Lemmikit

Kantaako se? Millä ja miten se kantaa? Onko se vain katteeton lupaus ja tyhjänpäiväinen fraasi??

Riippuu varmaan ihan hmisestä, tilanteesta ja siitä miten ko. henkilö asioita tulkitsee ja näkee.

Elämä ei kanna kaikkia, johdamme itsemurhatilastoissa, naisten kokema väkivalta ja muu häirintä myös sekä sairaudet päälle.
Miksi se silti toisilla kantaa, toisilla ei? Ei ole yksiselitteistä vastausta. Arvot? Usko? Syntymälahjana saatu temperamentti? Ulkopuolisten apu tai avutta jäänti? Jne.

Kantaa ja ei kanna, mutta sisulla ja periksi antamattomuudella EHKÄ monesti eteenpäin, p...kele, sanon mä!

Tuurilla ne isotkin laivat seilaa.

Aika harvoin asiat ainakaan itsestään selviävät. Tai se on mun kokemus.

komps umac.
tyhjänpäiväinen fraasi. riippuu toki mitä tarkoitetaan sillä.
elämä ei kaikkia kanna, toisilla se on vastoinkäymisistä toiseen menemistä, monilla se on byrokratian rattaissa olemista, esim. jos ajattelee nuoria ja heidän tarvettaan saada mielenterveyspalveluita - - ei tapahdu, kyllä he varmaan eteenpäin taapertavat, mutta en mä ns. pärjäämistä päivästä toiseen kutsuisi elämän kantamiseksi. musta tuo on vaan tyhjänpäiväinen fraasi jolla halutaan pehmittää tilannetta, jos ei esim. tiedetä mitä muutakaan voisi sanoa.

Fraasi on kätevä, varsinkin Self help- teollisuuden kannalta.
Perustuu uskomukseen, joka kokijassa itsessään vahvistuu uskomisen myötä.
Ihmisen oikeassa olemisen tarve: Jos uskon jotain, alan nähdä sitä uskomusta tukevia merkkejä.
Elämä vaihtelee niin paljon, että riippuu täysin itsestä, mitä päättää uskoa. Se ei ole välttämättä huono asia, koska onnellisuus on kokemus, ja jos koet että elämä kantaa, niin se on sinulle totta.
Ja jos käy niin, että ajattelen vaikkapa että elämä kantaa, ja sitten päädyn vaikka menestymään jollain alalla, niin voin sanoa olleeni oikeassa. Minua haastatellaan lehtiin, ja pääsen sanomaan että tämä on omaa ansioita, koska uskoin siihen että elämä kantaa. Näin muutkin alkavat uskoa, että se on heilläkin mahdollista. Jos se taas ei kanna, niin en vaan ole vielä perillä, sinne minne minua kannetaan. Tai ei ole tarkoitettu menestymään tai jotain.
Sitten, voi sanoa että tuo elämä kantaa siksi, jos siihen uskoo. Ja jos et menesty tai sinua ei elämä kanna, se on kätevästi oma vika, koska et uskonut että se kantaa. Uskomalla se olisi kantanut. Et voi vaatia rahoja takaisin siltä retriitinpitäjältä tai kirjoittajalta, joka lupasi että hänen metodinsa tuo menestystä. Sinun on katsottava ympärillesi, ja päätettävä onko elämä kantanut, vai eikö ole.
Sanonta voi myös pitää ja olla pitämättä paikkaansa useita kertoja päivässä. Välillä tuntuu, ettei mistään tule mitään. Sitten illalla huomaat, että elämä kantoi sittenkin: Törmäsit naapuriin, joka lainais puhelinta, että saat soitettua isännöitsijälle, että saat oven auki vaikka unohdit avaimen kotiin. Elämä kantoi. Sitten kun jotain myönteistä tapahtuu, on helppo unohtaa että oli aivan epätoivoissa monta minuuttia, eikä uskonut tippaakaan itseensä, elämään eikä tulevaisuuteen. Jälkeen päin voi sanoa, että koko ajan tiesin että elämä kantaa.

Täytyy sanoa, että mä tajusin niin että tarkoitettiin vähän vakavampia vastoinkäymisiä kun jotkut kotiin jääneet avaimet.

Tyyliin vakavia sairauksia, läheisten menetyksiä jne. Osa kuolee nuorena, tai menettää läheisiä jotka ei edes ole kovin vanhoja. No jälkimmäisestä jää itse henkiin, mutta se ei vielä tarkoita että elämä olisi välttämättä kantanut.

Itseapuoppaat on pääosin ihan oikeassa monessa asiassa, omalla asenteella on merkitystä monessa asiassa, etenkin niissä pienissä jutuissa. Elämän kun saa kuralle myös kroonisella tyytymättömyydellä ja valituksella, ja ilman että oikeasti olisi huonosti yhtään mitään sellaista, mitä ei itse saisi kuntoon (jos tosissaan panostaisi).

Minä olen mieltänyt elämä kantaa- ihmiset ehkä enemmän sellaisiksi, joilla ei oikein pysy pakka kasassa ja/tai ole kykyä/halua organisoida/suunnitella asioita etukäteen. Sitten menevät virran mukana ikäänkuin, ja luottavat siihen että elämä kantaa vaikka he itse eivät edes yritä ohjata sitä virran suuntaa.

Mielikuva on syntynyt siitä, että olen ed. mainitun tyylisten ihmisten suusta kuullut useammankin kerran: "olen enemmän tämmönen "kyllä elämä kantaa"- ihminen, enkä niin jaksa stressata tai miettiä asioita etukäteen. Menee miten menee, aina sitä selviää kuitenkin".

Tyyliin vakavia sairauksia, läheisten menetyksiä jne.

Vaikeuksien vakavuusskaalaa voi toki laajentaa, itse en lähtenyt tekemään mitään vertauksia noin vakavista, ehkä olisi pitänyt. Jokainen voi pienemmässä mittakaavassa varmaan samaistua johonkin avaimien jäämiseen..

"olen enemmän tämmönen "kyllä elämä kantaa"- ihminen, enkä niin jaksa stressata tai miettiä asioita etukäteen. Menee miten menee, aina sitä selviää kuitenkin".

Oon törmännyt myös tämäntyylisiin. Onnekkaita he, jotka pystyy olemaan murehtimatta. Toisaalta kyllä monille sillä tyylillä myös sattuu ja tapahtuu.
Itse olen sellainen, että en tasan luota että elämä kantaa, ja jos avaimet on yhdesti unohtuneet kotiin, köytän ne sen jälkeen kaulaan viidellä solmulla. Samalla toki varautuen siihen, ettei ne jää hissinoven väliin. Sitäkin pystyy tulla ajatelleeksi, vaikkei tässä talossa ole edes hissiä. Etukäteen murehtiminen on kahdesti murehtimista, mutta vain jos se murhe toteutuu.

Purrfect kirjoitti:Minä olen mieltänyt elämä kantaa- ihmiset ehkä enemmän sellaisiksi, joilla ei oikein pysy pakka kasassa ja/tai ole kykyä/halua organisoida/suunnitella asioita etukäteen. Sitten menevät virran mukana ikäänkuin, ja luottavat siihen että elämä kantaa vaikka he itse eivät edes yritä ohjata sitä virran suuntaa.

Mielikuva on syntynyt siitä, että olen ed. mainitun tyylisten ihmisten suusta kuullut useammankin kerran: "olen enemmän tämmönen "kyllä elämä kantaa"- ihminen, enkä niin jaksa stressata tai miettiä asioita etukäteen. Menee miten menee, aina sitä selviää kuitenkin".

Tuo on varmaan juuri noin. Itse ihmisenä joka on suunnitellut elämää (eikä ilman sitä olisi mistään mitään tullutkaan), mun on vaikea samaistua siihen että ihminen menee vaan virran mukana, ja sitten odottaa kaiken hyvän vaan tippuvan taivaalta. No ehkä heille onkin tippunut, mistä minä tiedän.

Toki ei ole ihan helppoa olla stressaamatta. Jos ei edes yritä eikä suunnittele mitään, ei tietysti tule epäonnistumisiakaan. Ei tosin kyllä juuri onnistumisiakaan. Toki lähtökohdat vaikuttaa tässäkin, mitä paremmat lähtökohdat, sitä helpommin asiat tavallaan vaan itsekseen lutviutuvat.

En kuulu ihmisiin jotka vaan "ajautuvat virran mukana" eivätkä esimerkiksi suunnittele elämäänsä.
Ikävä kyllä on ollut hyvinkin vaikeita tilanteita elämässä. Ihan kammottaviakin. Siitä huolimatta (tai ehkäpä siitä johtuen) ajattelen että elämä kantaa.
Jokaisella meistä on oma näkymänsä ja kokemuksensa elämästä. Sitä eivät muut voi nähdä tai kokea, ainakaan ihan samalla tavalla.
Voisi ajatella että tuo, kantaako elämä jonkun yksilön mielestä vai ei, on ainakin osittain ko. henkilön ajatusmaailmasta kiinni. Miten kokee itselleen tapahtuneet asiat.
Minä olen jostain syystä jonkun tason optimisti, vaikka olen myös realisti. Mutta haluan keskittyä elämssäni hyviin asioihin. Aina niitä ei ole/ole ollut paljoa mutta kyllä aina jotain löydän yleensä.
En halua keskittyä negatiivisiin asioihin. Se ei tarkoita että lilluisin vaan jossain enkä välittäisi. Olen pyrkinyt koko aikuiselämäni ajattelemaan niin että ikävissä asioissa vellominen ei auta mitään. Okei, paska lensi tuulettimeen, sellaista elämä on. Kun siitä hetkestä pääsee yli niin haluan keskittyä positiivisiin asioihin.

Mulla on yleensä joka tilanteeseen ainakin a ja b vaihtoehdot. Usein myös vaihtoehto c. Olen kaikkien Hanhiemojen äiti ja haluan olla varautunut kaikkeen.
Välillä asiat menevät niinkuin oli suunniteltu, välillä eivät.
Joskus mottoni oli: Kaatua saa mutta ei jäädä makaamaan.

Tämä on minun ihan vaan minun katsantokantani asiaan. Joku toinen ajattelee ihan eri tavalla. Eikä se ole mitenkään minulta pois.
Ihmiset ovat erilaisia, heidän elämänsä ja kokemuksensa ovat erilaisia, ihan lapsesta saakka.
Ei ole olemassa mitään oikeaa tapaa suhtautua elämässä tapahtuviin asioihin. Jokainen tekee sen tavallaan.

Mulla on yksi toinenkin motto: varaudu, älä reagoi. Tarkoittaa sitä että kun on varautunut (ja miettinyt suunnitelmat a, b ja c) monien asioiden varalta niin jos sitten käy niin että jotain tapahtuu niin olen varautunut. Ei tarvitse pelkästään reagoida mitä ikinä onkaan tapahtunut ja missä ikinä mielentilassa sattuukaan olemaan vaan on ns. toimintasuunnitelma ja sille muutama varasuunnitelma.

Nämä asiat jakavat mielipiteitä hyvin paljon. Sopii minulle niin kauan kuin kukaan ei tule sitä omaa "totuuttaan" hieromaan naamaani.
Minäkään en tuputa omaani.

Tuo varasuunnitelmien teko on tuttua täälläkin. Samoin ajatus, ettei kaikkeen pieneen vastoinkäymiseen kannata jäädä jumiin, elämä on lyhyt.

Itse en ole kummoinenkaan varautuja. Muutamia ihan perus-perus-juttuja on, tai siis mitä itse pidän sellaisina. Vakuutus sen varalle että talo palaa maan tasalle tai auto leviää tielle. Taskulamppu paikassa josta se löytyy, sähkökatkon varalle. Auto, raha ja osoite mihin viedä koira jos tulee äkillinen eläinlääkintäkatastrofi. Siinä ne sitten olivatkin. Ei ole vesikanistereita, ei ruokavarastoja, ei bensaa autossa (pidemmälle kuin sinne eläinlääkäriin), ei mitään. (Muoks: unohdin että avioehto todellakin on! )

En halua ajatella niin että "elämä kantaa" vaan että mietin ja ratkaisen ongelman sitten kun se tulee eteen, enkä etukäteen. Olen aika perusoptimisti ja pidän kauhukuvien maalailua rasittavana. Vaikka se viime talven "kyllä sähkö nyt loppuu ja sitä joudutaan säännöstelemään", justjoo, sitä oli todella rasittava kuunnella ja silmät ihan väsyivät jatkuvasta pyörittelystä. Olisin voinut kyllä jonkun hyväuskoisen kanssa lyödä vetoa ettei se sähkö mihinkään lopu, ja olisin rikastunut edes vähän.

Olen elämässä yrittänyt pelata kortteja siihen suuntaan mikä on järkevää, ja onhan se ihan onnistunutkin. Aikalailla tuurilla on kyllä menty jos yksityiskohtia katsoo. Enkä voi väittää että olisi jotain suurta suunnitelmaa ainakaan enää, että missä olen viiden vuoden päästä. Paitsi että toivottavasti tässä samassa paikassa (paljon laihempana!). Mutta ihan ajelehtimalla en olisi tähän päässyt, kyllä se jotain ajatustyötä ja muutakin työtä on vaatinut.

msk kirjoitti:Ikävä kyllä on ollut hyvinkin vaikeita tilanteita elämässä. Ihan kammottaviakin. Siitä huolimatta (tai ehkäpä siitä johtuen) ajattelen että elämä kantaa.

Kuin myös. On itseasiassa tälläkin hetkellä ihan kamalia juttuja mutta sitä se on, välillä.

Lähdin kuitenkin alkuun vastaamaan vain yleisellä tasolla, en omaa elämää peilaten. Kun sen tietää, ettei elämä kanna kaikilla.

En koskaan käytä juuri tätä sanontaa, mutta itse käytän paljon omalla kohdallani "kaikki järjestyy" sanontaa. Ihmiset käsittää nämä asiat niin kovin eri tavalla, ja joillekin asia tuntuu olevan hyvin mustavalkoista, että jos ei joka asia ole suunniteltu, niin se on suorastaan katastrofi ja ihminen vaan kelluu ja luottaa siihen, että kyllä se siitä ja muut järjestää. Mä olen jossain määrin suunnitelmallinen, olen hankkinut monta koulutusta, jotka kaikki tukevat toisiaan ja rakentanut uraa niiden mukaan. Mutta olen myös monella tavalla aika spontaani ja intuitiolla elävä ihminen ja tehnyt äkkikäännöksiä ja ollut ihmisisuhteissa, mistä olen lähtenyt nopeasti. En ole aina tiennyt, että MITEN asiat järjestyy, mutta olen aina ajatellut, että kaikki kuitenkin järjestyy. Toki se järjestyminen on aika paljon itsestäkin kiinni, mutta aika usein on myös käynyt kliseinen, "kun sulkee yhden oven, avaa se monta uutta ovea" tilanne, jossa edessä onkin nippu hyviä vaihtoehtoja vaikka hetki sitten näytti siltä, että ei mitään hajua, että mitä seuraavaksi. Mutta tässäkin vaikuttaa se, että millaiselta pohjalta tähän elämään on lähtenyt ja että on sellaiset tukiverkostot ja elämänhallintataidot, että onnistuu ponnistamaan ylös vaikeastakin paikasta. Kaikilla ei taas ole näin ja silloin on avain todella paljon vaikeampi tehdä suunnitelmia tai varsinkaan luottaa siihen, että asiat järjetyy tai niitä voisi lähteä itse järjestämään paremmaksi.

Vaikka omalla kohdalla käytänkin tällaista ajatettelutapaa, niin olen aika varovainen tällaisten ajatusten ääneen lausumisessa silloin jos ystävällä on kriisi päällä. Jos ystävän mies on lähtenyt nuoremman naisen mukaan ja jättänyt taakseen aivan hemmetinmoisen sekasotkun, niin pitäisin tosi latteana mennä siihen viisastelemaan, että kuinka kaikki kyllä järjestyy ja elämä kantaa tai varsinkaan jos jonkun läheinen on kuollut tms.

Kyllä. Yleensä asiat järjestyvät.

Umac kirjoitti:Kuin myös. On itseasiassa tälläkin hetkellä ihan kamalia juttuja mutta sitä se on, välillä.

Lähdin kuitenkin alkuun vastaamaan vain yleisellä tasolla, en omaa elämää peilaten.

Ikävä kuulla, toivottavasti kaikki järjestyy.

^Kiitos, vain aika näyttää.

Umac kirjoitti:^Kiitos, vain aika näyttää.

Toivotaan parasta. Tsemppiä ja voimia tilanteessa.

Umac kirjoitti:On itseasiassa tälläkin hetkellä ihan kamalia juttuja mutta sitä se on, välillä.

Onpa ikävää. Toivottavasti "asiat" kääntyy parempaan suuntaan. Jaksamista toivon.

Toivottavasti Umac'in tilanteet järjestyvät parempaan päin. Voimia kaiken keskelle!

Kiitos kaikille.

Täältä myös toivomus että kääntyy vielä hyväksi.

En ajattele että elämä kantaa noin yleisestikin, lähinnä käytän tilanteissa joissa joku nuori ihminen lähtee kokeilemaan siipiään. Ennemminkin ajattelen että kyllä kaikki järjestyy, tavalla tai toisella. Tämä ei tarkoita että ne järjestyisi itselle edullisella tavalla, vaan lähinnä sitä että jossain vaiheessa asiat muuttuvat ihan väkisinkin, eikä sama kohta ja sivu jää junnaamaan ikuisesti. Nyt tosin tuntuu kun sama sivu on junnannnut jo puolitoista vuotta, että ei tämä tästä tule ikinä muuttumaan, mutta muuttuupahan viimeistään sitten kun kuolen

Jotenkin ajattelen että -Elämä kantaa- on samankaltainen kuin -Asiat kyllä järjestyvät-.

^ Näin varmaan moni muukin ajattelee. Minulle elämän kantaminen kuulostaa kuitenkin siltä että asiat järjestyvät hyvin päin, kun taas asioiden järjestyminen voi olla joko hyvä tai huono, kunhan nyt jotenkinnjärjestyvät.

Mulle -Elämä kantaa- tarkoittaa nimenomaan sitä että asiat järjestyvät. Aina ei lopputulos ole juuri se jota olisi toivonut. Mutta pinnalla ollaan kuitenkin.

Joskus asiat järjestyvät tavalla joka voi aluksi tuntua huonolta kunnes jälkeenpäin tajuaakin että se olikin hyvä asia.
Ihmiset kuitenkin ajattelevat näistä asioista niin eri tavalla ja suhtautuvat asioihin niin eri tavoilla että tämä taitaa olla asia joka jakaa paljon mielipiteitä.

Ihmisen elämä on yleensä enemmän tai vähemmän "raskasta" ja luulen että suurin syy ihmisten erilaisiin ajatuksiin tässäkin voi olla se ettei ole niinkään kyse mitä tapahtuu (paskoja asioita tapahtuu ihan jokaiselle) vaan siitä miten niihin reagoi.
Sitä en osaa sanoa mistä mahtaa johtua ihmisten erilainen suhtautuminen negatiivisiin asioihin elämässään. Joku huomaa vain ne negatiiviset ja keskittyy niihin ja elämä on ihan paskaa. Joku toinen samoilla kokemuksilla ei jää murehtimaan menneitä vaan keskittyy elämässään oleviin positiivisiin asioihin ja elämä on ihan hyvää. Noin kärjistäen sanottuna. Tietysti siihen mahtuu mukaan kaikkea noiden kahden ääripään välillä.

Varmaan osittain temperamentista kiinni, mutta näkisin myös elämänkatsomuksella olevan sormensa pelissä.
Minut on ainakin ”pelastanut” juuri elämänkatsomus tiukassa paikassa. Kuolemansairasta ei elämä enää kanna, mutta hänenkin asiansa järjestyvät lopulta.