Ei jaksa enää oikein muuta kuin ihan arkipäivän asioita. Kotona on 3 koiraa ja 3 kissaa.
Kamalan kilpailuviettinen en ole koskaan ollut, paitsi että 80-luvun alussa kun sain vanhemmiltani lopulta luvan ottaa koiran niin kisasin sen kanssa kaikissa mahdollisissa epävirallisissa kokeissa joira silloin oli onneksi aika paljon. Seurojen välisiä ystävyysotteluita ja muita epävirallisiä kokeita.
Koira oli sekarotuinen ja koulutin sen Tokossa voittajaluokkaan (silloin ei ollut vielä olemassa erikoisvoittajaluokkaa) ja PK-puolella haussa voittajaluokkaan.
Tuolloin sekarotuiset koirat eivät vielä saaneet osallistua virallisiin kokeisiin. Näinä vuosina toimin itse aktiivisesti koulutusohjaajana muutamissa seuroissa.
Tämän koiran jälkeen hankin isovillakoiran jonka kanssa oli eka Toko ALO kisattu koiran ollessa 10kk ikäinen.
Tarkoitus oli jatkaa treenaamista ja kisaamista mutta koira jäi auton alle hihnassa ollessaan ja jouduttiin lopulta lopettamaan eläinsuojelullisista syistä.Se oli minulle ihan kamala juttu ja piti jonkin aikaa keräilla itseäni. Hankin kyllä jossain vaiheessa isovillakoiranpennun mutta siinä vaiheessa ei ollut jotenkaan ihan kamalasti intoa koekentille.
Lasten ollessa pieniä harrastin vielä aktiivisesti ja vuonna 1995 hankin ekan rottweilerini harrastuskoiraksi, lajina haku.
Koira oli ikävä kyllä luustoltaan sairas joten harrastushaaveet muuttuivat koiran kanssa puuhasteluksi.
Seuraavan rottweileruroksen kanssa harrastimme monipuolisesti, lajeina oli mm. PK haku, PK jälki, peltojälki, Pelastuskoiratoiminta ja tottelevaisuus sekä Vepe ja ihan huvin vuoksi agility.
Mukaan tuli koiran luonneominaisuuksien vuoksi myöhemmin myös purut.
Näinä vuosina toimin vielä jonkin verran koulutusohjaajana kahdessa seurassa sekä pidin (kun pyydettiin) omia maksullisia koulutusryhmiä ja otin kysyttäessä/pyydettäessä myös ongelmakoirakoita yksityisopetukseen.
Oman terveyden alkaessa vähitellen pettää yhä enemmän, jättyidyin myös yhä enemmän pois järjetetystä toiminnasta niin osallistujana kuin järjestäjänäkin.
Nyt en ole vuosiin enää harrastanut aktiivisesti mihitään säännöllisesti tapahtuvia juttuja.
Joskus käydään sopivasti kohdalle osuviin tapahtumiin kuten johonkin peltojälkiviikonloppuun tai maalimiehen leikitykseen. Basenjon kanssa tarkoitus suuntautua maastojuoksuihin. Saa nähdä mikä on oma kunto ja treenitarjonta.
Kuitenkin, koirien kouluttaminen ja erilaisten asioiden opettaminen niille on aikalailla intohimoni. Ja viime vuosien aikana se energia mikä mulla on ollut käyttää koirien kouluttamiseen, on suuntautunut suurimmaksi osaksi ihan arkipäivän sujuvuuden ja koiran hallinnan (tilanteessa kuin tilanteessa) suuntaan.
Haluan että meillä asuvat koirat ovat arjessa helppoja, sillä lailla koulutettuja että niiden kanssa on helppo elää. Ovat kuulolla ja tekevät niille opetetut asiat ilman että tarvitsee normielämässä esim. korottaa ääntä.
Tykkään treenata niitä ja käytän ehkä ns. normaalia enemmän aikaa ja energiaa pennusta saakka kaikenlaisiin normielämään kuuluvien juttujen harjoitteluun koiran kanssa. Tositoja, toistoja, toistoja ja palkkaa onnistumisista.
Yleisin kommentti jonka koiristani kuulen on se, että "ovatpa ne hyvin koulutettuja." Mutta ne ovat vain hyville tavoille opetettuja. Kaipa sekin on koulutusta mutta vanhana koulutusohjaajana taidan mieltää edelleen koiran kouluttamisen nimenomaan niiden "tottelevaisuustemppujen" opettamiseksi.
Helppoon arkeen kuuluu mielestäni myös se että tarvittavat hoitotoimenpiteen saa tehtyä koiralle ilman ongelmia.
Tästä syystä niitäkin harjoitellaan pennusta saakka. Opetan kaikille käskyn "kyljelle" jolloin kaikki mahdolliset hoitotoimenpiteet on helppo suorittaa koiran maatessa rauhallisena paikallaan. Siinä kyljellä pötkötellessä koiraa "kopeloidaan ja hoidetaan" monilla eri tavoilla ja se saa rauhallisesti paikallaan pysymisestä makupalan säännöllisin väliajoin.
"Lääke" opetetaan myös kaikille pennusta saakka eli tuon sanan kuullessaan kaikille herahtaa vesi kielelle ja tietävät että silloin keittiössä saa herkun.
Joskus on jollekin koiralle joku lääkekuuri niin silloin sinne herkun sisälle jemmataan tabletti. Silloinkin on "lääkkeenjako" kaikille normaaliin tapaan.
Kynsien leikkaaminen kuuluu myös perusjuttuihin. On sujuttava helposti. Sitäkin harjoitellaan säännöllisesti kerran viikossa (kun kynnet leikataan) ja pennun kanssa joka päivä kun kynnet leikataan leikisti. Tassuja kopeloidaan, pidetään niistä kiinni, kynsisakset ovat mtös kädessä ja niillä kosketellaan kynsiä. Ja palkkaa tiheästi siinä sanalla. Juu, ihan varmasti kynsien leikkaamisen voi koiralle opettaa muutenkin ja vähemmällä harjoittelulla, minä vaan tykkään toimia näin.
Kissoja olen kouluttanut sen verran että arki pelaa niidenkin kanssa. Tärkein juttu meillä on luoksetulo koska niillä on suuri tarha ja haluan että saan kissat sielä sisälle tarvittaessa kutsumalla. Talvi-illat ovat meillä kissojen luoksetulon koulutuksen kulta-aikaa. Meillä on aina iltaisin ns. kissojen torikokous jolloin ne kerääntyvät (aiemmin oli 5 kissaa) ruokapöydälle luoksetulotreeniin
Treeni on sellainen että "kutsun" kissoja vuorotellen äänellä jolla kutsuisin sitä tarhasta ja sitten annan makupalan. Kissat jaksacat tätä vaikka kuinka kauan kunhan makupalat ovat tarpeeksi haluttavia.
Kissat tietävät myös käskyt: "Alas" (koulutettu heittämällä makupala lattialle jos kissa on vaikka pöydällä) "Ei" (koulutettu ihan vaan olemalla uhkaava ja sitten olemalla kiva ja rapsuttelemalla ja kehumalla mairealla äänellä kun kissa lopettaa ei-toivotun toiminnan) .
Kynsien leikkaamista ei normaalisti harrasteta kissojen kanssa mutta etutassujen kynnet leikataan kun huusholliin tulee koiranpentu. Se sujuu hyvin kun kissa on miehen sylissä ja minä leikkaan kynnet.
Yhdella kissoista on säännöllinen lääkitys ja se tietää mitä tarkoittaa kutsu "Sylvi, lääke." Sylvi ottaa lääkkeensä hyvin hanakasti kinkkusiivuun jemmattuna.
Hyvin usein siinä on paikalla myös kaksi muuta "Sylviä" eli muut kissamme sekä myös 3 koirapuolista Sylviä. Kaikki paikallaolijat saavat "lääkkeen."
Olisihan näitä arkeen liittyviä juttuja vaikka kuinka paljon mitä olen opettanut jotka eivät nyt juuri tule mieleen.
No yksi tuli, eli ulos lähtemiset. En ole enää nuori ja mulla on huono tasapaino. Siitä syystä täältä lähdetään ulos hyvin hallitusti.
Ensin odottavat istuen tuossa sisäeteisessä. Avaan oven kuistille ja vapautan yksitellen sinne.
Siellä ulkokuistilla sama juttu. Kaikkien pitää istua rauhallisena. Avaan ulko-oven ja saavat yksitellen nimensä kuultuaan mennä pihalle.
Se on ainoa keino millä varmistan sen että en jää ulos rynnistävän koiran alle tai menetä tasapainoani koiran tönäistessa tai jotain muuta vastaavaa.
Tuli vielä mieleen autosta pois tuleminen. Häkissä istutaan vaikka häkin ovi avataan. Sieltä ei ole lupa tulla ennen kuin hihna on laitettu kiinni ja koira kutsutaan.
Hihnassa vetämättä kävely on myös asia johon panostan. En halua että koira vetää hihnassa koska en vaan tykkää sellaisesta.
Tämä nuorimmainen, parin päivän päästä vuoden täyttävä basenji Laku on yleensä minulla jos jossain liikumme niin että koirat ovat hihnassa.
Sekään ei vedä.
Mies kävi sen kanssa eilen n. 5-6km:n lenkin kun kävi hakemassa auton korjaamolta. Otti matkan varrelta videokuvaa. En olisi tunnistanut omaa, kauniisti hihnassa kävelevää koiraani siitä hihna pinkeällä vetävästä otuksesta.
Mies oli innoissaan: "Se jaksoi vetää koko matkan!"
Juu
Ketun (7 kk) kanssa harjoitellaan kanssa rallyn liikkeitä ja se onkin ihan innokas oppilas. Nose workin parissakin on tullut vähän höntsäiltyä (käyty muutama kurssi), se on hyvää vastapainoa rallylle, koska vaatii koiralta oma-aloitteista toimintaa.
)
Paikallamakuussa se pysyi noin 3 sekuntia. Osasi sentään käskystä istua ja mennä maahan.
Sillä oli tekemisen meininkiä kun ruokapalkka oli kohdillaan. Tosin vähänkään lämpimällä ilmalla sen hengitys (tai sen puuttuminen) esti sitä suorittamasta täysillä.