Lemmikit

Muutettiin etelästä pohjoiseen ja sitten parin vuoden kuluttua takaisin, ns.olosuhteiden pakosta. Emme meinaa sopeutua takaisin millään, tuntuu että arjesta ei saa irti mitään. Lapissa arki oli onnellista ja "täyttä", oli tekemistä koko ajan, vapaa-ajan viettomahdollisuuksia, eli ennen kaikkea se luonto. Nyt, vaikka maalla asumme, ei tämä tunnu riittävän. Pyöräilykään ei ole enää yhtään kivaa. Huomataan olevamme jatkuvasti jotain vailla, tympeitä tähän nykyolemiseen. Uudet harrastukset ei kiinnosta, vaan ovat pakkopullaa paremman puutteessa.
Pitääkö vaan muuttaa takaisin vai voiko tällaiseen äärettömään tylsyyteen vaan jotenkin sopeutua? Miten olette toimineet vastaavassa tilanteessa, kun on vaan ollut pakko yrittää sopeutua jonnekin, vaikka entisessä paikassa oli paremmin?

Mitä vailla tarkalleen ottaen tunnette olevanne?

Ehkä sen pohtiminen voi auttaa eteenpäin. Voisiko sitä tai niitä asioita tuoda jotenkin nykyiseen arkeenne?

No tuota olemme miettineet mutta kun se mitä kaipaa, on ylennääräinen helppous lähteä luontoon ja kauniisiin maisemiin ihan koska vaan, niin ei se vaan täällä onnistu. Jotenkin oli niin paljon mahdollisuuksia, tilaa olla rauhassa. Hengittää. No nyt asumme monen mielestä edelleen mörön persiissä mutta ei, luontoa ja ihan kaikkea ei ole ympärillä siinä määrin. Eikä sitä tänne saa.

Tiedän tunteen. Sille tunteelle ei voi mitään ja sitä on vaikea tukahduttaa, mutta järjellä on kolme vaihtoehtoa. Järjestätte ammatilliset asiat niin että voitte muuttaa takaisin. Jäätte lopuksi ikäänne inhoamaan nykyistä ja kaipaamaan pois. Annatte itsellenne mahdollisuuden kiintyä nykyiseen paikkaan: kiertelette, retkeilette ja opitte tuntemaan paikkoja. Löydätte kauniit luontokohteet, marja- ja sienipaikat, tutustutte ihmisiin jne. Muisto paikasta, jota rakastitte, ei ehkä himmene, mutta voitte oppia edes vähän tykkäämään tästä käytännön sanelemasta paikasta. Katkeruus ei ole hyvä elämänkumppani.

Lisään vielä että jos ainoa vaihtoehto on jäädä, kannattaa aloittaa ympäristöön tutustuminen ihan heti. Niin te olette kymmenen vuoden kuluttua jo kohtuullisesti kotiutuneet ja olette oppineet tuntemaan paikkoja, joista voi jollakin tavoin nauttia. Muuten voi käydä niin, että asutte vielä kahdenkymmenenkin vuoden päästä paskassa vieraassa paikassa, jossa ette tunne ketään ettekä mitään kivoja paikkojakaan.

Jo ei ole mahdollista muuttaa takaisin niin muuttakaa ajatusmaailmaa ja asennetta.
Olkaa onnellisia siitä mitä teillä on, älkää haikailko sitä mitä ei ole.

Jatkuva vatvominen siitä miten ennen oli paremmin ei todennäköisesti ole parantanut elämänlaatuanne siellä missä nyt asutte.
Eikä se tee sitä jatkossakaan.
Tällaisissa asioissa on kaksi vaihtoehtoa. Joko asian muuttaa niin että on siihen tyytyväinen, tai sitten hyväksyy sen miten asia on.
Toki on sitten tuo kolmaskin, eli "hakkaa päätään seinään" aamusta iltaan, valittaa miten persiistä kaikki on. Se vaan ei oikein auta elämään millään asteikolla hyvää elämää.

Kirjoitukseni näyttää vähän tylyltä, se ei ole tarkoitus. Tänne kun ei saa äänensävyjä mukaan.
Toivottavasti elämänne muuttuu paremmaksi tavalla tai toisella

Tuosta tunteiden tukahduttamisesta haluaisin vielä sanoa, että koti-ikävän, surun ja menetyksentunteen tukahduttaminen ei onnistu. Yrityksestä seuraa vain myrkkyä sieluun. Sen sijaan kannattaa antaa mahdollisuus uudelle kodille ja seudulle näyttää parhaita puoliaan. Se voi ajan oloon haalistaa pahimman ikävän.

Onko tässä ketjussa puhuttu tunteiden tukahduttamisesta?
Asioiden hyväksyminen ei sitä ole

Kiitos hyvistä vastauksista! Nykyinen asuinpaikkamme on ennestään jo hyvin tuttu ja olemme täällä aina käydessämmekin viihtyneet. On tuttuja metsiä ja luontokohteita, kavereitakin löytyy monen vuoden ajalta. Kuvittelimme että viihdymme täällä myös vakituisesti asuessa ja toisaalta täällä asumisessa onkin monta hyvää asiaa. Alku menikin hyvin ja oltiin tyytyväisiä. Mitä enemmän aikaa kului, alkoi ensinnäkin parisuhteen riidat lisääntyä. Tilannetta selvittäessä tajusimme että rakkaudesta ei ole pulaa, vaan emme kumpikaan ole tyytyväisiä meidän arkeen, vapaa-aikaan. Se oli alkanut kaihertaa molempia, samanlaista mieluista tekemistä ei ole kuin aiemmassa paikassa oli joka ikinen päivä. Ja vaikka on koitettu keksiä kaikenlaista uutta harrastusta ja menoa, niin ei. En tiedä miten aivonsa saisi siihen asentoon, että täällä on hyvä

msk kirjoitti:Onko tässä ketjussa puhuttu tunteiden tukahduttamisesta?
Asioiden hyväksyminen ei sitä ole

Kirjoitin itse, että "Sille tunteelle ei voi mitään ja sitä on vaikea tukahduttaa,.."
Sitä halusin selventää

Pohjoisessa asumiseen taisi liittyä jännittävä ja innostava uutuudenviehätys.
Nykyinen paikka oli teille tuttu ja tylsä ja arkinen jo ennestään. Tämä jo vaikuttaa aika paljon fiiliksiin. Tuntuisiko pohjoisessa muutamien vuosien kuluttua yhtä tutulta ja tylsältä?

Paikkakunnan vaihto ei ratkaise parisuhteen kinasteluja. Parisuhteen asioissahan on kyse kahden ihmisen sisällä olevista asioita. Ne kannattaa selvittää ihan omina juttuinaan, riippumatta mitenkään asuinpaikasta. Sekä yksilöinä kumpikin omansa että yhdessä ne mitkä vaikuttavat parisuhteeseen.

työn perässä kirjoitti:

msk kirjoitti:Onko tässä ketjussa puhuttu tunteiden tukahduttamisesta?
Asioiden hyväksyminen ei sitä ole

Kirjoitin itse, että "Sille tunteelle ei voi mitään ja sitä on vaikea tukahduttaa,.."
Sitä halusin selventää

OK, ihmettelinkin

Onko takaisin pohjoiseen muutto mahdollista? Tai jonkun vapaa-ajan paikan hankkiminen sieltä?
Itse en kyllä kärvistelisi, jos vaihtoehtoja on. Kerran täällä vain ollaan ja elämästä pitää voida nauttia.

Rice. Siellä pohjoisessa asuttiin kuitenkin jonkun aikaa, ei vain hetkeä. Ja sielläkin asuttiin ennestään hyvin tutussa paikassa, jossa joka vaara tunnettiin. Ja tosiaan ollaan täällä nykyisessä paikassa yhtä lailla viihdytty lomilla, kuviteltiin viihtyvämme myös vakituisesti asuessa. Ei täällä koskaan ollut tylsää kun täällä oli lomilla, mutta toki, ei jollain 1-2 viikon lomalla sen kummempia tekemisiä toivokaan. Mutta kun elää sitä arkea ja vapaa-aikaa, niin eri asia.
Ei sitä ennen olla huomattu miten tosi tärkeää luonto on. Pohjoisessa metsä alkoi ikkunan takaa, järvelle käveli 5 minuuttia. Tunturiin pääsi kävellen kotiovelta.
Nyt kotipihasta on kaunis maisema, mutta metsään on vartin kävelymatka ja se on melko huonokuntoista metsää. Oikein mitään kunnon lenkkireittiä sinne ei saa. Siis että esimerkiksi tuosta kun lähtee niin pääsisi jostain muualta "ulos". On sen verran asutusta ympärillä. Järvelle kävelee vartissa, mutta vain syksyllä ja keväällä. Kaikkiin hienompiin maisemiin, reiteille ja luontokohteisiin pitää lähteä autolla.
Pohjoisessa emme riidelleet Arki siellä oli niin hyvää, yhdessä niin kivaa. Nyt tosiaan kun riitojen syytä avattu, niin se on tyytymättömyys, tylsyys tätä nykyistä arkea kohtaan. Ei sitä etukäteen edes hoksattu, ennen kuin asioita selviteltiin. Kun on saanut olla ja elää niin "täysii" niin tämä tuntuu tylsältä, molemmista.

Smörgen, puhetta on ollut sekä mökistä että takaisin muutosta. Voi hyvin olla että lähivuosina jompikumpi toteutuu. Siksi sinne alunperin muutettiinkin, että kerran täällä vaan eletään, ja elämä on lyhyt. No, kuviteltiin että se aika jäisi onnellisena muistoihin, mutta näköjään muu ei enää riitä
No, yritämme nyt kuitenkin vielä sopeutua. Jos se riittäisi, että pohjoisessa käy useita kertoja vuodessa.

Mikä sitten estää paluun pohjoiseen?

Auttaisiko muuttaa sillä paikkakunnalla toiseen paikkaan? Vaikka järven rannalle ja parempien metsien viereen