Lemmikit

Hullunkurinen otsikko mutta tarkoitan siis sitä mitä koirien perinnöllisiä tai todennäköisesti perinnöllisiä sairauksia vältät kuin ruttoa etkä halua hankkia koiraa rodusta tai suvusta jossa noita sairauksia esiintyy? Mitkä ovat vakavimpia ja ikävimpiä koirien sairauksia? Tai kalleimpia hoitaa?

Vastapainona voisi miettiä mitkä koirien sairaudet ovat "kilteimpiä" eli vähiten harmillisia?

Voin aloittaa. Monet ovat sitä mieltä että kilpirauhasen vajaatoiminta on helppo sairaus koska se hoituu lääkkeellä ja koira pysyy sen avulla hyvässä kunnossa koko loppuelämänsä. Itselleni ei ole koskaan sattunut kilpirauhassairasta koiraa joten en osaa sanoa tähän mitään. Mutta luuston sairaudet ovat minusta tosi ikäviä: kipeitä, kalliita ja lyhentävät elinikää joten sellaisia pyrin välttämään aina rotua ja koiraa valitessani.

Iho- ja allergia, tarkoituksella alle sadan indeksit luuston osalta ja luonteen ääripäät.

Neurologiset, luustolliset, allergiat, elimelliset.

Tiedän kasvattajia joille ei ole ongelma että koira puree, toinen kasvattaa surutta vaikka on vahvasti epilepsiaa linjoissa, ltv4 ei ole este jalostuskäytölle, ocd on normaalia, ”ei se haittaa, sen voi leikata” ym ym, lukemattomia esimerkkejä.

Tietysti pyrin välttämään kaikkea, mutta ykköseksi menee immuunipuolen ongelmat: allergiat, iho- ja vatsaongelmat ja immuunisairaudet. Ajatuskin, että pitäisi koko ajan tasapainotella ruokavalion kanssa. Tai kun koira rapsuttaa, miettiä, onko ilma liian kuiva vai onko se syönyt jotain sopimatonta.
Immuunipuolen ongelmat ovat usein epämääräisiä ja moninaisia, omistajan stressi on jatkuvaa, eläinlääkäri- ja hoitokulut voivat olla suuret, eikä koiraa ehkä koskaan saada kuntoon. Muttei ole selvää syytä lopettaakaan.
Ei kiitos.

Kakkoseksi menee epilepsia. Etenkin koiralaumassa olisi hasardia jos yksi saisi epileptisen kohtauksen - miten ne muut reagoisivat.

Kyllä jää välistä myös pahasti luustovikaiset rodut. Täysin luusto-ongelmattomia rotuja ei olekaan, mutta niitä pystyy sentään tutkimaan helposti röntgenillä ja periytyvyyteenkin on olemassa pätevä työkalu, indeksit.

Autoimmuuni- ja neurologiset sairaudet. Siinähän ne pahimmat mielestäni.

allergia & iho
luusto & immuunivälitteiset
sydänperäiset & muut vakavat elimelliset (esim. maksashuntti)
epilepsia ja muut neurologiset

kahta ekaa on haastava hoitaa ja aina pohtii onko elämänlaatu hyvää vai huonoa.
epilepsia, koska stressi laukaisee sen, jolloin itse pohtisin koko ajan meneekö stressin puolelle (esim. muutto, hoidossa oleminen jne..)

voin ottaa perinnölliset silmäsairaudet ja kilpparit ja kaikki muut kivuttomat jotka pysyy lääkkeillä hallinnassa eikä normaalia elämää tarvitse pohtia, että haittaako se elukkaa.

olen omistanut kolmesta ekasta ryhmästä jo yksilön, joten varsin hyvin tiedän mitä se elämä on. toivottavasti mahdollinen seuraava koira ei sitten ole tuo epileptikko, kerran se tähän on jinksattu eikä sitä ole repertuaarissa vielä ollut.

Ristisideongelmat .
Epilepsia, ei välttämättä se pahin, mutta ainakin top kympissä nou nou
Ahdas tai lytty kuono
ahdas kallo, brakykefalia
mulkosilmäisyys.. En halua koiraa jolla lentää silmämuna päästä
Liian alhaalla riippuvat ylipitkät korvat, korvatulehdukset

Vaikka joku suku olisi väitetysti mukatervettä, en ota mistään liioitellun näköisestä rodusta koiraa. En halua tukea myöskään liioiteltuja turkkeja, joilla ei ole funktiota säänkestävyyden kannalta.

Ninni: tarkoitettiinkohan tässä nyt tuollaisia ominaisuuksia, jotka on helppo nähdä jo ihan päälle päin? Itse käsitin, että enemmänkin puhutaan niistä, joiden takia pitää tutustua rodussa oleviin sairauksiin samoin sukulinjoissa kulkeviin sairauksiin.

Itselle epilepsia olisi varmaankin se epätoivotuin.
Sitten toki luustosairaudet eikä pahat allergiatkaan houkuttele.

Voi olla, ajattelin ensin itsekin että mainitsenko näitä turhaan. Sitten mietin, että voihan olla ettei joku ihminen jossain ole sillai niitä tullut ajatelleeksi, joten mainitaanpa nyt. Ja se on mun rehellinen vastaus kuitenkin. Osa jo mainituista ei puolestaan tullut mulle heti mieleen, joten opin niistä vastauksista. Listahan varmaan muokkautuu, varsinkin kun alkaa selvittää seur. rotua.

”Hauska” kun juuri käytin 17v kissaa ellillä, ja ell oli ihan pöyristynyt kun sanoin että en alkaisi kissan epilepsiaa hoitamaan. Onkohan se sitten koirilla jotenkin vakavampi kuin kissoilla?

Koiran käytös epilepsiakohtauksen aikana, ja/tai edeltävästi sekä jälkikäteen, voi olla esim. hyvin aggressiivista. Se tekee vaaratilanteita ihan perheen sisälläkin ja toki myös ympäristössä jos kohtaus osuu sellaiseen kohtaan. Eläimen pitämisestä tulee vaikeasti ennalta arvattavaa ja jos perheessä esim. lauma koiria, muut harvoin katsovat päältä rauhallisesti täysin muuttunutta lajitoveria vaan se usein aiheuttaa laumassa pahojakin tilanteita.

Vatsalaukun kiertymä sen jälkeen kun se osuis kohdalle ja ei ehditty kuin eläinlääkärin vastaanotolle niin kuoli kipushokkiin.

Vieras kirjoitti:”Hauska” kun juuri käytin 17v kissaa ellillä, ja ell oli ihan pöyristynyt kun sanoin että en alkaisi kissan epilepsiaa hoitamaan. Onkohan se sitten koirilla jotenkin vakavampi kuin kissoilla?

ei välttämättä, mutta jokainen kohtaus on aina erilainen.
mä tiedän laumoja jossa muu lauma on tappanut epilepsia koiran.
tiedän myös koiran joka on hakannut päätänsä lattiaan ja saanut ruhjeita.
tiedän myös sellaisen, että on ollut pelkkä kusilammikko kotona ja vasta myöhemmin omistaja on itse tajunnut, että se on saanut kohtauksen hänen poissaollessaan.
ja epilepsiakohtaus voi olla vain poissaolokohtaus joka purkautuu aggressiona ihmistä tai lauman toista koiraa kohtaan - koirahan ei itse tajua sitä. olen ainakin yhden videon nähnyt, että koira istuu ja toljottaa omistajaa jotenkin tyhjyyteen, ja eläinlääkärin mukaan se hyökkäsi siitä omistajan kaulaan/naamaan, joka oli koiran edessä/lähellä.

noihin kaikkiin ylläoleviin tilanteisiin en välttämättä haluaisi ainakaan itse päätyä. aivan sama vaikka miten se epilepsia olisikin hyvässä hoitotasapainossa, unohtamatta sitten sitä status epilepticusta johon voi kuolla.

itse vietän töissä 6-9h ajallisesti, joten en haluaisi senkään vuoksi pitää koiraa, kun en voi tietää mitä kotona tapahtuu. toki nykyään voi asentaa kamerat sun muuta, mutta en tiedä voisinko tarkkailla koiraani töissä ollessani, en välttämättä. tottakai olisihan sekin tieto, että on edes saanut kohtauksen, mutta se on silti laiha lohtu jos se siellä itsensä satuttaa, niin silti mä saatan olla töissä enkä välttämättä voi lähteä kesken kaiken pois.

MikkoP kirjoitti:Vatsalaukun kiertymä sen jälkeen kun se osuis kohdalle ja ei ehditty kuin eläinlääkärin vastaanotolle niin kuoli kipushokkiin.

Tämä on yksi. Mullakin on ollut rotu, jossa tämä on selvä riski. Ei konkretisoitunut koskaan, mutta tosi paljon tämän takia tuli välillä tarkkailtua koiraa.

Ja tuohon epilepsiaan vielä. Musta olisi tosi vaikea jättää tuollaista koiraa hetkeksikään yksin ja se vaikeuttaisi elämää aika lailla. Monen muun vaivan kanssa koira pärjää yksin siinä missä ihmisenkin seurassa, mutta epilepsia olisi sellainen, että voi olla, että tekisin lopettamispäätöksen jo ekojen kohtausten ja diagnoosin jälkeen.

Mulla on onneksi ollut melko terveitä koiria. Tai mietitääns...
Täytyy sanoa että en haluais myöskään joutua hoitokierteeseen koiran iho/allergia immuuniongelmien kanssa.

Ensimmäinen koira kärsi hotsptista joka kesä. Paksuturkkisena koirana se oli ongelma. Se lievittyi kastroinnin jälkeen.
Toinen koira oli luonteeltaan sairas ja aggressiivinen, että meni loputukseen alle 3 vuotiaana.

Eroahdistus ei sinällään ole sairaus, mutta en sitä potevan koiran kanssa enää haluais elää. Haukkuherkän koirankin kanssa pärjää jos se haukku ei johdu eroahdistuksesta.

Polvet, pienillä roduilla. Sitä voi pärjätä lievän 1-2 diagnoosin kanssa tai sitten se saattaa alkaa oireilemaan ja vaatiikin kalliin leikkauksen. Tuttavan koiralla oli toinen polvi ainakin 4, eikä toinenkaan ollut hirveän hyvä. Leikattu moneen kertaan.

Lonkat isoilla koirilla.

Mä olen sitä mieltä että jos ongelma on pitkäaikainen, vuosia kestävä ja aina joutuu hakemaan uutta hoitoa niin mielummin päädyn lopetukseen, ennemmin kuin myöhemmin. Jos koira ei voi elää suht normaalia koiran elämää niin sitä ei pitäisi jatkuvalla "sairauslomalla" ja rajoittamisella elättää.

Silti sanon että hyvä luontoista koiraa hoitaa mielellään kuin koiraa jolla on luonne ongelmia. Luonne, luonne ja luonne.

*kiranas* kirjoitti:

Vieras kirjoitti:”Hauska” kun juuri käytin 17v kissaa ellillä, ja ell oli ihan pöyristynyt kun sanoin että en alkaisi kissan epilepsiaa hoitamaan. Onkohan se sitten koirilla jotenkin vakavampi kuin kissoilla?

ei välttämättä, mutta jokainen kohtaus on aina erilainen.
mä tiedän laumoja jossa muu lauma on tappanut epilepsia koiran.
tiedän myös koiran joka on hakannut päätänsä lattiaan ja saanut ruhjeita.
tiedän myös sellaisen, että on ollut pelkkä kusilammikko kotona ja vasta myöhemmin omistaja on itse tajunnut, että se on saanut kohtauksen hänen poissaollessaan.
ja epilepsiakohtaus voi olla vain poissaolokohtaus joka purkautuu aggressiona ihmistä tai lauman toista koiraa kohtaan - koirahan ei itse tajua sitä. olen ainakin yhden videon nähnyt, että koira istuu ja toljottaa omistajaa jotenkin tyhjyyteen, ja eläinlääkärin mukaan se hyökkäsi siitä omistajan kaulaan/naamaan, joka oli koiran edessä/lähellä.

noihin kaikkiin ylläoleviin tilanteisiin en välttämättä haluaisi ainakaan itse päätyä. aivan sama vaikka miten se epilepsia olisikin hyvässä hoitotasapainossa, unohtamatta sitten sitä status epilepticusta johon voi kuolla.

itse vietän töissä 6-9h ajallisesti, joten en haluaisi senkään vuoksi pitää koiraa, kun en voi tietää mitä kotona tapahtuu. toki nykyään voi asentaa kamerat sun muuta, mutta en tiedä voisinko tarkkailla koiraani töissä ollessani, en välttämättä. tottakai olisihan sekin tieto, että on edes saanut kohtauksen, mutta se on silti laiha lohtu jos se siellä itsensä satuttaa, niin silti mä saatan olla töissä enkä välttämättä voi lähteä kesken kaiken pois.

Tuo se mullakin perusteena on, että en voi ottaa riskiä että kissa saisi kohtauksen poissaollessani. Onneksi kyseessä ei ollut epilepsia. Suositteleeko ellit noin yleensä koiran lääkitsemistä epilepsiaan? Tiedän vain yhden chicun joka söi vuosia epilepsialääkkeitä, eikä ollut millänsäkään, toki on niin pieni ettei paljon vahinkoa saisi aikaankaan.

Vieras kirjoitti:Tuo se mullakin perusteena on, että en voi ottaa riskiä että kissa saisi kohtauksen poissaollessani. Onneksi kyseessä ei ollut epilepsia. Suositteleeko ellit noin yleensä koiran lääkitsemistä epilepsiaan? Tiedän vain yhden chicun joka söi vuosia epilepsialääkkeitä, eikä ollut millänsäkään, toki on niin pieni ettei paljon vahinkoa saisi aikaankaan.

lääkitystä suositellaan, koska se on pakko lääkitä kuin olla lääkitsemättä ja ehkä odottaa uutta kohtausta. siten ainakin tiedetään, auttaako se ja on se taas halvempi vaihtoehto omistajalle kuin lähteä päätä kuvauttamaan, jos oireet ovat selkeät.

Kaverilla meni pari vuotta sitten monttuun nuori koira, yllättäen alkaneen epilepsian seurauksena. Kolme rajua kohtausta tunnin sisään - ja suoraan ellille lopetettavaksi.
Vaihtoehtona olisi ollut alkaa kokeilemaan lääkityksiä ja odottamaan seuraavaa kohtausta. Aika paljon kaveri sai p*skaa niskaansa nuoren, muuten terveen koiran lopettamisesta, mutta ymmärrän täysin ratkaisun.

Jos epilepsiakohtaukset ovat rajuja, ne saattavat vaurioittaa aivoja pysyvästi.
Olen tuntenut lapsen, jolla puhkesi 6-vuotiaana raju epilepsia. Tottakai kaikki tehtävissä oleva tehtiin, mutta lapsi taantui puolessa vuodessa 2-vuotiaan tasolle, mm motoriikka kärsi aivovaurioiden seurauksena. Todella surullista katsottavaa ja kaikesta hoidosta huolimatta lapsi kuoli pian.

Suositteleeko ellit noin yleensä koiran lääkitsemistä epilepsiaan? Tiedän vain yhden chicun joka söi vuosia epilepsialääkkeitä, eikä ollut millänsäkään, toki on niin pieni ettei paljon vahinkoa saisi aikaankaan.

Epilepsia on tosi yksilöittäin vaihteleva sairaus.
Lisäksi se voi johtua monesta syystä, kuten aivokasvaimesta joka painaa hermoa, tai sitten se voi olla idiopaattinen epilepsia, jolle ei ole selvää syytä.
Idiopaattinen usein diagnosoidaan vain sulkemalla muut vaihtoehdot pois.
Jos lääkitystä vois kokeilla suoraan, se olisi itelleni ainakin mitä lähtisin koiralla kokeilemaan, koska jos lääkkeet ei auta, mulle on periaatteessa sama mistä epilepsia silloin johtuu, jos kuitenkin olettaa ettei mitään aivokasvaimia voi leikatakkaan.
Tutkimuksiin varmaan hyvä lähteä, jos epilepsia pitää kunnolla diagnosoida rodun takia, eli on tiedettävä onko se suvussa periytyvää idiopaattista epilepsiaa, vai onk koira esim kolauttanut kuuppansa tai saanut jonkun kasvaimen, mikä ei olekaan sitten ehkä perinnöllinen.

Epilepsiasta olen tosiaan huomannut, että niin monta ihmistä kenen koiralla on epilepsia tiedän, kaikkien tarina on erilainen.
Mulla oli epikoira, kaverilla epikoira, aivan eri tarinat. Ei voitu paljoa edes peilata kokemuksia. Hänen koiraltaan pystyi jopa jättämään lääkityksen pois ajan myötä, oma koira tarvitsi lääkitystä.
Oma koira sai älyttömän rajuja kohtausryppäitä ennen lääkitystä, ja niiden jälkeen näytti että jäikö jotain neurologista vaivaakin.
Esim kohtausryppään jälkeen käytti hassusti etujalkaa ja ajattelin, että tämä oli tässä, aamulla lähtö koska jäi vaurioita.

Äläkä mitä, aamu koitti ja käpälä nousi taas kuin ennenkin, ja mitään ei jäänytkään. Välilä oltiin jopa 2 vuotta kokonaan ilmaan yhtä ainutta kohtausta.

En silti kritisoisi pätkääkään, jos joku päätyy ettei katsele. En tiedä uskaltaisinko nukkua vaikkapa samassa kamarissa ison koiran vieressä, jolla saattaa olla aivokasvain ja joka saattaa ärhennellä kohtauksen jälkeen. Ehkä se syykin voi olla hyvä selvittää.
Oma koira ei koskaan herännyt kohtauksista aggressiivisena. Mulla oli mahdollisuus eristää poissaolon ajaksi se toisista koirista.
Ensimmäinen lääkitys joka laitettiin, toimi vuosia heti.
Monet ovat saaneet hoidettuakin ja riippuu omistajasta, onko valmis katsomaan esim. lääkekokeilua eteenpäin.
Se vaihe, ennen kuin lääke alkaa vaikuttaa ja kaikki taas rullaa, voi olla haastava.
Mulla puuttui siitä se ensijärkytys elementti, ja en sillai jännittänyt että apua koska joku kohtaus tulee. Tiesin miten toimia ja päätöskin oli varma että mitä teen, jos kohtaus ei mene ohi. Puin vaatteet päälle kuin yöpäivystäjä joka on valmiina heti lähtemään päivystykseen.
Monesti omistajalle voi olla tosi raskasta jos hän pelkää niitä kohtauksia, tai joutuu esim. paljon matkustelemaan ja koira stressaa eroista.
Mun kaveri esim sattui olemaan hoitaja, joten hänellä ei kans päätä palellut vaan pystyi katsomaan objektiivisesti koiran elämänlaatua ja hoitoa, hänen kanssa oli hyvä keskustellakin vaikka meidän koirien epilepsiat olivat täysin eri toimintaperiaatteella. Toisen koira sai irtokohtauksia, mun koira sai kohtausryppäitä ennen lääkitystä.

Vieras kirjoitti:”Hauska” kun juuri käytin 17v kissaa ellillä, ja ell oli ihan pöyristynyt kun sanoin että en alkaisi kissan epilepsiaa hoitamaan. Onkohan se sitten koirilla jotenkin vakavampi kuin kissoilla?

riippuu tilanteesta.
Mä jouduin muutama vuosi sitten luopumaan koirasta epilepsian vuoksi. Koira oli muuten todella kiva ja helppohoitoinen, mutta sen epilepsiaa ei saatu millään kuriin vaan kohtauksia tuli epäsäännöllisen säännöllisesti. Kohtausten jälkeen koira oli ärtynyt ja sekava, hyökkäili kissojen päälle. Pelkäsin että se saa kohtauksen kun en ole kotona ja käy vielä huonosti. Pakko oli päästää koira ikiuneen kun kohtaukset lääkityksestä huolimatta pahenivat ja tihenivät, ihan koiran itsensä ja muidenkin perheenjäsenten vuoksi

Mulla on onnekseni ollut tähän mennessä vain yksi "moniterveysongelmainen" koira, mutta sen kokemuksen jälkeen en enää ikinä haluaisi allergista tai yliherkkää koiraa. Se on aika iso elämää rajoittava tekijä, että löytää koiralle ensin jonkun sopivan ruokavalion, ja sitten täytyy vahtaamalla vahdata ettei koira ikinä saa missään tai keltään suuhunsa mitään mikä laukaisee hiivakierteen, ripulin tai ihottuman. Muista koirien autoimmuunisairauksista ei ole kokemusta enkä tiedä millaista elämä sellaisten kanssa on, joten on vaikea kommentoida siltä kantilta. Toki on aina harmi jos koiralle osuu joku sairaus, mikä vaatisi vaikka koko loppuelämän kestävän lääkityksen tai tarkan ruokavalion. Myös esim. tiedetyn epilepsiasuvun kiertäisin kaukaa.

Luuston suhteen olen myös vähän valikoiva. Polvi- ja kyynärvaivat olisi sellaiset että en mielellään sellaista koiraa haluaisi, tai jos on tiedossa että koiran suvussa on ollut esim. spondyloositapauksia. Lonkkien suhteen olen vähän joustavampi. Jos koiran jommallakummalla vanhemmalla nyt sattuukin olemaan vaikka C-lonkat, niin kunhan se on yhdistetty tervelonkkaiseen ja indeksit on riittävän hyvät, ei se niin haittaisi.