Lemmikit

Siinä se kysymys, koska aina nauru ja hupi on terveellistä

Nauroin tuossa äsken kissalle oikein kunnolla, toki väsymyksellä on osuutta asiaan . Kissoilla on eteisessä pahvilaatikosta tehty "mökki", ja siinä päällä oli toinen pahvilaatikko odottamassa litistystä. Koska kissan pitää päästä näkemään mitä laatikossa on tai ei ole (ja jo aiemmin kaatoi sen lattialle makuupaikaksi... ), se kurotteli ja tassutteli laatikkoa kunnes se kaatui kuin hidastetussa filmissä niin, että koko kissa jäi sen päälle kaatuvan laatikon sisälle ja vain häntä jäi "luukkujen" välistä näkyviin .

Tuo kissa ei onneksi pienestä hätkähdä ja laatikkokin on kevyt, joten siellä se hetken liikkutteli latikkoa sisältäpäin, kunnes huomasi mistä kulmasta pujahtamalla pääsee ulos, ja tuli samantien hämmentyneenä viereen paijattavaksi kun hän noin vankilaan jäi pahvilaatikkooon! Eiköhän se laatikko taas aamulla ole kyljellään lattialla, koska hankala laatikko on paras laatikko!

Nyt en muista mille nauroin viimeeksi, mutta me olemme miehen kanssa kovia nauramaan ja näkemään tilanteissa komiikkaa.
Nauretaan paljon, itsellemme, toisillemme, koirien ja kissojan puuhille.
Tilannekomiikka on ihan parasta ja koomisia tilanteita on täällä meillä ainakin päivittäin, kun on kaksi samalla huumorintajulla varustettua ihmistä niitä tilanteita katsomassa

^ Tuo on tosi kiva juttu teillä! Mistä tuli mieleen, että on lapselle mahtavaa, jos vanhemmat ovat tuollaiset. Omat vanhempani eivät ole ikinä tulleet juttuun, vaan koko ikäni, ja edelleen, niillä ei ole yhtään mitään "yhteistä hauskaa". Mutta ovat sitä sukupolvea että ero ei ole koskaan tullut kyseeseen, ja olen siitä kyllä tyytyväinen koska en halua mitään bonusvanhempia. Silti olisi ollut ja olisi vieläkin tosi mahtavaa jos ne edes viihtyisivät yhdessä. Onneksi en ole perinyt tuollaista parisuhdemallia, vaan myös meillä on miehen kanssa hauskaa ja samanlainen huumorintaju. Ulkopuolinen varmaan järkyttyisi joistain jutuista! En kehtaa edes tässä kertoa. No pahasti pilaa tehdään esimerkiksi miehen exän lapsesta, jolla oli r-vika ja joka ei koskaan hyväksynyt miestä heidän pelheeseensä.

Mutta aiheen kysymykseen en nyt muista täsmällistä vastausta. Paljon tulee naurettua myös töissä teams-kokouksissa, kun meidän porukka vaan on aika mahtava. Mistä olen tietysti superonnellinen.

Ihan sellaista hervotonta meinaan pissata housuuni- tilannetta en muista nyt aamusta. Muuten naurupyrähdyksiä muistan nyt esim. äänikirjaa kuunnellessa ja koiraa katsoessa.
Se on kropalle ihan hervoton tilanne kun nauru menee jäseniin asti. Sama kun ne tilanteet kun et voi nauraa, et katsoa toista tai sanoa mitään...muuten lähtee lapasesta. Kutkuttavia!

Kyllä. Ja sitten kun on nauranut niin paljon että poskiin ja vatsaan sattuu eikä pysty silti lopettamaan.
Ja sitten juuri nuo joskus vakavissa tilanteissa tulevat mielleyhtymät kun tietää että NYT ei todellakaan ole soveliasta purskahtaa nauruun.
Eikä se tilanne siis naurata, usein ei todellakaan,on olemassa paljon asioita joissa ei ole mitään hauskaa, mutta tulee vaan joku ihan hullu mielleyhtymä jostain ja sitten on naurussa pitelemistä. Luulen että tämä liittyy jotenkin ainakin omalla kohdallani noissa tilanteissa jännittämiseenkin.

Mea: Omat lapset ovat jo isoja, luulen että he ovat lapsuudessaan/nuoruudessaan enemmänkin olleet noloja meidän puolestamme
Me olemme juuri tällainen "bonus"- ja uusioperhe. Molemmilla omat lapset, ei yhteisiä. Kummankin lapset olivat aika pieniä kun aloimme olemaan yhdessä.
Lapsenlapsien kanssa me vasta naurammekin, se on aivan hervotonta välillä, kaikki meinaavat pissiä housuunsa

Tänä aamuna ei olle vielä naurettu mitenkään ihan kamalasti. Eilen autossa matkalla eläinlääkäriin (moottoritiellä) nauroimme niin hirveästi ja hytkyimme samaan tahtiin etuistuimilla (en kerro mistä johtui koska ei se enää jälkeenpäin selostettuna kuulostaisi yhtään hauskalta) että jos sen joku näki, niin piti taatusti meitä aivan hulluina.
Nyt tajuan että huumori on meillä jatkuvasti hyvin pinnalla ja roihahtaa helposti ihan milloin vaan. Taitaa olla kummallekin meille elämänasenne ja tapa olla ja elää.

Kyllä ne hervottomat nauramiset on aina sellaisia että ne liittyy tilanteeseen todella vahvasti, eikä niitä oikein voi kertoa eteenpäin, koska ei ne ketään kerrottuina naurata, vaan ne on pitänyt itse kokea. Lisäksi paljon tulee naurua vaitiolovelvollisessa työssäni, ja siitä olen hyvin tarkka etten kerro eteenpäin mitään. Harmi sinänsä, koska siellä sitä naurua vasta piisaakin Joidenkin ihmisten kanssa asioiminen/yhdessä olo on alusta loppuun asti nauramista, kai joku henkilökemia siinä on vahvaati läsnä, ja naurattaa sellainenkin mikä ei muualla naurattaisi.
Itse olen myös naurattaja omalla kuivalla huumorillani, ja huumorin löytämisellä paikoista joissa sitä ei juuri ole. Silloin en itse juurikaan naura, vaan olen olevinani aivan vakavissani, samalla kun muut nauravat ympärillä.

Musta huumori hoitoalalla on täysin sairasta ja vain omien korviin. Sitä voisi viljellä mm. Insta-tilillä, sitä siis viljelläänkin, itsekin seuraan, mutta parhaat liittyy aina niin vahvasti tilanteeseen, puheluihin ja muuhun sairaisiin mielleyhtimiin, että ei niitä voi kertoa. On monen monta kertaa tullut todettua se fakta kuitenkin, että ei naureta potilaalle vaan asioille ja tapahtumille.

Sama sen on ties missä ammatissa, poliisista obduktiosaleihin asti. Mutta ei niistä tosiaan saa kiinni yhtään jos ei ole edes etäistä kosketuspintaa ja menee herkästi mielensäpahoitukseksi.

Pari päivää sitten nauroin hysteerisenä asiakkaani kertomalle seikkailulleen isossa marketissa. Hän kertoi sen niin hauskasti, miten oli ihmetellyt nykymenoa, vaikkei erityisen vanha ollut itsekään. Yhteisnauru vieraan ihmisen kanssa, aivan parasta!

Joku aika sitten nauroimme työterveyslääkärin kanssa melkein pissat housussa kun kerroin että minua oli luultu alkoholistiksi ja siitä meinasi tulla näin väittäneen lääkärin kanssa ihan ilmiriita kunnes hän vaivautui tarkistamaan tietonsa sen jälkeen kun tiukkasin häneltä että "Mistä sinä oikein noita satujasi luet?"
En käytä alkoholia ollenkaan ja hän väitti kivenkovaan että olen alkoholisti kun kysyin häneltä suoran että "Väitätkö sinä minun olevan alkoholisti!?"

Meinasin melkein riivaantua kun lääkäri sanoi kovaan ääneen että "maksa-arvosi kyllä kertovat jotain ihan muuta!" - Kun kerroin että en käytä alkoholia tippaakaan.
Olin itsekin saanut verikokeitteni tulokset ja maksa- ja munuaisarvot sekä kaikki muutkin veriarvot olivat ihan priimaa.
Jos en olisi tuloksia nähnyt, olisin kyllä pelästynyt tuollaista väitettä.

Kun tarpeeksi kauan ja tarpeeksi pontevasti väitin vastaan alkoholistiksi väittämistä, kunnes lääkäri suostui tarkistamaan tietolähteensä, niin selvisi että hupsista, eivät olleetkaan minun tietoni sillä lääkärillä siinä auki koneella. Ei tullut anteeksipyyntöä, ei mitään. Vain totemus että "Olikin tässä toisen potilaan tiedot."

Työterveyslääkäriä nauratti siksikin niin paljon kun hän tietää mitä muita eriskummallisuuksia on osallani sattunut tuolla samassa sairaalassa.
Noissa tilanteissa ei ole naurattanut mutta jälkeenpäin kyllä.

Nauran sille, kun läheiseni lähetti viestin, jossa kakadu istuu hänen käsivarrellaa. Ja teksti " Lentotukialus USS Pää kii raakku kotisatamassaan. Minusta hauska, koska kakaduilla on todella kova ääni.

Kakadu on siis lintu, jota läheiseni nimitti Lentotukialukseksi.

Viimeksi nauroin äsken kun lapseni ilmestyi nurkan takaan ihotimantit silmien ympärillä, tanssien kuin paraskin showtähti ja laulaen: "Laitanko mä ohuen villatakiiiiiin?" Hänen piti siis olla pukemassa ja lähdössä ulos leikkimään.

Oikein vedet silmissä muistan nauraaneeni viimeksi kun tuttava kertoi lapsensa koululta tulleesta viestistä. Ope oli laittanut viestiä, kun lapsi oli häirinnyt oppituntia piereskelemällä. Pieruhan on jo itsessään maailman hauskin asia, ja opettajan viesti yksityiskohtaisine tilannekuvauksineen oli niin hupaisa, että ei sitä voinu nauramatta kuunnella Oli myös hauskaa kuvitella, miten ope on varmaan koittanut tarkkaan miettiä millaisin sanakääntein tommosesta asiasta vanhemmille kirjottais, ja montako vastaavaa viestiä hän kirjottelee päivässä/viikossa.

Yksi sana: conk.

Just äsken telkkarisarjalle.

Eilen lenkillä koiralle, ja niin nauroi ohi ajavaa autoilijakin. Piti ängetä haistelemaan tietyökyltin alle, ensin löi päänsä, sitten selkänsä ja vielä peffansa, kun nousi hajulta pois, katsoi vihaisesti vielä kylttiä kun oli selvinnyt kumautuksista.

Telkkariohjelmille tulee välillä hörähdeltyä, mutta kunnolla nauroin mieheni sutkautukselle vähän aikaa sitten. Veljeni perhe harkitsi koiran ottamista ja me olimme ihan, että hohhoijjaa, älkää missään nimessä ryhtykö tuohon hommaan. Jälkeenpäin mieheni sanoi, että kyseiselle perheelle sopisi lemmikiksi parhaiten leppäkerttu