Hoivavietti vai jotain muutakin?

[erilainen]

Hoivavietti toisaalta ei selitä sitä, miksi jotkut narsistiset yksilöt ottaa koiran välikappaleeksi omalle egolleen, ja joku kilpailuvietti olisi tällöin kyseessä.
Niinhän moni tekee lapsilleenkin, että pitää saada 10 kokeesta ja lukea juristiksi, niin vanhemmat pääsisivät leuhkimaan.

[erilainen]

Tunnistan jonkinlaisen narsismin, eli olen kyllä ylpeä itsestäni jos saan koiran näyttämään hyvältä jossain tilanteessa, käytös tai muu..
Mutta samalla, kun käyn jossain muutaman tunnin niin huomaan, että mulla on jo koiria ikävä. Ja käy oikein sielussa rakkauspurskahduksia kun katsoo kuinka koira vaikkapa nukkuu hyvän lenkin jälkeen. Jotenkin en siis koe olevani pelkkä narsisti joka on ottanut koiran joksikin välikappaleeksi, vaan se vaan on, ja saa olla ja elää, sitä on hieno katsoa kun koira on olemassa.

[Darre]

Minä olen aina tykännyt koirista. Lapsena en edes juuri leikkinyt nukeilla, mutta minulla ja parhaalla ystävälläni oli samanlaiset pehmokoirat, joita sitten vedettiin narussa ympäri pihaa (olin ehkä 5 v.). Mun koiran nimi oli Tella ja se saattaa vieläkin olla jossain laatikossa häkkivaraston uumenissa. Suuri tragedia oli, että en koskaan kotikotona asuessa saanut omaa koiraa, koska veljeni oli allerginen (ei koirille, mutta 70-luvun alussa kiellettiin tiukasti lemmikin jos ylipäätään oli jotain allergiaa). Etsin sitten innokkaasti ulkoilutettavia koiria ja käytin yhden naapuritalossa asuvan mummon sipukkaa lenkillä monta vuotta. Omilleen kun muutin, niin opiskelujen jälkeen tuli ensin kodinvaihtajaseropi ja sen jälkeen onkin ollut mitteleitä.
En tunnista hoivaviettiä, koska edes ihmisvauvat ja -pikkulapset eivät kovasti vetoa minuun, eivät myöskään lyttykuonokoirat. Toki tykkään hellitellä koiriani, mutta enemmän kuin hoivan kohteita ne ovat minulle perheenjäseniä (ei ole miestä eikä lapsia), lenkittäjiä ja harrastuskavereita. Olen myös kiinnostunut koirien käyttäytymisestä ja tuntuu, että siitä oppii koko ajan lisää.

[aunet]

Ei nyt suoranaisesti liity otsikkoon, mutta olisiko tämä yksi ilmentymä hoivavietistä? Kopioin pätkän uutisesta Kuopiosta ihmisen ja koiran onnettomuudesta, ja siitä kuka pelastetaan ensin!

"Ihminen ja koira putosivat jäihin Makasiinikadun tuntumassa Kuopion satamassa keskiviikkona 5. maaliskuuta iltakuuden aikoihin. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle ihmisen pelastaminen vedestä -vasteella.

Päivystävä palomestari Eero Raninen kertoo, että molemmat saatiin avustettua pois veden varasta ulkopuolisten henkilöiden toimesta. Veteen pudonnut henkilö sai ojennettua terrierin sivullisille auttajille ja hän pääsi tämän jälkeen itse nousemaan pois vedestä."

[Vieras]

Palsta taitaa olla pullollaan niitä jotka eivät leikkineet nukeilla vaan eläimillä
Toisilla se hoivavietti suuntautuu koiriin, toisilla ihmisiin. Hoivavietti ei ole sama asia kuin se ettei pilkulapset oikein vetoa

[Koiruuksia]

Ihmiset ovat erilaisia, tässäkin asiassa.
Mä en ole lapsena leikkinyt nukeilla, leikin pikkueläimillä. Mulla oli niitä valtavasti, oli maatilan eläimiä ja myös villieläimiä, kirahveja, norsuja, leijonia, tiikereitä, gorilloita jne.
Sitten oli erilaisia hevonen ja ratsastaja yhdistelmiä. Oli laukkaavia hevosia, aikuisia hevosia, shetlanninponeja jne. Kaikille sai ratsastajan selkään tökkäämällä sen muovisen ratsastajan hevosen selässä olevaan muovitappiin. Oli paljon myös ihan tavallisia hevosia ja varsoja.
Eniten oli varmaan erilaisia maatilan eläimiä ja oli myös eläinsuojia ja aitauksia jne jne.
Usein leikkini alkoi omasta huoneesta ja jatkui eteisen kautta olohuoneeseen saakka.
En minä niitä hoivannut vaan kehittelin kaikenlaisia tarinoita että mitä tapahtuu.

Lisäksi mulla oli kaksi pehmokoiraa. Valkoinen pitkäkarvainen jonka trimmasin lyhyeksi. Tätä ulkoilutin niin paljon (vedin hihnassa ulkona) että siltä kului tassut puhki ja sieltä alkoi tulla sahanpurua ulos.
Toinen pehmokoirani oli musta terrierileikkauksessa oleva villakoira. Tämä koira syttyi yksi uusivuosi tuleen tähtisadetikusta ja jouduin heittämään sen ikkunasta ulos lumihankeen.
Kaksi nukkeakin meillä oli sisareni kanssa. Toinen oli tummaihoinen, sen nimi oli Papu. Toinen oli iso vauvanukke jonka nimi oli Kai Jaakko.
Nukkeleikkejä en oikein muista.
Sain isäni siskokta saksasta sellaisen pattereilla toimivan mäyräkoiran. Kun hihnasta nykäisi yhden kerran, se lähti kävelemään ja kun nykäisi toisen kerran, se pysähtyi ja alkoi haukkumaan. Se vasta oli siihen aikaan 60-luvulla hieno!

Koirankoulutusurani alkoi kun olin 4 vuotias. Kuljin paljon talonmiehen skotlanninpaimenkoiran kanssa. Sen nimi oli Bella.
En itse muista mutta olin kuulemma sanonut "Bella sivulla seuraa" ja Bellahan seurasi.
Seuraava koulutuskohde oli toisen mummoni karhukoira Anu. Sille opetin perusasiat ja sitä kävin ulkoiluttamassa paljon.

Ulkoilutin paljon myös naapuruston koiria säännöllisesti. Oli maltankoira lili, kaksi kääpiövillakoiraa Nappe ja Vili, kaksi cairnia, Ville ja kermanvärinen jonka nimeä en nyt muista ja oli saman perheen 3 venäjänvinttikoiraa ja collie joiden nimiä en muista. Collie oli aina vapaana ja jos tuli koiria vastaan niin kiedoin venäjänvinttikoirien hihnat joko puun tai pylvään ympärille koska koirien omistaja neuvoi niin tekemään. En tajua että miten helevetissä hän antoi lapselle tuollaisen määrän koiria, ja isoja koiria!
Vielä teini-ikäisenäkin kävin ulkoiluttamassa kavereitteni perheissä olevia koiria. Yksi oli bokseri Alma. Toinen oli musta cockeri Alma ja kolmas oli punainen cockeri Lulu.

Oman koiran sain kun olin 15 vuotias ja siitä lähti sitten tämä touhu mikä ei ole loppunut vieläkään.
Mietin että tykkään eniten opettaa koiralle erilaisia asioita ja touhuta sen kanssa. Käydä luonnossa kävelyllä jne.
Toki hellitelen koiria myös koska se on mukavaa kummallekin osapuolelle. Mutta eniten koira on mulle ystävä, kaveri, perheenjäsen.
Mietin että jos haluaisin ihan vaan hoivattavan koiran niin silloin mulla olisi varmaan joku pieni suloinen suurisilmäinen otus joka vaan on.

En nyt vaan omalla kohdalla saa kiinni tuosta hoivavietti asiasta. Ei sillä että siinä mitään pahaa olisi. Ei vaan tunnu ollenkaan omalta jutulta.

Mitä lapsiin tulee niin olin vakaasti sitä mieltä vielä 16 vuotiaana että en ikinä tee lapsia.
Enkä erityisemmin tykkääkään lapsista. Mulla kaverit tienasivat rahaa hoitamalla lapsia. Minä olisin enemmin tökkinyt tikkuja silmiini.
Paitsi omat lapset ovat maailman tärkeimpiä ja lapsenlapset myös. Heitä rakastan yli kaiken. Ja kyllä, tunnen myös suurta hoivaviettiä heitä kohtaan. Kuten aikoinaan omia lapsianikin kohtaan. Olin heidän kanssa yli 10 vuotta kotona kun en halunnut laittaa heitä hoitoon. Halusin itse HOIVATA

[Hetuli]

Minä leikin lapsena nukeilla, autoilla, vesipyssyillä, maatilan eläimillä, legoilla jne.

Mietin hoivaviettiasiaa ja googlettelinkin asiasta. Jonkun määritelmän mukaan se on hellyyttä ja suojelunhalua aiheuttava reaktio aivoissa, toisen mukaan hoivavietti saa ylipäätään rakastamaan eläimiä ja vähemmän hoivaviettiä omaavat eivät pidä eläimistä tai näkevät ne työvälineinä.

Niin tai näin niin kyllä mulla on hoivaviettiä lemmikkejäni kohtaan. Haluan niitä hoivata ja tunnen todellakin hellyyttä ja suojelunhalua sekä rakkautta niihin.

Niinkuin kaikki tunteet niin en myöskään usko, että on kyseessä on-off-tunne tai vaisto vaan on olemassa eri tasoja. Voit rakastaa ystävääsi mutta rakkaus omaan puolisoon ja omiin lapsiin on eri tasolla.

Samaten hoivavietti tai mikä tahansa jaksamista edesauttava tunne on normaalisti jo aivan eri tasoista oman lapsen kuin lemmikin kohdalla. Tämä on välttämätöntä kun ajattelee kuinka kauan ihmislapsi on täysin riippuvainen hoidosta.

Naisten ns. luontaista hoivaviettiä on paljon käytetty ”hyväksi” - ei hoitajat, lastenhoitajat kunnon palkkaa tarvitse, koska hoitaminen on naisille kutsumusammatti.

[Koiruuksia]

Niin tai näin niin kyllä mulla on hoivaviettiä lemmikkejäni kohtaan. Haluan niitä hoivata ja tunnen todellakin hellyyttä ja suojelunhalua sekä rakkautta niihin.

Joo, pitäisi varmaan ihan ensin määritellä se hoivavietti että mitä kukin sillä tarkoittaa.
Mä tunnen myös hellyyttä, rakkautta ja suojelunhalua lemmikkejäni kohtaan.
En ole ajatellut että se olisi hoivaviettiä. Jos on niin ok.