Lemmikit

ja jos olet, miksi se oli huono päätös?

En ole katunut. Yli 20 vuotta sitten muutin Espoosta Kuopioon ja 14 vuotta sitten Kuopiosta Suonenjoelle.

Helsingistä Lahteen. Olen alkanut kyllästymään. Alkuun olin ihan innoissani, mutta nyt viimeiset pari vuotta halunnut takas Uusimaalle ("PK-seutu" laajennettuna). Tai ehkä minne tahansa muualle. Ehkä isompaan kaupunkiin tai sitten ihan "maalle". Mutta nyt mulla alkaa nelivuotiset opiskelut täällä Lahdessa joten täällä pysyn nyt toistaiseksi ja perhesyiden takia. Tilanne on toivottavasti toinen 3-4 vuoden kuluttua, koska aion hakea töitä ympäri suomea kun valmistun.

Sitä ei tiedä ennen kun lähtee. Parempi ajatella niin että kyllä sitä pääsee pois jos haluaa.

Olen asunut 11 paikkakunnalla.
Kerran olen tosissani katunut sitä että en muuttanut paikkakunnalta X pois jo paljon aiemmin.
Viimeisin muutto on myös kaduttanut, on iso ikävä takaisin. Joskus ehkä palataan sinne, mutta ei ainakaan neljään vuoteen.

Mä olen aikuisena muuttanut yli 20 kertaa eikä mua ole koskaan kaduttanut joku paikkakunta. Ja jos niin olisi käynyt, nimenomaan sen paikkakunnan vuoksi, niin ainahan voi muuttaa pois. Toki niin on käynyt, että jonkin ajan jälkeen jokin paikkakunta ei ole enää tuntunut riittävältä tai omalta tms, mutta eipä silloinkaan ole kaduttanut, että on sinne muuttanut. Ja itse asiassa ainoastaan kerran itse paikkakunta tai siis viihtyminen siellä on ollut jossain roolissa, kun tein päätöstä muuttaa pois, mutta silloinkin muuttamiselle oli myös muita syitä.

^ Siis aikuisena olet asunut yli 20 paikkakunnalla?

No en toki, olen muuttanut yli 20 kertaa. Olen asunut aikuisena näin nopeasti laskettuna 9 ns. uudella paikkakunnalla, joissa en siis ole asunut lapsuudenperheen kanssa.

En ole katunut. Esikaupunkitalosta lähes maaseudulle, rauhaan. Tykkään, koirien kanssa paljon parempi ratkaisu.

Kerran, asuin tuolla paikkakunnalla noin vuoden ja sitten kiiruusti takaisin sinne mistä olin lähtenytkin, ja vielä ihan samaan vuorka-asuntoon pääsin takaisin. Kyllä silloin tuntui että kotiin on tultu

Uskon jo valmiiksi, että katuisin. Tällä paikkakunnalla olen asunut tämän kuun lopussa 49 v. ja vain kaksi kertaa sinä aikana muuttanut n. 3 km:n säteellä. Ihan vähällä en muuttaisi täältä pois.

Olen katunut ja rajusti. Muutin miehen ja työpaikan takia kauas omilta alueiltani. Olin jo asunut parissa muussakin kaupungissa opiskelemassa, ja kuvittelin, että hyvin menee taas. No ei mennyt.
Tylsää, ahdistavaa, pitkä matka joka paikkaan esim. vanhempien ja sukulaisten luo. Miehen kanssa tuli ero vuosien jälkeen, mutta hyvä työpaikka piti siellä edelleen. Firman karsiessa konttoreitaan tuli tilaisuuteni muuttaa takaisin juurille.
Tuhat kiloa lähti painoa niskasta, henki alkoi taas kulkea, ja vaikka nykyinen työ ei vastaa koulutusta eikä palkka entistä, silti nautin olostani.
Poissa on ahdistava tunne, negatiivisuus, tympääntyminen arkeen, ja ties mikä.
Olen vakaasti sieltä mieltä, etteivät suomalaiset ole samanlaisia joka paikassa maata, vaikka jotkut niin väittävätkin.

Jostain syystä en voi kuvitellakaan muuttavani esim. Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään ja moneen muuhunkaan paikkaan.
Olen Espoosta kotoisin ja viettänyt kaikki lapsuuden kesäni savolaisissa maisemissa ja siksi aikoinaan muutto Kuopioon miehen luokse ei tuntunut ollenkaan pahalta.
Jos mies olisi asunut esimerkiksi Turussa tai Tampereella niin en usko että suhde olisi sen kummemmin jatkunut.
Enkä osaa selittää miksi.

^Minusta tuota ei tarvitse edes osata selittää. Se on se oikea TUNNE. Ja mieli kertoo missä on oma sielunmaisema. Missä vaan voi olla oma itsensä, viihtyä, nauttia, ladata akkujaan. Se paikka, missä on koti.

Minä en näkisi estettä muualle kuin pk-seudulle. Asuin Kulosaaressa melkein 10 vuotta, ja teinille se sopikin hyvin, mutta ei missään tapauksessa enää. Ahdistun jo Helsingissä käymisestäkin. Sanoisin että 100 km Helsingin ympärillä on ehdoton no-no-alue. Kaikki muu sitten kelpaisikin. Paitsi Lapissa olisi liian karua, pitää olla kunnon metsiä. Ja jossain Oulunkin korkeudella oltaisiin liian pohjoisessa.

Asuin pari vuotta 40 km päässä Helsingistä. Sinne muuttaminen oli epic fail, mutta niin oli kaikki muukin mitä silloin tein.

Oulussa taisin asua peräti 5 vuotta. Liikaa pyöräilijöitä! Enkä muutenkaan kotiutunut.

Olen Tampereelta kotoisin, ja muuten voisin hyvinkin kuvitella asuvani sielläpäin (ei tietenkään kaupungilla), mutta parempi jättää väliin niin kauan kuin vanhemmat ovat elossa. Ne taatusti kielloista huolimatta pölähtäisivät ovelle milloin sattuu soittamatta etukäteen. Eivätkä millään ymmärrä miksei niin voisi tehdä. Ei saisi ikinä olla rauhassa. Ja ne ovat niin vanhoja, että niiden kouluttaminen uusiin tapoihin on täysi mahdottomuus.

Turussa asuin teininä vuoden, ja nyt aikuisena muutin takaisin Turun seudulle. Tykkään! Täältä on paljon hyviä muistoja. Kaupunki ei ole liian iso eikä pieni, eikä siellä tarvitse käydä jos ei halua. Mutta jos haluaa baariin niin se onnistuu. Koti on kyllä taajamassa, mutta syrjässä ja koiralenkit menevät useimmiten niin ettei vastaan tule ketään.

Ei tokikaan ihmiset ole samanlaisia joka paikassa. Siksi viihdynkin paremmin maalla. Turussa asuessa ei saman kerrostalorapun naapurit edes vastanneet tervehdykseen, saati että olisivat oma-aloitteisesti tervehtineet. Mitään muuta en heiltä edes odottanut kuin vastauksen "hei"-sanaan, mutta ei. Tampereella joihinkin naapureihin tutustui, mutta olivat hekin muualta muuttaneita Enää en muuttaisi kumpaankaan paikkaan, Turku sucks kaikin puolin muutenkin ja Tampereesta on tullut liian iso paikka. Pääkaupunkiseudulle en ole koskaan suostunut muuttamaan, edes harkitsemaan, ei missään nimessä.
Olen vakaasti sitä mieltä etten koskaan enää muuta kaupunkiin asumaan, en pieneenkään. Mitä pienempi kaupunki, sen ahdistavampi ilmapiiriltään, isoissa kaupungeissa taas tökkii ihmisten määrä. Maalaiskunnissa paras asua monestakin syystä.
Nyt on hienoinen ongelma kun puoliso on muuttamassa kaupunkiin muutamaksi vuodeksi, haluaisi minut mukaan mutta ehei. Ei siitä tulisi mitään. Jään maalle, nähdään sitten viikonloppuisin.

Tiibetinhelmi kirjoitti:^Minusta tuota ei tarvitse edes osata selittää. Se on se oikea TUNNE. Ja mieli kertoo missä on oma sielunmaisema. Missä vaan voi olla oma itsensä, viihtyä, nauttia, ladata akkujaan. Se paikka, missä on koti.

Näin on.

Vielä jatkoa ihmisten erilaisuuteen. Oman kokemukseni mukaan Hämeessä ihmiset on rauhallisia, mukaan porukkaan pääsee hetken tarkkailun jälkeen. Varsinais-Suomessa ollaan keskitytty omaan elämään, vieraita ei juuri kaivata. Pohjanmaalla on hyvä olla vain jos olet ruotsinkielinen. Etelä-Pohjanmaalla tietty jäyhyys ja itsevarmuus, mutta kun sen ymmärtää niin joukkoon hyväksytään varauksetta. Ja sitten taas missään muualla en ole kokenut sellaista avuliaisuutta kuin Lapissa ventovieraitakin ihmisiä kohtaan. Toisaalta Savossa on kyllä myös ollut iloinen vastaanotto.
Satakunnassa sijaitsee Pori, joten siitä ei voi sanoa enempää.

Vaikka itsekin olen asunut ympäri Suomea, niin itselle kaikki Jyväskylän itä-puolella on sellaista, mihin en muuttaisi ja missä en edes hirveästi välitä käydä. Mä rakastan Länsi-Suomea, kun täällä ei tarvi kiivetä korkealle, että näkee kauas, meri ja saaristo on lähellä ja itänaapuri kaukana Kaupungeissa en itsekään ehkä haluaisi asua, vaikka toisaalta rakastan vanhoja puutalokortteleita, joten saatan joskus maaseutukodin lisäksi hommata asunnon semmoisesta, vähän niin kuin loma-asunnoksi, mutta en Helsingistä. Etelärannikolla voisin asua jossain Porvoo -Inkoo -Hanko akselilla, mutta en sen lähempänä Helsinkiä. Parhaiten kuitenkin tunnen kodiksi Länsi-Suomen ja länsirannikon. Lapissa on ihana käydä ja retkeillä (kesä-syksy aikaan), mutta en voisi asua siellä, koska talvi ja kylmä kausi on liian pitkä.

Näitähän ei nyt kysytty, mutta kirjoittelin silti

Musta se on vaan hienoa että ihmiset ovat erilaisia eri puolilla maata! Toivottavasti Suomen joka kolkka pidetään asuttuna.

Näin me olemme erilaisia
Porvoossa olen asunut, oikein kiva paikka ja sinne voisin vaikka muuttaakin.
Olen koko lapsuuteni asunut ihan meren läheisyydessä ja huomaan joskus kaipaavani sitä.
Mutta olen myös viettänyt lapsuudessa paljon aikaa järvien läheisyydessä. Niissä on oma viehätyksensä.
Tammisaari on myös oikein kiva, ja Hanko.
Noihin paikkoihin olisin voinut miehen perässä muuttaakin

^ Juuri niin. Erilaisista paikoista ja ihmisjoukoista voi valita sen johon parhaiten itse sopii Ihmetyttää kyllä kuka edes väittää ihmisten olevan joka paikassa samanlaisia? En ole koskaan kuullut. Tai ehkä on tullut sellaisen suusta joka asunut vain yhdessä paikassa.

Olen järvien keskeltä kotoisin, enkä pidä merestä ollenkaan. Taitaa olla Turun seudun ainoita huonoja puolia, ettei ole järviä vaan meri. Sen rannalla en haluaisi yhtään asua. Tästä on rantaan 2 km, se on sopiva.

Mulle taas se "meren tuoksukin" on ihana.

^ Tunnistan tuon! Mutta itselle ei herää positiivinen fiilis siitä.

Kyllä, meren tuoksu on ihana. Järviä olen vierastanut aina, en oikein osaa olla. Olen mm.asunut vuoden ajan järven rannalla enkä käynyt uimassa kertaakaan, mutta meressä uin jo päivän piipahduksen aikana useita kertoja. En tiedä mistä se johtuu, mutta voin uida meressä vaikka alla olisi 60 metriä vettä. Sen sijaan järvessä uiminen on jotenkin tosi omituista, ehkä jopa pelottavaa. Eikä vesikään maistu miltään

yhtä joo, kun määräaikaisen työn piti jatkua siellä, muttei jatkunutkaan, joten piti sitten taas muuttaa työn perässä.

Meri-ihminen täälläkin. Olen seilannut tätä etelärannikkoa: Helsinki- Porvoo -Kotka ja nyt sitten Pyhtäällä. Veneilijä en ole enkä noihin saariinkaan ole tänä kesänä ehtinyt mutta merta tuoksuttelen kyllä mielelläni. Ymmärrän kyllä hyvin järven vetovoiman myös. Vesi kuin vesi!

Kaveri haikaili vuosia eräälle paikkakunnalle jossa lomailivat usein. Asuivat 400 km päässä. Lopulta päättivät muuttaa, irtisanoutuivat töistään ja lasten hoitopaikoista/kouluista, irtisanoivat vuokra-asunnon ja hommasivat uuden, viettivät läksiäiset. Pakkasivat omakotitalon verran tavaraa rekkaan ja lähtivät. Ajoivat uuteen kotiin ja menivät nukkumaan, ja aamulla kun olisi pitänyt alkaa purkaa laatikoita, päättivätkin lähteä takaisin Kuulemma muutto oli väärä päätös vaikka uusi koti oli kuulemma ihana. Saivat palata vanhaan vuokrakämppään, mutta vain toinen sai työpaikan takaisin

Epäröinnin kynnys kirjoitti:ja jos olet, miksi se oli huono päätös?

Vaikeassa tilanteessa 90-luvulla otimme vuokrakämpän Helsingistä katsoen noin reipas 50 kilometrin päästä. Emme asuneet siellä päivääkään vaan maksoimme vain yhden kuun vuokran ja elimme koko ajan Helsingissä. Se ei olisi missään nimessä ollut järkevä ratkaisu mutta edes parviäly ei estänyt moista hairahdusta paperilla.

Muistin tämän nyt vasta, otsikin lukiessani. Eli siitä ei jäänyt mitään kammoa tms.

Mä olen päässyt synnyinkaupungistani (Turku) n. 40 km päähän ja lapsuusmaisemiin on ainakin 60 kilometriä. Sehän on jo voitto itsessään! No, täällä on ihan mukavaa, viihdyn oikein mainiosti mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että erityisesti nää varsinais-suomen pimeät ja märät talvet alkais hiljaksiin riittää eikä yhtään haittais jonkinlainen maisemanvaihdos. Hyvin voisin asua joko selvästi pohjoisempana missä talvet on edes talvia tai sit suoraan lahden yli etelään missä talvet ei ehkä olis yhtä loskapaskaa. Tuskin se elämä siitä paremmaksi muuttuis, mutta onhan tää nyt ankeaa jos tarkasti tutkiskelee.
Mut realistisesti, tuskin tulee tapahtumaan. Onneks täällä on oikeesti ihan hyvä. En usko että katuisin, riittääkö vastaukseksi?