Vastaan, vaikka on vähänlaisesti kokemusta. Eka ja ainoa mies ever on menossa ja tämä kierros on kestänyt vuodesta -80. Rakkaus on muuttanut vuosien kuluessa muotoaan elämäntoverillisempaan, ystävyydellisempään suuntaan. Intohimosta en nyt yli kuuskymppisenä uskalla sanoa, olisi toden sanoen aika kauheaa, jos sitä olisi jommalla kummalla vielä yhtä paljon kuin joskus nuorena

Onneksi vanhetaan yhdessä suunnilleen samaa vauhtia. Miestä pystyy jo halailemaan ilman, että on kohta vällyissä. Läheisyys ja hellyys tuntuu entistä tärkeämmältä. Vanhenemisen ihania puolia on sekin, että voi taas vuosikymmenten jälkeen halutessaan lukea itsensä uneen kuin joskus teininä.
Rakkaus? Minusta se on nimenomaan kestävyys- ja tahtolaji. Kaikenlaisia kausia pitkässä suhteessa tulee, sekä ylä- että alamäkiä. Välillä toinen ja toisen erilainen temperamentti turhauttaa, aiheuttaa myötähäpeää, suututtaa ja ärsyttää... mutta mikä olisi parempi tapa kasvaa itse ihmisenä, oppia nöyryyttä, itsehillintää ja kommunikaatiotaitoja. Kaiken jälkeen tuntuu turvalliselta vanheta ja kuolla yhdessä.