Pitkäaikaistyöttömyydestä taitaa ainoa keino olla palkaton harjoittelu (jollakin nimikkeellä). Tuolla tavalla sai 63 v ystäväni pysyvän työn, kun ensin todisti puolessa vuodessa jonkinlaisella kokeilulla, että on hyvä työntekijä. Samoin valtiolla hyvissä paikoissa joissa virkoja vapautuu vain kun joku eläköityy, käytännössä joku huonopalkkainen korkeakouluharjoittelu on se väylä vakivirkaan. Sitten on toki niitä toisenlaisiakin paikkoja, joihin on haku auki koko ajan, mutta ei eksytä aiheesta. Monessa ammatissa ikärasismi on tosiasia. Silloinkin minusta olisi parempi että työntekijä tekisi edes osa-aikatöitä (saaden saman mitä nyt saa tukia), koska niin ihminen säilyy työkuntoisena, mikä on paitsi hänen etunsa, niin myös yhteiskunnan. Tämä pitkään tuilla elänyt ryhmä minusta nyt äänekkäimmin vastustaa muutoksia: on totuttu ettei tarvitse tehdä mitään, eikä edes haluta työpaikkaa (ainakaan sellaista mikä on realistinen sillä koulutuksella/työkokemuksella), vaan suurempia tukia. Koko tukijärjestelmä pitäisi rakentaa uusiksi, vaan kenellä olisi riittävästi rohkeutta.



