Lemmikit

Mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa, kun sanotaan että joku on rotu on "itsepäinen".

En ole ikinä päässyt tästä kärryille.

En nyt tiedä onko tässä kyseessä jokin tietty rotu mutta yleisellä tasolla se on varmasti sitä, ettei tiedetä tai ymmärretä koiran motivoinnista riittävästi, annetaan koiran päättää ja ei olla päämäärähakuisia itse.
Pykälää korkeammalle noustessa voidaan miettiä, miten koiran hallinta saadaan kuntoon vaikka vietti vie, millä saadaan työskentelyyn kestoa ja voimaa jos sitä ei ole ns. kauhalla annettu ja miten kilpaileva koirakko elää. Pitääkö arkikin elää eri tavoin voimakasluontoisen, vietikkään tai jopa hankalaksi koetun eläimen kanssa.

Tuo voi tarkoittaa aivan mitä tahansa. On paras kysyä kulloinkin siltä joka sanoo itsepäiseksi että mitä hän tarkalleen ottaen tarkoittaa. Joka tapauksessa oli tulkinta itsepäisyydestä mikä tahansa niin luulen että rotujen väliset erot ei läheskään pärjää yksilöiden erolle.

Olen miettinyt noita samoja mitä tekin. Motivointia ennen kaikkea. Ja siihenkin liittyen sitten sitä, että onko kyseessä koiran vai ohjaajan motivointioingelma? Eikö ole löydetty koiralle toimivaa palkkiota, miksei? Ellei koiralla ole esimerkiksi metästysvaistoja, miksei se halua totella jos palkka on kohdillaan ja opetus järjestelmällisesti ja oikeasuhteisesti etenevää? Puuttuuko sellaiselta rodulta jonkinlainen luontainen halu työskennellä ihmisen kanssa? Se sellainen mitä on vaikkapa paimenkoirilla? Vai mistä siinä oikein on kyse?

Niin ja joitakin rotujahan kuvataan itsepäisiksi ja joitakin itsenäisiksi. Ja joitakin molemmaksi. Mitä te ymmärrätte näiden käsitteiden tarkoittavan?



/

Ja entä mitenhän dominanssi suhteutuu tähän itsepäisyyteen tai itsenäisyyteen?

Dominanssi on yksi koiran ominaisuuksista. Siis jos koiralla on sitä.
Se ei ole sidoksissa mihinkään muuhun koiran ominaisuuteen. Dominanssia voi siis olla kovalla koiralla, pehmeällä koiralla, nöyrällä koiralla, vähemmän nöyrällä koiralla, rohkealla koiralla, aralla koiralla, palvelualttiilla koiralla, "itsepäisellä" koiralla.

Koira on ominaisuuksiensa summa ja siitä, mitä minkälaisia sen ominaisuudet ovat ja miten ne ovat juuri sillä koiralla painottuneet, muodostuu koiran perusluonne.
Taitava tai tumpelo omistaja/ohjaaja (ja koiran kokemukset, ympäristö missä se elää) voi sitten aina omalta osaltaan ainakin jonkin verran vaikuttaa näihin ominaisuuksiin, siihen miten ne koiran käytöksessä ilmenevät.

Omaa rotua eli staffia kuvataan monessa eri yhteydessä itsepäiseksi, joskus itsenäiseksikin. Voisin käyttää esimerkkinä hyvin arkista ja usein toistuvaa: illan viimeisellä pihapissalla käyntiä. Koira ei aina halua meilläkään tulla kutsutusti takaovelle, pihalle. Minä taas ihmisenä, ja myös mukavuudenhaluisena, en välitä nousta 23-02 välissä ulkoilemaan jos pissavälistä tulee liian pitkä. Eli meillä käydään pihahaahuilemassa 19-20 välillä, ennen nukkumaan menoa. Pissaa kerran tai kolme, kunhan saa mahdollisuuden.
Käytännössä ahne koira tulee kutsusta takaovelle kuivapapsulla, jos muuten sängystä tulo on nihkeää. Usein koira on ollut iltapalaa seuraamassa keittiössä ja käytännössä ilmoitan, että "mennääs pihalla käymään" jolloin se ohittaa makkarin ja suunnistaa takaovelle.
Mutta näitä "se ei halua tehdä/olla/mennä" juttuja on arkisessa keskustelussa paljon. Me tylsät omistajat sitten päätämme asian ja "itsepäisyyden" ohi jos tarpeen on. Eläimen itsensä parhaaksi.

Muutenhan koiran omat valinnat on osa koiran hyvinvointia. Missä lepää, milloin vaihtaa paikkaa, katseleeko ikkunasta, makaako pihalla vai sisällä hyvällä ilmalla jne.

Käsitän ettei "itsepäisellä" rodulla ole koulutettavuutta; se ei koe suurta halua toimia ihmisen kanssa yhteistyössä ja motivointi siihen on haastavaa.

Osa itsepäisistä roduista on aika matalaviettisiä. Tai jos viettiä on, se kohdistuu johonkin ihmisestä riippumattomaan toimintoon, vaikkapa riistan jahtaamiseen.
Laumanvartijoilla voimakas reviirin vartiointi on itsenäistä, omistajasta/koulutuksesta riippumatonta toimintaa, eikä siihen juurikaan pysty vaikuttamaan. Joku voi senkin ymmärtää itsepäisyydeksi. Että koira vaan haukkuu aidalla ohikulkijoille, eikä tule käskystä pois.

Jotkut itsepäiset rodut/yksilöt ovat sairaita. Jos jo hengittäminen on vaikeaa ja paska luusto aiheuttaa jatkuvia kipuja, sirkustemppujen tekeminen ei kiinnosta.
Osa "itsepäisistä" on vain kädettömillä omistajilla. Koira vie omistajaa 6-0, eikä hihnan yläpäässä ole minkäänlaisia koulutuksellisia taitoja.

Kuten msk totesi, dominanssi on oma, muusta riippumaton luonteenpiirteensä. Toki jos koira on omistajan mielestä muutenkin itsepäinen, koiran dominanssi tavallaan vahvistaa tätä piirrettä.

Omista koirista "itsepäisin" on ollut westie. Miellyttämisenhalun puute yhdistettynä matalaan viettitasoon ja itsetietoiseen luonteeseen aiheutti päänvaivaa, kun yritin keksiä keinoja motivoida sitä mm luoksetuloon.

^Sitä ei napannut edes vetoleikit?
En tunne westieitä ollenkaan mutta mietin siis terrierimäisyyden kautta?

^Moni muu asia meni mielenkiinnossa vetoleikkien ohi. Ja kun laumassa oli kolme saksanpaimenta, vetoleikkeihin olisi ollut arkielämän koulutustilanteissa ruuhkaksi asti osallistujia.
Makupalat toimivat joissain häiriöttömissä tilanteissa, muttei westie ollut ahnekaan.

Tehokkain keino luoksetuloon häiriötilanteissa oli kävellä koiran perään, ottaa se suurieleisesti syliin (kaikkien nähden), lässyttää sille ja kantaa takaisin - se nimittäin inhosi lässyttämistä ja kantamista, ihan pennusta asti. Saatikka että joku ulkopuolinen näki tämän nöyryyttävän tilanteen.
Joku tietty kodin ulkopuolella toistuva tilanne, niin ei tarvinnut kuin kerran tällä tavalla hakea ja sen jälkeen se totteli luoksetulokäskyä. Siinä tilanteessa.

Se koira oli suuri persoona, joka ei paljon koirankoulutusoppaiden neuvoja noudattanut. Sen tapakasvatuksessa/koulutuksessa joutui monet asiat ihan omasta hatusta vetämään.

Minulle on osunut hieman erikoinen schipperke. Ei olla sen kanssa luettu samoja koirakirjoja. Se on erittäin älykäs, (varsinkin nuorena) erittäin aktiivinen ja hyvin itsepäinen. Se päätti 3 kk vanhana että kynsiä ei leikata. On minulle pennut ennenkin temppuilleet, mutta tämän kanssa tahkottiin 1,5 vuotta, lopuksi leikkaaminen onnistui niin että koira jäysti jäädytetystä herkkumukista ruokaansa sohvan selkänojalla ja leikkasin kynnet siinä. Mainittakoot että ennen ja jälkeen olen menestyksekkäästi opettanut koiria kynsien leikkuuseen.

Se on helppo motivoida, tykkää tehdä ja tykkää nameista. Kunhan ei ole mitään mielenkiintoisempaa näkösällä tai mielessä, tai on samaa mieltä tehtävästä asiasta. Harrastan myös tuota että otan koiran selälleen syliin ja pussailen ja lässytän, koira kokee sen erittäin nöyryyttäväksi (ainakin jos joku näkee) ja tottelee taas jonkin aikaa paremmin.

Pentuna koitin eristään pennun keittiöön yksinolon ajaksi. Lopuksi minulla oli kompostiverkko, sen takana arkku ja iso tuoli. Koira ei halunnut olla eristettynä, meni läpi. Isompana hyppäsi portin yli, tuommoinen 6 kg pökäle. Se vihaa suljettuja ovia, ei väliä kummalla puolella itse on.

Nykyisin sen saa jo nostaa pöydälle tai autoon, nuorena rimpuili kunnes sai tilaisuuden itse kiivetä sinne pöydälle tai autoon. Sitä ei koskaan haitannut pöydällä oleminen, vain sinne nostaminen.

Autohäkissä oloa harjoiteltiin varmaan 1-2 vuotta, renkutti tassuillaan häkin ovea ja kirkui. Saattoi pitkällä automatkalla luovuttaa kun väsyi, jatkoi kun heräsi. Kokeilin josko olisi viihtynyt takakontissa vapaana ja ostin koiraverkon, tuli läpi siitä alle 10 minuutissa.

Hauska tapaus. Jokainen koiran kanssa aikaa viettänyt on päätynyt samaan tulokseen, erilainen yksilö.

Ex-anopin westie oli myös hankala motivoitava. Se oli sellainen omissa oloissaan viihtyvä Jäyhä Jököttäjä.

Toisinaan myös eri ihmisillä on eri käsitykset rotujen "itsepäisyydestä". Cockerista olen aikanaan lukenut tai kuullut, että sekin osaa olla itsepäinen. Sitten toisaalta olen törmännyt ihmiseen joka oli etsimässä itselleen sopivaa rotua ja sanoi, että "ei spanieleita, kun ne on sellaisia nössöjä..."

Tunnistan westien kohdalla tuon Jäyhän Jököttäjän.
Westie oli tavallaan reaktiivisen vastakohta, teki monet asiat omilla ehdoillaan.

Kun olohuoneessa istuu vieraita ja koira haluaa huomiota, normaali koira menee häntää heiluttaen luokse kerjäämään rapsutuksia.
Westien saapui arvokkaasti oviaukkoon, pysähtyi siihen "Katsokaa, minä tulin" -ilmeellä ja vasta kun sai jakamattoman huomion, käveli häntä pystyssä vieraiden siliteltäväksi.

Juuri noin

Olen usein sanonut koiraani itsepäiseksi tai "lujan oman tahdon omaavana". Se totteli pääasiassa hyvin, mutta jos se jotain todella halusi, niin osasi heittäytyä hankalaksi.
Esimerkiksi meillä oli kävelymatkan päässä eläintarvikeliike ja se on tietenkin todella kiva paikka. Usein lenkillä jossakin risteyksessä koira löi jarrut päälle, eikä halunnut liikkua kuin sinne eläinkaupan suuntaan. Välillä se meni maahan makaamaan ja kokeili, että kumman tahto on lujempi.
Tietenkin sen olisi saanut lelulla tai nameilla liikkeelle, mutta en kantanut niitä mukana. Muuten koko lenkki olisi ollut sitä, että koira hyppii mua vasten, että "anna anna anna".

Mulla löi kerran keskiaasiankoira lenkillä jarrut päälle: se olisi halunnut mennä risteyksestä vasemmalle, minä olin menossa oikealle.
Se seisoi patsaana fleksin päässä, kuono haluamaansa suuntaan. Minä fleksin toisessa päässä, hiljaa paikoillaan.
Oikea tahtojen taistelu.

Päätin että seistään tässä vaikka koko ilta, mutta periksi en anna. Keskari oli päättänyt samoin.
10-15 minuuttia tönötettyämme keskari lopulta liikahti, painoi kuononsa maahan ja oli haistelevinaan jotain ja lähti sitten muina miehinä tulemaan mun suuntaan.
Toista kertaa ei kokeillut.

Meidän koira tekee myös tuota jäkittämistä kun haluaa oman mielensä mukaan tiettyyn suuntaan. Isäntä antaa sen usein päättää suunnista niin toki se sitä tarjoaa. Ja joskus harvoin sille on sitten sanottava, että nyt mennään tänne. Hetken se laahustaa perässä "rääkättynä" valjaat korvissa mutta ohittaa sitten reippaasti taluttajansa.

Mulla ei ole näitä jäkittäjiä vielä kohdalle sattunut.

Tyttären miesystävällä on bullterrieri. Se on todellista jäkittäjien ja -minä en nyt liiku- koirien aatelia
Ja sitten ne sen bullihepulit. Mutta se on sitten ihan toinen aihe

Tuli mieleen hyvä esimerkki tuon höpsön elukan mielenliikkeistä. Käytän usein koirat lenkillä kylillä (koska en jaksa hinkata tuota hiekkatietä edestakas) ja kesällä on tietty mukana vettä. Toinen koira juo janoonsa ja on tyytyväinen. Tämä itsepäinen ei juo kuin äärimmäisessä hädässä tarjottua vettä. Olen joskus joutunut kauhomaan vettä sen suuhun, ettei saisi slaagia. Jos löytyy vesilätäkkö tai oja, jonka hän itse löytää, siitä voi juoda. Olenkin ratkaissut tämän niin että laitan vesikupin maahan ja odottelen sen pari minuuttia, jolloin koira armollisesti suostuu huomaamaan veden ja juo siitä. Pahaahan se on, kun ei ole lätäköstä tai muuten viisi päivää seissyttä. Mutta jos tarjoan kuppia, ei missään nimessä.

msk kirjoitti:Tyttären miesystävällä on bullterrieri. Se on todellista jäkittäjien ja -minä en nyt liiku- koirien aatelia

Joo, jokainen bull/staffi/joku bull- omistaja tunnistaa tuon käytöksen. Bulleista kuulee vielä enemmän, en tiedä onko minit vähemmän tai enemmän kuin stantut.
Ja se bullin hepulointi vetää ihan 6-0 staffin pienelle pyörähdykselle. Omituisia eläimiä, ne bullit

Tuo on stanttu, isohko uros. Aivan ihana. Mutta sitten nuo koomaukset.
Bullifoorumilla oli joku laittanut videon että : "Näiden kanssa voi harrastaa myös taakanvetoa!" Ja siinä videolla omistaja veti koiraansa perässään

Joillakin roduilla on oltava periksiantamattomuutta jonkinlaista itsepäisyyttä. Esim joku karjapaimen tai porokoira se ei saa antaa periksi sille paimennettavalle eläimelle.
Tai sitten terrierit sama juttu.
Itsepäinen on sellanen jolla on omaakin tahtoa joka miettii asioita.
Arkikäytännössä ehkä just sitä että chiowchow jämähtää kadulle istumaan eikä liiku siitä sinne minne omistaja haluaa mennä.