Lemmikit

Milloin on oikea aika, kun koira on kroonisesti sairas tai vanhuuden heikentämä? Äkillisissä onnettomuustilanteissa tai vakavissa sairastumisissa asiaa ei joudu samalla tavalla miettiä vaan palvelus on vaan tehtävä, mutta entä kun koira on kroonisesti sairas tai hyvin vanha ja sen sairaudentila, kivut tai yleinen vointi vaihtelee niin että välillä on parempia päiviä tai jaksoja ja välillä huonompia. Milloin on oikea aika viimeiselle palvelukselle?

Samat mietinnät täälläkin. Ehkä silloin, kun tietää, ettei kivuille voi enää mitään. Ei voi nostaa enää lääkeannostusta tms. Tai kun niitä huonoja hetkiä alkaa olemaan jo enemmän kuin hyviä. Meillä onneksi vielä se tilanne, että vanhus nukkuu tosi paljon mutta jaksaa innostua ruoka-ajoista tai kun pääsee välillä treenihallille höntsäämään. Tosin nukkuu sitten koko loppupäivän. Kipulääkettä ei enää voi lisätä mutta nyt onneksi tasapaino lääkityksen suhteen eikä osoita kivun merkkejä. Ja niitä yritän etsiä koko ajan, se on mulle tosi stressaavaa...

Paljon riippuu siitä onko koira lähtökohtaisesti terve ja vanhuus itsessään alkaa tehdä tehtävänsä. Silloin kyllä minulle silmät ja katse on se asia, joka kertoo kaiken. Huomioimatta siis muita vanhuuden merkkejä, kuulo heikentyy, hämäränäkö olematon, askel hiukka epävakaa, ruoka-aika pitäisi olla ainut aika maailmassa vaikka vaan herkut maistuisi, nukuttaa useammat päiväunet, turkki on mitä on, sisällä on kivempaa kuin ulkona ainakin talvella, viltin alla mukavan lämmin, nämä ovat ihan mukavia asioita ilman kipuja. En osaa sanoa kohdallasi oikeaa aikaa tehdä päätös, varsinkaan tietämättä koiran kipujen määrää, ehkäpä et tiedä sitä sinäkään, mutta katso koiraasi silmiin.

Itsekin tuota pohdin vuosi sitten. Vanha, ja pikkuvikainen, mutta vielä ihan ok oli hän. Sitten tuli pari voinnin huononemisvaihetta, joista toisen jälkeen varasin hänelle viikon päähän ajan, vain soittaakseni tunnin päästä että laita se aika sittenkin jo huomiselle.
Viikko aiemmin oli vielä tilanne se että tuohan saattaa mennä vielä vaikka kuinka kauan, mutta se muuttui nopeasti siihen että viikkokin on ihan liikaa, vaikka mitään dramaattista ei tapahtunut.
Vastaisin siis että omistajana sen tietää kyllä sitten, ja pitää muistaa että minään päivänä lopetus ei ole liian aikaisin, mutta jonain päivänä se voi olla liian myöhään.
Jos on tosissaan hyvin epävarma, niin kannattaa sitten kysyä vaikka joltain jonka tietää tietävän eläimestä, ja joka puhuu totta.

Sama pohdinta täälläkin. Perusterve ja ikäisekseen hyväkuntoinen setteri, täyttää ensi kuussa 12v.
On saanut tänä vuonna kaksi neurologista kohtausta (ilmeisesti aivoverenkierron häiriö), jolloin ei ole pysynyt pystyssä. Kumpikin kohtaus mennyt ohi noin tunnissa, kipuja ei näytä olevan.
Ekan kohtauksen tiimoilta käyty ell, veriarvot yms ok.

Tällä viikolla koirissa oli ilmeisesti joku vatsapöpö ja setteri meni vuorokaudessa huonoon kuntoon, vaikkei oksentanut kuin neljä kertaa. Käytiin ell nesteyttämässä ja hakemassa pahoinvointipiikki. Toipui parissa päivässä.

Viimeistä suoraa tuon setterin kanssa mennään. Todennäköisesti noita neurologisia kohtauksia vielä tulee ja seuraava voi olla se viimeinen. Jokainen kohtaus syö vanhukselta muutenkin hupenevaa elinvoimaa.

Mitään suurempia/kalliimpia tutkimuksia ei enää tehdä. Niin kauan kun on pilke silmäkulmassa ja elämä kivutonta, mennään entiseen malliin.
Ajatustasolla olen jo alkanut koirasta luopumisen.

Tämä päätös onkin se vaikein lemmikin omistamisessa varsinkin jos lemmikillä on myös niitä hyviä päiviä.
Mietin just että jos on vanha koira 14-15 vuotias joka elää esim eläkeläisen kanssa jolla on aikaa köpötellä lyhyitä kävelyitä (tai on oma piha) monta kertaa päivässä vs kiireinen työssäkäyvä ihminen, jolle koira on kyllä rakas, mutta on ajateltava myös järjellä.

Vaikeita kysymyksiä ja ei näihin oikein kukaan toinen voi sanoa mitään. Itse mietin oman sairaan koiran kohdalla myös sitä, että kuinka pitkiä aikoja sen piti olla yksin ja mitä jos mun poissaollessa olisi sattunut joku huono hetki, niin miten olisin kestänyt sen, etten ole siinä. Toki aina voi tulla jotakin yllättävää, mutta etenkin jo sairaan koiran kanssa voi ja mielummin antaisin koiralle rauhallisen lopun rakkaiden seurassa, kun silloin kun se on esim. yksin kotona. Ja vaikka edellisen koiran kanssa tiesin, että päätös oli oikea, niin kyllä mä silti heikkoina hetkinä jossittelin joitain kertoja, että hyviäkin päiviä olisi varmasti vielä ollut.