketjun varsinaiseen aiheeseen tulee, niin kyllä: olen saanut vanhemmiltani rahaa aikuisena. Myös sisarukseni ovat saaneet eikä meistä silti ole tullut vastuuttomia hulttioita eikä kellään meistä ole taipumusta siipeilyyn.

Irroitan tämän vain todetakseni, että ketjun aloitus ei omalta osaltani viittaa näihin negetiiviseksikin luokiteltaviin asioihin. Ei missään nimessä!
Minulle vain ko. ilmiö ei ole tuossa mittakaavassa tuttu. Siksi laitoin kyselynomaisesti tämän alulle.

Ja missään nimessä toisten saamiset eivät ole ulkopuolisilta pois, kukaan kun ei tiedä perheen sisäisiä asioita ns. tappiin asti.

Me 70-luvun alun, 60-luvun ihmiset myös, mehän tosiaan työllistyimme heti alaikäisinä, perusduunarina moni ottanut asuntolainansa ja moni näitä aikoja niistä kuivilla. Oma kuplani koostuu vain duunariammattilaisista ja yrittäjistä joten sillä kompetenssilla kommentoin.
En siis tunnista Kissimyyr- nimimerkin kirjoittamaa ongelmaa tai huomioita mutta en kiistä toisen huomioita.

Ja toi työelämän muistelu....joo, töihin kyllä pääsi. Mutta mitä sillä liksalla sai (siis niistä töistä joihin vaan käveltiin) on eri asia, se elintaso oli samaa luokkaa kuin nykyinen toimeentulotuen elintaso. Ei sillä matkusteltu tai taloja osteltu, vaatteitakin harvakseen ja harkinnalla. Naiset oli "sihteerikköjä" vaikka oli mikä koulutus, kuka tahansa mies meni ohi kun ylennyksiä jaettiin. Työpaikalla kourittiin ja heitettiin tosi rasvaista läppää, eikä siitä voinut mihinkään valittaa, piti vaan kestää. Ja aloitustason työt oli sellaista paskaduunia, johon nykyään ei edes saada suomalaisia tekijöitä, kun heti pitäisi päästä hyville palkoille itseään toteuttamaan.

Tälläkin hetkellä kavereiden aikuiset lapset perheineen maksavat asuntolainojaan, ovat ihan alussa vasta. Mutta siis perusduuneilla, esimerkkeinä nyt ravintola-ala, hoitaja, parvekeikkuna-asentaja ja it-alan ihminen. He ovat pienten lasten vanhempia, matkustelevat hiukan ja elävät arkeaan, ruuhkavuosiaan. Kuten mekin/hekin tehtiin - 90 - 2000 luvulla aikuiseksi tultuamme.
Itselläni ei siis ole ollut asuntolainaa mutta monilla kavereilla on ollut tai on juurikin edelleen, juuri loppumassa.

[*kiranas*]

Jokaisella on oltava tavallaan joku, ja jos ei ole, niin mitä iloa on rahoista. Voihan sitä "yksin ilman apua ansaitulla" rahalla ostaa autonkorjauksen ja muuttomiehet, mutta minne sitä on edes menossa jos ei ole ketään.

avaatko tätä.

[Vieras]

Mua ei ole autettu juurikaan, mutta itse annan omille aikuisille lapsilleni vaikka vaatteetkin päältä. En siis ole erikseen apua pyydellytkään vaan olen hoitanut asiani aina jonkun muun kuin vanhempien kanssa.
Kyllä se edelleen on hieman hämmentävää kun mieheni äiti sujauttaa pari sataa miehelleni tavatessaan. Emme tarvitse tuota pariasataa, mutta ei se mitään haittaakaan. Itse en kehtaisi ottaa vähän väliä niin paljon rahaa tuosta noin vain vanhemmiltani, mutta ei he toki antaisikaan

[Vieras]

Niin, ja mieheni kohdalla vanhemmilta rahan saaminen ei siis ole mitään auttamista, koska emme rahallista apua tarvitse.
He vain haluavat antaa lapsilleen rahaa. Eli rahan antaminen tai saaminen ei korreloi välttämättä ollenkaan huonon elämäntilanteen kanssa, tai köyhyyden tai rahantarpeen.

[Valkosipulisilakka]

Toisaalta tulee mieleen se, että iäkkäät ihmiset antavat lahjaksikin mielellään rahaa, koska eivät ehkä enää tykkää tai edes osaa shoppailla. Mun vanha äiti käy enää lähikaupassa ja antaa siksi jouluna, nimpparina ja synttärinä setelin. Sitä joku kummeksuu, mutta ei ilmeisesti kummeksuisi, jos setelin tilalla olisi vaikkapa tuliterä iPhone, merkkilaukku tai matkalahjakortti. Minulla on tuttavapiirissä paljonkin niitä, jotka esim. 60 v täyttäessään matkustavat etelään ja maksavat mukaan kaikki lapset perheineen. Sitä ei kukaan tunnu kummastelevan, ihaillaan vain.