Koirahyökkäykset

Täällä kaikki voivat halutessaan pulista anonyymisti.

Valvojat: Biarritz, ViaNocturna, Suska

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Darre » 15.07.2026 21:09

Tämä on varsin pitkä juttu Etelä-Suomen Sanomista. Lahden Kaukkarin kaupunginosassa on siis oltu huolestuneita siellä irrallaan liikkuvasta isosta koirasta ja tässä haastatellaan sen omistajia. Minulla on tästä jotenkin ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta omistajat vaikuttavat vastuuntuntoisilta, myöntävät että heillä on vastuu koiran tekemisistä, ovat korvanneet eläinlääkärikuluja ja rakentaneet aitoja. Mutta toisaalta taas vaikuttaa siltä etteivät he kuitenkaan ota tilannetta ihan tosissaan, korostavat vaan sitä ettei koira ole aggressiivinen ja ihmettelevät että olisiko karkaamisiin pitänyt ihan heti jotenkin puuttua :roll: He eivät taida oikein ymmärtää, että noin iso koira voi ihan silkkaa riehakkkuuttaan aiheuttaa pelkoa ja vammoja pienille koirille, ja miksei lapsillekin tai voi vapaana ollessaan jäädä auton alle tai aiheuttaa onnettomuuden. Itse ainakin saisin varmaan sydänhalvauksen jos olisin omien koirien kanssa lenkillä ja tuollainen koira juoksisi vapaana vastaan. Onneksi en asu Kaukkarin lähelläkään.
Jutun kommenteissa oli, että koira on ollut viime viikolla taas vapaana ja hyppinyt ihmisten pihoihin. Että silleen :clap:


"Lahden Kaukkarin koirapiina – nyt puhuvat Teddyn omistajat, katso video

Alano Español -rotuinen koira, Teddy, on herättänyt pelkoa Kaukkarin asukkaissa.
Kaukkarin vapaana liikkuneen koiran omistajat myöntävät vastuunsa. Samalla he kokevat, että heidän koirastaan syntyi julkisuudessa kuva, jota he eivät tunnista. ESS tapasi Petri Hyvärisen, Johanna Nousiaisen ja Teddyn heidän kotonaan.

Joonas Tuomivaara

12.7.2026 5:00

Kaukkarin asukkaita pelästyttäneen isokokoisen koiran omistajat Petri Hyvärinen ja Johanna Nousiainen eivät kiistä, että heidän koiransa on karannut kotipihastaan useita kertoja. He eivät myöskään kiistä vastuutaan koiransa aiheuttamista vahingoista toisia koiria kohtaan.
Hyvärinen kertoo miettineensä, että kenties karkailuihin olisi pitänyt suhtautua vakavammin heti alussa.
– Ehkä meidän olisi pitänyt ensimmäisen kerran jälkeen istua alas ja miettiä tosissaan, mikä menee pieleen, hän sanoo.

Se, minkä koiran omistajat kiistävät, on kuva vaarallisesta raatelijasta.
Hyväristä ja Nousiaista harmittaa, ettei heitä haastateltu, kun Etelä-Suomen Sanomat teki kesäkuussa jutun Kaukkarin asukkaita piinaavasta koirasta. Heidän mielestään koirasta ja koko tilanteesta syntyi yksipuolinen kuva.
Aiemmassa jutussa ESS kertoi useiden anonyymeinä pysytelleiden kaukkarilaisten pelästyneen vapaana juossutta koiraa, joka oli myös vahingoittanut kahta muuta koiraa. Jutussa tuotiin esille myös poliisille ja eläinsuojeluun tehdyt ilmoitukset.

Kävimme pahamaineisen leiman saaneen koiran kotona, nähdäksemme koiran itse ja kuullaksemme omistajien näkökulman Kaukkaria kuohuttaneista tapahtumista.
Koivukallionkadulla sijaitsevan rantatalon piha on aidattu. Järvelle viettävä tontti on suuri. Asuinrakennuksen toisessa päässä on vielä nähtävissä viimeistelyä vailla oleva laajennus. Julkisivun puolelta noin metrin korkuinen lekaharkkomuuri on pinnoitusta vaille valmis, pihaa reunustava verkkoaita ulottuu pari metriä veteen saakka.
Alano español -rotuinen Teddy liikkuu vapaana omalla pihallaan.
Ensivaikutelma koirasta on ristiriitainen. Se on suuri ja kauttaaltaan tumma. Sitä katsoessa ymmärtää heti, miksi moni on säikähtänyt kohdatessaan koiran yksin kadulla.
Lähempää katsottuna huomio alkaa kuitenkin kiinnittyä johonkin aivan muuhun. Riehakas, pentumainen ja ehkä hieman vielä hassusti koikkelehtiva koira tulee uteliaasti tekemään tuttavuutta.

Petri Hyvärinen ja Johanna Nousiainen ovat Teddy koiran omistajat Lahden Kaukkarista. He ymmärtävät, että noin 70 senttimetrin säkäkorkeudella vastaan tuleva koira voi säikäyttää.
Teddy tuli perheeseen Espanjasta. Omistajiensa mukaan löytöeläintalossa jo puoli vuotta eläneen koiran luut edelleen pullottivat sen vartalosta, kun he tapasivat ensimmäistä kertaa.
– Se painoi 32 kiloa, kun otimme sen. Nyt se painaa noin 50 kiloa.
Nyt koira on noin 2–2,5 vuotta vanha.
Myöhemmin siirrymme pihalle katsomaan paikkoja, joista Teddy on karkaillut. Valokuvaaja yrittää saada koiraa asettumaan kuvaan, mutta Teddy syöksähtelee vuoroin rantaan, vuoroin piharakennusten taakse ja takaisin ihmisten luo. Välillä se unohtaa kokonaan, mitä siltä yritetään pyytää. Yhdessä vaiheessa se paahtaa täyttä vauhtia väärään suuntaan ja pysähtyy vasta huomattuaan muun seurueen jääneen taakse.
– Se on vähän hömelö, Hyvärinen sanoo ja naurahtaa.
Omistajien mukaan Teddyn karkailut alkoivat pian sen jälkeen, kun koira oli tuotu Suomeen.
Talvi oli vielä kesken ja järvessä oli jäätä. Koira pääsi omistajien mukaan muutaman kerran aidatun pihan ulkopuolelle jään kautta.
Myöhemmin karkailuja tapahtui myös autoportin kautta.
Hyvärisen mukaan yksi syy oli kaukosäätimellä ohjattava portti. Se avautui muutaman kerran vahingossa taskussa painuneesta napista.
– Ei se ole tuon etupihan muurin yli hypännyt karkuun. Talvella kun lunta oli paljon, se kyllä pääsi helposti tontin sivuilla olevan verkkoaidan yli, Hyvärinen kertoo.
Hän sanoo, että aitoja on sittemmin korotettu, rantaviivaa aidattu loppukeväästä järvelle pääsyn estämiseksi ja portin kaukosäädin siirretty pois avainnipusta.
– Kyllähän vastuu on meillä. Ei siitä pääse mihinkään.
Hyvärisen kiinteistö rajautuu Kymijärveen. Hyvärinen sanoo laittavansa verkkoaidan rannan lähelle pihan poikki, jotta koira ei karkaisi jäätä pitkin.

Teddyn ympärille syntynyt huoli ei noussut pelkästään siitä, että koira oli nähty juoksemassa vapaana.
Koira on ollut osallisena ainakin kahdessa tilanteessa, joissa toinen koira on loukkaantunut tai joiden on pelätty johtavan vakavampiin seurauksiin. Hyvärinen ja Nousiainen kertovat koiransa myös haukkuvan pihalla, kun talon ohi kulkee ihmisiä.
Ensimmäinen tapaus sattui omistajien mukaan pian Suomeen tulon jälkeen.
Hyvärisen mukaan Teddy pääsi jäälle karkuun ja juoksi vastaan tulleen koiran luo.
– Se nappasi sitä niskasta ja pyöräytti ympäri.
Hyvärinen kertoo heidän säikähtäneen tilanteessa itsekin.
– Kyllä me silloin alkuun mietittiin, että onko se vaarallinen toisille koirille.
Hänen mukaansa toisessa koirassa ei kuitenkaan ollut näkyviä vammoja.
Tapauksesta tehtiin rikosilmoitus. Hyvärisen mukaan hän sai myöhemmin sakkoja siitä, että koira oli ollut vapaana.
Tapauksen yksityiskohdista jäi haastattelussa ristiriitainen kuva. Hyvärisen ja Nousiaisen mukaan toiselle koiralle ei aiheutunut vahinkoa eikä eläinlääkärikuluja syntynyt. Aiemmassa jutussa asukkaat kertoivat koiran joutuneen eläinlääkäriin. Vahingoittuneen koiran omistaja kertoi myös Teddyn omistajille, että toimittaa eläinlääkärilaskunsa heille.
– Ei hän kyllä ole ollut meihin yhteydessä, Hyvärinen kertoo.
ESS ei pystynyt vahvistamaan tietoja riippumattomasti, koska toisen osapuolen yhteystiedot eivät ole toimituksen tiedossa eikä tapaukseen liittyvän mahdollisen rikostutkinnan tutkinnanjohtajaa tavoitettu jutun teon aikana.
Kauko-ohjattu sähköinen portti on Hyvärisen mukaan auennut vahingossa, kun kaukosäädin on ollut hänen housuntaskuissaan. Nykyään kaukosäädintä ei pidetä taskussa.

Toinen tapaus sattui myöhemmin Koivukallionkadulla Hyväristen kodin läheisyydessä.
Hyvärisen mukaan pihan sähköportti avautui vahingossa, kun sen kaukosäätimen painike painui hänen taskussaan. Samalla hetkellä kadulla tuli vastaan pieni koira omistajineen.
Teddyn omistajien mukaan suuri koira juoksi innostuneena pienemmän koiran luo.
– Se juoksi sen yli. Se toinen koira kierähti maassa, Hyvärinen kuvaa.
Tapahtuman seurauksena Teddyn jalkoihin jääneen koiran kannusvarvas vaurioitui. Koira vietiin eläinlääkäriin ja sille tehtiin leikkaus.
Hyvärinen ei itse nähnyt tapausta oltuaan talon toisella puolella. Nousiainen sen sijaan kertoo nähneensä tilannetta viimeisiltä hetkiltä.
Hyvärinen korostaa, etteivät he ole kiistäneet korvausvastuutaan.
– Ensimmäiseksi annoin puhelinnumeroni ja sanoin, että korvataan kulut ilman muuta.
Hänen mukaansa osapuolten välille syntyi myöhemmin erimielisyyttä siitä, millä tavalla kustannukset dokumentoidaan ja korvataan, mutta edellisen jutun julkaisun jälkeen raha-asiat on saatu osapuolten välillä hoidettua. Lopulta he maksoivat eläinlääkärikuluista 690 euroa vahingoittuneen koiran omistajille.

Teddy vaikutti vierailulla tavanomaisen riehakkaalta ja vielä pentumaiselta koiralta, joka halusi kovasti leikkiä.
Hyvärinen ei kuitenkaan hyväksy tulkintaa, jonka mukaan Teddy olisi aggressiivinen koira.
– En minä väitä, etteikö vahinkoa olisi tapahtunut. Tapahtuihan sitä. Mutta minun mielestäni kyse ei ollut siitä, että koira olisi yrittänyt vahingoittaa toista koiraa.
Tapausten jälkeen keskustelu alkoi levitä naapurustossa.
Hyvärisen mukaan ensimmäinen tieto alueen WhatsApp-keskusteluista tuli tuttavalta, joka soitti hänelle huolestuneena.
– Hän kysyi minulta, että uskaltaako hän enää pitää lapsiaan hiekkalaatikolla.
Keskustelu jäi Hyvärisen mieleen.
– Minulla on viisivuotias tytär. Se roikkuu tuon koiran hännässä tälläkin hetkellä, eikä ole millänsäkään, Hyvärinen kertoo vastanneensa.
Hyvärinen ymmärtää hyvin, miksi suuri vapaana liikkuva koira herättää huolta.
– Jos minä näkisin vieraan ison koiran juoksemassa vapaana, kyllä minäkin miettisin kahdesti.
Hänen mukaansa keskustelu alkoi kuitenkin jossain vaiheessa elää omaa elämäänsä.
– Sitten se muuttui sellaiseksi, että täällä liikkuu tappajakoira eikä lapsia voi enää pitää pihalla. Siinä kohtaa ei enää puhuttu samasta koirasta, jonka minä tunnen.
Kuvien ottamisen haasteeksi muodostui Teddyn nopeat liikkeet ja halu tulla lähelle rapsutettavaksi.

Koira on nähty useita kertoja pihan ulkopuolella. Hyvärinen muistelee, että myös toukokuisen tapauksen jälkeen Teddy olisi päässyt muutamia kertoja karkaamaan aitojen ulkopuolelle.
Karkailut ovat saaneet alueen asukkaat tekemään ilmoituksia myös viranomaisille.
Hyvärisen ja Nousiaisen mukaan heidän kotonaan kävi eläinsuojeluviranomaiset ja poliisi. Käynti liittyi koirasta tehtyihin eläinsuojeluilmoituksiin.
Hyvärinen kertoo yllättyneensä siitä, kuinka suurella kokoonpanolla viranomaiset saapuivat paikalle.
– Pihassa oli kaksi poliisia ja kaksi eläinsuojeluviranomaista. Kyllä minä siinä vähän ihmettelin, että onko tämä nyt ihan tarpeellista.
Hyvärinen myöntää tilanteen ärsyttäneen häntä – erityisesti se, että tilanteeseen tuli hänen mielestään niin paljon väkeä, toi hänestä jääräpäisemmän puolen esiin.
Hyvärisen mukaan viranomaiset kuitenkin tarkastivat muun muassa koiran kuntoa, ruokintaa ja yleisiä olosuhteita.
– Meidän käsityksemme mukaan niissä ei tullut esiin mitään sellaista, mistä olisi seurannut toimenpiteitä, Hyvärinen kertoo.
Omistajien mukaan eläinsuojelutarkastuksessa ei tullut esiin huomautettavaa, ja koiran ravitsemustila arvioitiin ihannearvoon. Heille ei myöskään jäänyt käsitystä, että viranomaiset olisivat pitäneet koiraa aggressiivisena.

Petri Hyvärinen ja Johanna Nousiainen järjestelevät pian tulevia häitään. Haaveena on päästä pian muuttamaan Espanjaan.
Vaikka omistajat kokevat viranomaisten käyntien tukeneen heidän käsitystään koirasta, eivät he pidä ilmoituksia täysin perusteettomina.
– Kyllähän ne ilmoitukset kertovat siitä, että ihmiset ovat olleet huolissaan. Ei niitä muuten tehtäisi.
Hyvärisen mukaan juuri siinä piilee koko tapauksen ydin.
Hänen mielestään ihmisillä on ollut aito syy huolestua vapaana liikkuneesta suuresta koirasta. Sen sijaan kuva, joka tapahtumien ympärille hänen mukaansa rakentui, ei enää vastannut sitä koiraa, jonka hän itse tuntee.
– Jos joku on pelännyt, niin onhan se pelännyt. En minä voi toiselle ihmiselle sanoa, ettei saa pelätä.
– Kyllähän ne ilmoitukset kertovat siitä, että ihmiset ovat olleet huolissaan. Ei niitä muuten tehtäisi, Hyvärinen sanoo.
Hyvärisen mielestä moni asia olisi ollut ratkaistavissa keskustelemalla ennen viranomaisilmoituksia.
– Jos minun naapurini koira liikkuisi täällä irrallaan, ensimmäisenä soittaisin naapurille. En menisi tekemään ilmoituksia kysymättä mitään.
Hyvärinen ja Nousiainen toivottavatkin naapurinsa tervetulleiksi tutustumaan Teddyyn.
– Tonttinaapurinkin kanssa tehtiin tuossa kadulla sellainen hallittu ja sovittu tutustuminen. Sen jälkeen koira ei ole tämän naapurin kohdalla enää haukkunut.
Hyvärisen talo on myynnissä, sillä perheellä on aikomus muuttaa Espanjaan. Siellä odottaa jo uusi perustettu yritys pyörittäjiään. Talostakin on ollut jo kaupat sovittuna, mutta ajalle tyypilliseen tapaan, ostaja ei ole saanut omaansa myydyksi, jonka vuoksi muutto on päässyt venymään.
Se on yksi syy, miksi Hyvärinen ei täysin osaa sanoa, vieläkö koiran karkaamisen estämiseksi ryhdytään tekemään mittavampia ratkaisuja.
– Joko lähdetään Espanjaan tai saatan korottaa vielä tuota etupihan muuria. Laajennuksen päätin vielä viedä loppuun, hän sanoo."
"Dogs are not our whole life, but they make our lives whole."
- Roger Caras
Darre
 
Viestit: 1468
Liittynyt: 30.07.2022 14:56
Paikkakunta: Lahti

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Thirteen_2 » 15.07.2026 21:42

^Voi apua, aika kädetöntä ja asian kieltämistä noilla Teddyn omistajilla... Esimerkiksi näin amerikanakitoja omistaneena ja lenkittäneenä, juuri tuon kaltaiset, iholle tunkevat 'kaikille kiltit, isot koirat' olivat ihan vihoviimeisiä :roll: Amakitahan ottaa tuollaiset hiljaisena vastaan ennen kuin alkaa pyöritys, siinä voisi Teddykin joutua luopumaan hömelyydestään hyvin äkkiä.
Thirteen_2
 
Viestit: 219
Liittynyt: 22.09.2024 21:08

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Biarritz » 15.07.2026 22:16

Tuota rotua on käytetty Espanjassa pitkään suuriistan metsästykseen. En tiedä millaiset aidat noiden pihassa on, mutta eivät selvästikään riittävän korkeat tai vahvat että tuontyyppinen koira pysyisi niiden avulla omalla tontillaan.

Mä nappasin Bolognan näyttelystä mm. Alano -esitteen mukaani, koska rotu on tietyllä tapaa kiehtonut pitkään. Mutta Suomen Alano ja Dogo Espanol -sivuja tarkemmin luettuani tulin hyvin äkkiä järkiini. Siinä on samaan koiraan yhdistetty niin paljon voimaa, riistaviettiä, energiaa ja puruvoimaa että vaatii ihan tietyntyyppisen omistajan. Lisäksi sanotaan näin: "Alanot pyrkivät leikkiessäänkin siis tähtäämään päähän, jolloin ottavat tiukan otteen nahasta ja riepottelevat." :shock: Osaltaan kai selittää tuon, että tarttui kiinni siihen ekaan jyrättyyn koiraan, vaikka ei tehnyt sitä tarkoituksella vahingoittaakseen.

Kiva noita on silloin tällöin näyttelyissä ihailla kaukaa, mutta siihen komeaan ulkonäköön ne mulle sopivat ominaisuudet sitten jääkin.
Dream as if you'll live forever, live as if you'll die today.
Avatar
Biarritz
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 854
Liittynyt: 30.07.2022 14:23

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Outi.I » 16.07.2026 02:59

Eihän sitä tonttia ole edes kokonaan aidattu koska järvenranta oli auki. Osaavathan koirat uida ja kahlata puhumattakaan talvella jään kautta karkaamisesta. Jotenkin eivät todellakaan olleet sisäistäneet tuollaisen koiran omistamisen vaatimuksia. Isolle koiralle tehdään tarpeeksi korkeat ja vahvat aidat jos sitä pidetään pihalla irti valvomatta. Tässä tulee taas esiin erilainen asumiskulttuuri. Isossa osassa eurooppaa on tavallista aidata piha ja pitää siellä irti vartioivaa koiraa ja jos menet ja puretat itsesi se on voi voi mitäs tulit kutsumatta pihalle.
Minulla oli aikaisemmin irliksiä ja vaikka ne olivat kilttejä ja ystävällisiä kaikille olin tosi varovainen varsinkin pikkukoirien kohdalla. Jo pelkkä ystävällinen etutassulla kuopaisu olisi saattanut vahingoittaa pientä koiraa.
Outi.I
 
Viestit: 541
Liittynyt: 30.07.2022 19:47

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Umac » 16.07.2026 03:02

Täysin järjetöntä selittelyä tuo ESS:n juttu. Se on vasta tappiinsa kehittymässä enkä todellakaan haluaisi tuollaista pyörimään esim. oman iäkkääni ympärille. Sen hömelöys voi äkkiä kääntyä ihan muuksi kun vastapuoli ärähtää, jäykistelee tai esim. pakenee.

IG antoi eilen kaksi peräkkäistä tarinaa, husky ja rwn lopetettu toistuvien koirien päälle menneiden hyökkäysten jälkeen. Ne olivat omistajien omia kertomuksia, he kantoivat vastuunsa kun homma oli jo kaksi kolme kertaa eskaloitunut pitelemättömäksi.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 10095
Liittynyt: 30.07.2022 15:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 16.07.2026 09:58

Onneksi muuttavat Espanjaan, toivottavasti hiton pian ja pysyvät myös siellä. :evil:
Tiibetinhelmi
 
Viestit: 8865
Liittynyt: 17.05.2023 10:19
Paikkakunta: Pyttis

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Darre » 16.07.2026 18:34

^ Olen varma, että Kaukkarissa asuvat ovat aivan samaa mieltä.
"Dogs are not our whole life, but they make our lives whole."
- Roger Caras
Darre
 
Viestit: 1468
Liittynyt: 30.07.2022 14:56
Paikkakunta: Lahti

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 23.07.2026 21:56

Mies viestitti tänään että oli ollu lenkillä nuoremman mastiffi-uroksen kanssa ja oli ollu kohtaaminen rotikkalenkittäjän kanssa. Rotikat 2 kpl olivat vieneet lenkittäjää kun litran mittaa pitkin maata. Mastiffipojalle tuli osumaa anturaan. Tämä rotikkaihminen vetää koirakursseja täällä. Kannattaisiko ensin kouluttaa ne omat koirat.
Tiibetinhelmi
 
Viestit: 8865
Liittynyt: 17.05.2023 10:19
Paikkakunta: Pyttis

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja *kiranas* » 24.07.2026 04:37

^ se onkin sitten hyvää mainosta!
❤ somewhere between hello and goodbye,
there was so much love ❤
*kiranas*
 
Viestit: 2410
Liittynyt: 30.07.2022 20:20

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Avokaado » 24.07.2026 16:08

^^ No jo on erikoista. Eipä ole koirien omistaja ollut kartalla. Onneksi ei mitään pahempaa sattunut.
Avokaado
 
Viestit: 3530
Liittynyt: 08.08.2022 20:56

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Outi.I » 24.07.2026 18:57

Jos hänen mottonsa on "älä tee kuten minä teen vaan miten sanon"
Outi.I
 
Viestit: 541
Liittynyt: 30.07.2022 19:47

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja aunet » 25.07.2026 10:59

Tämä ei ihan ole otsikon mukainen, tässä koirat usutettiin kimppuun. Linkissä huumehörhö isä yrittää tappaa lapsensa mm. usuttamalla lopuksi koirat hänen kimppuunsa. Ei kerrota, montako koiria oli, mutta luultavasti useita jo tämän lauseen perusteella: "Lopulta yksi koirista hyökkäsi isän kimppuun, jolloin poika sai tilaisuuden paeta väkivaltaa naapuriin." Eli tämä luultavasti pelasti lopulta lapsen hengen. Ulkomaalainen kyseessä koska puhutaan karkotuksesta. Toivottavasti sekopää kerkesi saada kunnolla osumaa. Että tämmönen tarina.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/huu ... ta/9369480
aunet
 
Viestit: 3302
Liittynyt: 16.08.2022 12:40

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja JMTNT » 25.07.2026 16:35

"ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 23.07.2026 21:56

Mies viestitti tänään että oli ollu lenkillä nuoremman mastiffi-uroksen kanssa ja oli ollu kohtaaminen rotikkalenkittäjän kanssa. Rotikat 2 kpl olivat vieneet lenkittäjää kun litran mittaa pitkin maata. Mastiffipojalle tuli osumaa anturaan. Tämä rotikkaihminen vetää koirakursseja täällä. Kannattaisiko ensin kouluttaa ne omat koirat."

Nyt täytyy todeta, että miten mastiffipoika käyttätyi nähdessään vastaan tulevat koirat? Voin sanoa, että rotikat ovat saaneet "tappajakoiran maineen" aivan turhasta. Todellisuudessa ne menevät iloisina vastaantulevaa koiraa tervehtimään, mutta vastaan tulevan koiran omistaja luulee mainosten mukaan rotikan tappajaksi ja käyttäytyy sen mukaan. Todella vääriin.
JMTNT
 
Viestit: 736
Liittynyt: 20.02.2023 13:03

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Darre » 25.07.2026 19:38

Luitko olenkaan mitään Tiibetinhelmi kirjoitti? Ratikoiden omistaja ei hallinnut koiriaan lainkaan, vaan ne vetivät hänet Tiibetinhelmen miehen taluttaman koiran luokse. Kun ihan perusasia on, että omaa koiraa EI päästetä muiden luokse ilman lupaa. Eikä kuulosta kovin ystävälliseltä lähestymiseltä kun toiseen sattuu.

Kun yksi minun koirani oli pentu ja ystäväni kanssa ulkona käymässä (minun töissä ollessani) niin vastaantullut ratikka pääsi taluttajaltaan irti ja tuli ihan tappomeiningillä pentuni päälle. Onneksi ystävälläni on vuosikymmenien koirakokemus, hän piti päänsä kylmänä ja otti ratikkaa pannasta kiinni ettei se päässyt puremaan pentuani ennenkuin taluttaja tuli hätiin. Pelästyin kyllä tosi paljon kun kuulin tapahtuneesta, mutta onneksi mitään ei sattunut. Kyseinen ratikkakaan ei siis todellakaan lähestynyt iloisesti.
"Dogs are not our whole life, but they make our lives whole."
- Roger Caras
Darre
 
Viestit: 1468
Liittynyt: 30.07.2022 14:56
Paikkakunta: Lahti

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja JMTNT » 25.07.2026 19:55

Tyylillinen pienten rotujen omistaja joka olettaa uhkaa isoimilta roduilta.
JMTNT
 
Viestit: 736
Liittynyt: 20.02.2023 13:03

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Umac » 25.07.2026 19:56

Rotikat ovat hyvinkin aggressiivisia toisia koiriakin kohtaan, mitä sitä kiertelemään. Jopa yhdistys eli SRY on ottanut kantaa koirahyökkäyksiin ja vedonnut omistajiin koirien hallinnan suhteen. Kaksi on lauma ja huonosti käyttäytyessään lähes pitelemättömiä.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 10095
Liittynyt: 30.07.2022 15:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja JMTNT » 25.07.2026 20:18

Kyllä menevät mielellään vastaan tulevaa koiraa tervehtimään, mutta ei "tappomeiningillä". Ja jos niin olisi, niin varokaa jokaista uhkaa, joka tulee vstaan ! :D
JMTNT
 
Viestit: 736
Liittynyt: 20.02.2023 13:03

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja JMTNT » 25.07.2026 20:33

Ja siksi kehoitan rodusta kiinnostuneen miettimään, että onko tarpeeksi aikaa pennun koulutukseen, vai joutuuko koira olemaan häkitetty tai ulkotarhassa, pois omistajansa läheisyydestä. Ja viedään lenkille, kun omistaa kiinnostaa. En silloin ihmettele, että koira on ylivilkas.
JMTNT
 
Viestit: 736
Liittynyt: 20.02.2023 13:03

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Belgiter » 25.07.2026 20:52

Minä en kyllä odota, että vieras rotikka tai saksanpaimenkoira on koirasosiaalinen. Tosin jos se on uros ja mun koira kun on narttu, niin sen verran terve sukupuolivietti niillä kyllä todennäköisesti on, että malttaessaan käyttää kirsua öyhötys loppuu siihen ja tilalle tulee "hei, tyttö, hmmm, kiva tavata". Olen tosin tavannut muutaman uroksen, jotka eivät ole sietäneet narttujakaan. Yksi oli ainakin pahasti pelkoaggre (joku terrierimix).
Jos siis malttaa. Ollessani teini ja myöhään illalla ulkona meidän tervunartun kanssa koiramme kimppuun kävi irti ollut rotikka. Oman kotirappumme edessä. Oli se hyvin koulutettu, sitten kun sen isäntä ilmestyi antamaan sille komentoja, mutta en ehkä pitäisi kaupungissa pimeällä vapaana ulkomailla vahtikoirana toiminutta molossirodun rescueta. Mulla ei siihen aikaan ollut vielä pokkaa sanoa vastaan, liekö nytkään. Tervuun ei onneksi tullut jälkiä, rottis oli vain tyytynyt roikkumaan sen karvaisessa kaulurissa. Seuraavan kerran nähdessä sillä oli kyllä remmi. Äijä oli vielä lesonnut, ettei sitä voi ulkoiluttaa muut kuin hän itse.

Mulla lie ollut tuuria. Kaikki välikohtaukset omien ja vieraiden koirien välillä tähän mennessä ovat olleet vain pöllyytyksiä. Karvat ja kuola voi lentää, mutta ei ole tullut reikiä.

Alva-collien kanssa ulkoillessa vastaan tuli kerran mies, jolla oli kaksi shitbullia. Tai mitä lie. En minä osaa sanoa, onko niillä jonkun kerhon paperit, eikä kiinnosta. Tyyppi puhui puhelimessa, ei edes katsonut koiriaan. Ne tulivat suoraan Alvan luo, tyyppi tuli kiltisti perässä. Missään kohtaa hän ei ottanut kontaktia minuun tai koiriinsa. Ne olivat jäykkiä, ilmeettömiä. Alva oli onneksi todella sosiaalinen, rauhallinen ja vaikeasti provosoitava. Koirat jatkoivat matkaansa. Mutta kävi vaan mielessä, että jos mulla olisikin ollut joku sähikäisempi tapaus narun päässä. Mitä, jos sama kävisi Pulman kohdalla?
Noi rodut voi olla kivoja lemmikkejä oikeassa kodissa ja hyväluontoisia, mutta sitten kun niillä kilahtaa, voi kilahtaa kunnolla.
Tuollaiset välinpitämättömät perässälaahustajat pilaavat harrastamiensa rotujen maineen.
Avatar
Belgiter
 
Viestit: 203
Liittynyt: 11.01.2026 22:56

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Outi.I » 25.07.2026 22:07

En kyllä tiibetinmastiffia pikkukoiraksi tituleeraisi.
Minä en haluaisi, että yksikään rottis tulisi "iloisena" minun polvekorkuisten koirieni luokse. Omat olisivat niin alakynnessä, että voisi henki lähteä kahakassa. Parempi vain pitää ne koirat hallinnassa ja poissa vieraitten luota jollei lupaa tulla anneta.
Outi.I
 
Viestit: 541
Liittynyt: 30.07.2022 19:47

Re: Koirahyökkäykset

ViestiKirjoittaja Belgiter » 25.07.2026 23:07

Ihan pienimpien koirien omistajat suhtautunevat varauksella myös oikeasti iloisten isompien koirien lähestymiseen. Yksi riuska tassunläpsäys tai kompurointi pienemmän päälle ja voi käydä huonosti.

Muistan PP:ssä jonkun kertoneen, kuinka perheen oma collie tappoi chihun tms. pikkukoiran. En muista, oliko se pentu tai mitä tilanteessa oli oikeastaan tapahtunut. Colliet eivät yleensä ole mitään raatelijoita, joten ajattelin, että se on varmaan ollut osittain vahinko (vaikka komentanut jostain syystä); kääpiökoira, etenkin rotu, jolla esiintyy aukiletta päässä, ei kestä samaa käsittelyä kuin edes vähän isompi ja vankempi koira.
(Turun aikoina koirapuistossa tuli vastaan juttu, kun meidänkin tuntema russeli oli joutunut jonkin ison koiran, siis kokoa laumis, ravistamaksi. Terrierille ei kuitenkaan käynyt ilmeisesti kuinkaan eikä kovapäisenä tainnut ottaa edes opikseen. Itse tapausta en tosin nähnyt.)
Avatar
Belgiter
 
Viestit: 203
Liittynyt: 11.01.2026 22:56

Edellinen

Paluu Rekisteröimättömät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa