Lemmikit

Koiralle koti ohjelmassa kodinvaihdot vaikuttavat sujuvan varsin ongelmattomasti olirotu mikä hyvänsä. Mikä on teidän kokemuksenne miten koira sopeutuu vaihtamaan kotia aikuisiällä? Kiintyykö se uuteen omistajaan yhtä voimakkaasti kuin ensimmäiseen? Osaako koira ikävöidä? Onko koiran kodinvaihto henkisesti vaikeampaa (entiselle) omistajalle kuin koiralle? Onko rotujen väillä eroja kuinka nopeasti sopeutuvat uuteen kotiin?

Useampia hoitokoiria hoitaneena sanoisin, että tavan koira tavan tavoilla solahtaa aivan suvereenisti uuteen kotiin. Mutta eri asia ne herkkikset joilla mm. eroahdistusta tai muuta luonteen erilaisuutta, niiden kanssa työmäärä on tyystin erilainen.
Itse ohjelmasta ketju täällä: https://lemmikit.keskustelu.info/viewto ... ?f=3&t=451
mutta myös tällä puolella voi pohtia, toki!

Minä en tiedä, miltä koirasta tuntuu. Koirasta voi nähdä ulospäin käytöstä,
mutta se voi olla pintaraapaisu.
Itse lähden oletuksesta (koska en voi tietää) että koira suree tai kaipaa, ja sillä on surun tunne, tai se prosessi mikä tapahtuu kun entiseet siteet katkeaa, ja uusia alkaa tulla tilalle. Lähden siitä oletuksesta, koska jos en voi jotain tietää varmuudella, niin parempi suhtautua valiten se pahempi vaihtoehto.
Se sisältää epämukavuutta. Muuttaminen ja tuollaiset, voi aiheuttaa surua ihmisellekin, joka on esimerkki "piilosurusta" joksi nimitän sellaista, mitä ei voi käsitellä kenenkään kanssa koska sitä ei tunnusteta tai tiedosteta aina menetykseksi, koska kukaan ei ole kuollut.

Oletan myös, että riippuu suhteesta. Jos luovutaan, koska omistajan ja koiran välinen suhde on löyhä ja siinä on ongelmia, koiralle ei ole aikaa,
niin vaikka koira onkin leimautunut ehkä pentuna "äippäänsä" se voi silti olla aika tottunut olemaan ilmankin sitä samaa äippäänsä, ja kulkemaan eri laumoissa ja hoitopaikoissa.

Kaikki, koiran luonne vaikuttaa ym, koira voi kotia vaihtessa olla myös paljon kiltimpi ensin kuin aiemmin, koska se on vieraskorea. Tai se voi stepata suoraan keskelle elämää ja olla kuin aina ennenkin.

Lähden oletuksesta, varuilta, että koira voi kokea surua, ja sille tarvitsee antaa aikaa sopeutua. Rajat ja rakkautta, mutta koiran sisällä voi tuntua ihme tyhjä ontto tunne, jolle sillä ei ole mitään selitystä. Mikään ei auta siihen, paitsi läsnäolo. Ei varmaan auta joku leuan alta rapsuttelukaan.

Pahin "muuttostressi" itseläl ainakin kestää noin 3 viikkoa tai kuukauden, ja samoissa aikahaitareissa meillä on mm. toivuttu takaisin syömään jos vaikka laumanjäsen on kuollut. Itsehän suren vuosia, mutta se jaloilleen paluu koirilla on ollut n. 3 viikkoa.
Koiran täytyy selviytyä silti, ja se ei välttämättä oireile näkyvästi. Ei olisi selviämisvietin kannalta järkevää, jos koira menisi aina surressaan pelkästään apaattiseksi. Arjesta suoriutuminen.

Lis. Hyvänä puolena, että koiralla ei ole egoa ettei se muistele samoin kuin ihminen, kun haju poistuu, muistot poistuu, rutiinien tilalle tulee uusia, niin olen erittäin toiveikas ja koiralle on hyvä antaa mahdollisuus. Ihmisellä suruun liittyy myös mielikuva- ja käsite-ajattelua, joka pitkittää prosessia. Mielikuvia sekä tulevista että menneistä tapahtumista, ja ego joka sisältää minäkokemuksen rakentumisen, perustuen muistoissa tapahtuneeseen ja kuviteltuina tapahtumassa oleviin asioihin.

Noin ihan mututuntumalla aika olemattomalla koirakokemuksella heittäisin, että vaikka varmasti se itse muutosvaihe aiheuttaa yksilöstä riippuen enemmän tai vähemmän stressiä, hämmenystä ja ehkä kaipaustakin, niin pääosin koira kuitenkin enemmän elää tässä hetkessä kuin ihminen eikä murehdi ja haikaile mennyttä elämää niin paljoa. Eli jos vaan uudessa kodissa on hyvät olot ja kivat omistajat niin koira varmaan elää sopeutumisvaiheen ja uusiin rutiineihin solahtamisen jälkeen siellä ihan onnellisena. Jos vanhan omistajan joskus näkee niin varmasti toki sillä hetkellä muistaa ja osoittaa tunteitaan ja saattaa jopa pyrkiä matkaan, mutta en tiedä osaako koira aktiivisesti ainakaan pitkään mietiskellä ihmisen tavoin "pääsisinpä takaisin vanhaan kotiin" tyyliin.

Aika monet eläimet kiintyvät elämässään melkeinpä ihmisiä enemmän siihen tuttuun ympäristöön ja tiettyihin rutiineihin, eli enemmän varmaan ihminen kärsii juuri siitä "suhteen" menetyksestä, kun taas eläintä ihmetyttää koko paketin vaihtuminen, ja tavallaan muutos on helpompi kunhan ne rutiinit saa uusittua.

Mutta aivan varmasti tässäkin on paljon ihan yksilöllistä vaihtelua

Meillä on ollut tyttären koira (heidän perheen vauva ja kullanmuru) hoidossa toista kuukautta. Se on hellyydenkipeä, ihmisrakas kainaloinen, joka ainakin päällisin puolin vaikuttaa tyytyväiseltä ja sopeutuvaiselta, kun saa ruokaa, pääsee lenkille ja saa rapsutusta. Jokin hento aavistus sisäisestä surumielisyydestä siitä kuitenkin on ollut aistittavissa (olen yliaktiivinen "aistimaan" kaikkien muiden pahoja oloja ). Nyt ihan parin viikon sisällä se on tuntunut erilaiselta, nukkumasykkyrä kainalossa on muuttunut rennoksi lötköilyksi, leikissä kuuluu jo ärinää ja lenkillä ollaan vähän villimpiä. Vähän mietityttää, kun sen pitäisi viikon päästä mennä joiksikin kuukausiksi toisen tyttären luo, että onko tämä uusi vaihdos pelkästään hyvä juttu. Se on kyllä aiemminkin ollut "tätilässä" hoidossa ja tykkää tyttärestä kovasti.

Kotiväki kävi sitä toissapäivänä katsomassa ja kun he lähtivät, se kulki sisällä korvat luimussa ja häntä koipien välissä. Ehdin jo pelästyä, mutta kun heti sen jälkeen annoin ruokaa ja lähdettiin lenkille, niin vaikutti siltä, että se luuli joutuvansa auton kyytiin (inhoaa autoilua). Ei meinannut millään suostua ulos. Kun sitten autoa ei näkynytkään missään, korvat ja häntä nousivat ja iloisena jatkettiin matkaa. Heidän käyntinsä teki kuitenkin selvästi koiralle hyvää. Se vaikuttaa nyt iloiselta ja rennolta.

Aiemmin meillä oli hoidossa tyttären toinen koira, jolle oma lauma on hyvin tärkeä. Jännitin, miten se pärjää, mutta tuntui, että se rentoutui ja rauhottui heti. Tosin nuori, aktiivinen uros käyttäytyi koko ajan aivan ylenpalttisen superkiltisti, tottelevaisesti ja vieraskoreasti, niin että ehkei se sittenkään ihan ehtinyt kotiutua

Varmasti riippuu tosiaan tilanteesta ja olosuhteista, mutta myös yksilöstä. Vaihtaako tuttuun paikkaan ja tutuille ihmisille vai ihan uppo-outoon paikkaan. Jotkut rodut ja etenkin yksilöt varmasti sopeutuvat eri lailla, joku seurakoira paremmin kuin laumanvartijarotuinen. Ja millaisista oloista lähtee.

Tätä ei kysytty, mutta osa kissoista selvästi muistaa vanhan omistajan: kun sellainen tulee vaatimaan kissaa takaisin, kissa sähähtää ja ottaa käpälät alle. Löytyi sitten puuvajan alta vasta illalla, kovin stessaantuneen oloisena.

Mutta kissat onkin tunnejutuissa koiria älykkäämpiä, sori vaan

Mulla on ollut vain yksi kodinvaihtaja, mutta vaikutti siltä, että varsin helposti koira sopeutui uuteen kotiin. Koira ei vaikuttanut lainkaan ikävöivältä tai muutenkaan siltä, että olisi ollut jotakin sopeutumisvaikeuksia. Siinä meni hetki aikaa, että se otti muhun kunnolla kontaktia ja alkoi kuunnella mitä mä sanoin, mutta varsin nopeasti sekin minusta meni. Tuntuu, että nämä prosessit ovat ihmisille paljon tunteikkaampia.

Oma kodinvaihtajani leimautui minuun jo ollessaan välipysäkillä kasvattajan luona. Kävin sitä siellä moikkaamassa jonkun kerran ennen kuin muutti kotiini. En muista sen millään tavalla haikailleen mitään arjessa, ei tuijotellut ihmisiä, ei etsinyt katseellaan tms. Monen muun asian kanssa kyllä jumpattiin se vuoden verran ennen kuin arki sujui hyvin.

Yleisesti koira ei varmaan kauaa vanhaa kotia/omistajaansa muistele. Ainakin meille tulleet aikuiset kodinvaihtajat (2 kpl) olivat ihan heti kuin kotonaan. Sujahtivat laumaan kuin olisivat ikänsä meillä asuneet.
Sama kokemus on kahden oman, kotia vaihtaneen koiran kanssa. Ne tosin menivät tuttuun paikkaan tuttujen ihmisten luokse, tyttäreni perheeseen.

Kuitenkin koirissa on varmasti myös yksilöitä jotka eivät sopeudu kodinvaihtoon ollenkaan hyvin.

Mulle tuli aikoinaan työkaverilta 8 v. seropi kodinvaihtajana. Oli tuttu koira, ollut mulla jo hoidossa joten sillä lailla tosi helppo tapaus. Jäi vaan ikäänkuin pysyvästi hoitoon. Sopeutui ihan täydellisesti, entinen omistaja kun kävi meillä niin koira oli toki iloinen, mutta ei ollut koskaan lähdössä hänen mukaansa.

Ainakin mittelit tuntuvat sopeutuvan tosi helposti. Omat olivat olleet vain hoitoloissa, mutta viime syksynä vein ne viikonlopuksi työkaverille hoitoon. Ihan vieras paikka ja vieraat ihmiset. Pe-iltana kun ne vein niin olivat vähän haukkuneet ja olleet ihmeissään, mutta seuraavana päivänä jo kuin kotonaan. Ei mitään stressiä havaittavissa kun hain ne sunnuntaina kotiin. Olisivat varmaan jääneet sinne tyytyväisinä kun olisivat vaan saaneet ruokaa, rapsutuksia ja puruluita

hämmentävältä varmasti kodin vaihtaminen tuntuu, koska rutiinit muuttuvat.
itselleni tarjottiin kodinvaihtajaa ja otin sen alkuksi hoitoon 3kk ajaksi, lyhyempään en olisi suostunut. jonkin aikaa koira oli perässä kulkeva perskärpänen ja haki paikkaansa ja ihmetteli, että miten minä käyttäydyn. onhan siinä iso ero lähteä 5 koiran ja 5 ihmisen laumasta pois asumaan yksin ihmisen kanssa. koira tuli kesälomalla mulle, joten sikäli ajankohta oli bueno, sai katella mitä koiran päässä liikkuu ja pohtia itsekin ajatuksella, että sopiiko yksilö omaan käteen vai ei. 3kk aikana käytiin kylässä vanhassa kodissa ja voisin sanoa, että vasta vuoden jälkeen koin, että koira oli täysin kotiutunut. koira on ollut hoidossa edellisessä kodissa noin viikon verran ja kommentti oli, että "koira vaikuttaa tasapainoisemmalta ja rauhallisemmalta". edelleen olen yhteyksissä edelliseen kotiin ja kyläilen. koira menee ihan pähkinöiksi siellä ja mielellään lähtee sieltä pois.

se mikä eniten pohditutti, tälleen koiraharrastajana, että koiralla on ne 2 vuoden käytösmallit siellä takana, niin hyvässä kuin pahassakin. ja itse kun olen tottunut, että veivaan pentua jo haluamaani suuntaan niin onhan tää itsellekin ollut työlästä siinä mielessä, mutta olkoot tää tällänen puuhastelupiski. teen koeohjeen mukaisia treenejä sun muuta, jos treeniovi aukeaa joskus niin kiva, ja jos ei aukea niin eipä tuo haittaa. puuhastelupiski on ihan hellyyttävä kyllä luonteeltaan. itselle on sattunut aina tosi kivoja koiria, joten siksi mietinkin, että tää koira nro 9 pitää olla käteen sopiva ja mun mieleen sopiva. mulla ei ole intressejä alkaa hirveitä ongelmakäytöksiä lähteä purkamaan, koska silloin olisi ollut vain helpompaa ottaa se pentu. tää elukka on herkkis luonteeltaan, joten veikkaan, että kodin vaihtaminenkin oli sille oikeasti iso asia, mutta kuitenkin oli helppo elukan huomata, että arki on tylsää ja samanlaisia rutiineja joka päivä. rutiinithan on se mikä kuitenkin lisää sitä turvallisuuden tunnetta. melko varmasti en ota kodinvaihtajaa enää, ne omat pohjat on vaan niin paljon helpompi luoda pennusta lähtien. vaikka tää elukka on käteen sopiva, niin silti olisin sitä rakentanut koiraa pennusta lähtien eri tavalla. kiva sen kanssa on puuhailla ja kuluttaa samoja neliöitä.

teknisesti ottaen, tää puuhastelupiski on mun toinen kodinvaihtaja. kersana sain oman koiran ja se oli 1v. joten olihan sekin kodinvaihtaja kyllä, mutta silloin ei vielä innokas ihminen osannut pohtia asiaa enempää (plussat ja miinukset), mutta onneksi sekin koira oli oikeasti tosi kiva!

Yks asia mikä mulle on tarttunut vuosien varrella, että en enää suhtaudu kevyesti koiran tunteisiin tai kodinvaihtoihin. Vaikka uskonkin että koiraa ei missään nimessä aleta kodinvaihdon vaihtoehtona lopettaa, kyllä se siitä toipuu.
Mulla oli nuorempana joskus hetken aikaa se kuuluisa "exän kanssa yhteinen koira", mutta lakattiin vuorottelemasta siinä vaiheessa kun elämät tasaantui, ei tarvinnut olla mitään hoitopaikkaa enää koiralle, vaan valittiin että se jäi exälle se yhteinen koira.
Jäin kaipaamaan, ja se koira oli kuulemma silloin erotessa ollut murheissaan, mutta voi olla että se on tulkintakysymys. Kun kaikki on murheissaan, niin koirakin tietysti on, projisoinninkin ansiosta.
Minulle on kaikenkaikkiaan kerääntynyt koirakokemusta enemmän, kuin jos en olisi koskaan pitänyt hoitokoiria tai ollut mitään kodinvaihtajia,
mutta nyt on tullut toppi. Mun sydän sanoo, että koirilla on tunteet jotka näihin asioihin liittyy, enkä halua enää ikinä mitään koiramenee- koiratulee systeemejä. Jos otan hoitokoiran, otan sen vaikka itsekseni ilman olemassaolevia koiria, ja jos mulla on koira se on joko mulla, tai vaihtaa kokonaan kotia.
Ellei mulla katkea jalka ja on joku painava syy laittaa koira (pitempiaikaiseen) hoitoon, tai koirat. Mutta mitään pienempiä syitä en kelpuuta. Jos ottaisin nyt vaikka puolison kanssa koiran, niin suhtaudun siihen ainoastaan 1 omistaja 1 koira. Jos koira sitten osoittautuu, että se oikeasti pitää toisesta enemmän, niin olen valmis vaikka luopumaan koirasta että se lähtee exän matkaan erotessa (ellei exä ala sitten juomaan tai jotain muuta älytöntä) kunhan se on jompi kumpi, eikä mitään siltä väliltä.
Olen valmis vaikka katkaisemaan raajani irti ja tunnesiteeni mihin tahansa koiraan, mutta edestakas koirat ei enää vaella, eikä ne ole huonekaluja. Ei ne kyllä koskaan ole mitenkään urakalla vaeltaneetkaan minulla, mutta sen mitä on. Koirien vanhetessa varsinkin tuli se olo, että saavat elää rauhassa omassa laumassa loppuun asti, ilman mitään serkun koiria jotka kyläilee kuukauden ja sitten lähtee.
Mietin sitäkin, että se ttä koira on just asettunut jonnekin, ja taas lähtee. Se vastaa sitä, mitä ilmoituksissa kielletään usein. "Ei kiertoon".
Jos koira tuntee kaikki kiertonsa etapit entuudestaan, tilanne ei ehkä ole niin paha. Mutta silti jos koira vaihtaa kotia muutaman kerran vuodessa, se on jo kierrossa.