Kirjoittaja *kiranas* » 13.06.2025 10:00
mulla on työterkassa käynyt niin, että lääkäri on kopeloinut, siis tehnyt gynetutkimuksen, kun valitin siellä naistenvaivoja. eihän siinä mitään, mutta jälkeenpäin mulle vasta selvisi ettei työterkka hoida ollenkaan naistenvaivoja.
joten huvikseenko se kopeloi, mitään hoitoa tai muuta käynnistä ei jäänyt käteen. ja miksei lääkäri suoraan sitten sanonut ettei kuulu heille. joten edelleen en tiedä oliko tuo aiheellinen vai aiheeton lääkärin puolelta. toki ei mulla se varvas ollut murtunut.
sen mitä itse olen ollut tilanteissa joissa on ahdisteltu, niin itselle tulee nimenomaan sellanen, että "ei saatana, tässä keskellä päivää ehdotellaan" -äimistys ensin päälle. jotenkin itselle joku tilanne saattaa olla niin uskomattoman typerän oloista, että hetki menee ennen kuin oikeasti ns. tajuaa, että tässähän tää perkele nyt sitten ehdottaa keskellä kirkasta päivää, sitten käynnistyy ajatuskierre, että miten pääsen pois. joten sen ajan olen hiljaa kun samalla skannaan ympäristöä, että mihis siitä pääsis. olen myös ollut uhkaavassa tilanteessa jossa näkijöitä oli, mutta kukaan ei siihen puuttunut, joten sikäli ympäristön skanaamistoiminto on jo romutettu kanssaihmisten osalta. en tiedä miten tällä hetkellä toimisin, olen kuitenkin sanavalmis luonteeltani, mutta jos tilanne tulee ihan yllättäen ja aivan puskista, niin hetken varmasti olen hiljaa ja prosessoin ensin tapahtumaa ennen kuin käynnistyn verbaalisesti tai fyysisesti.
ehkä nimenomaan ne tekijät pyrkiikin siihen yllätykseen, niin uhri ei vielä ehdi tai tajua tehdä mitään.
❤ somewhere between hello and goodbye,
there was so much love ❤