Kirjoittaja Belgiter » 19.03.2026 19:40
Meilläpäin ei koronalemmikkibuumi näkynyt ollenkaan, mutta ehkä se johtuu siitä, että tässä lähiössä on todella paljon pienituloisia työllisiä, työttömiä, päihteiden käyttäjiä ja eläkeläisiä eli ihmisryhmiä, joiden elämään sulut eivät vaikuttaneet lähes yhtään (tai no, ei ehkä päässyt terkkariin tai kuntoutustoiminta oli peruttu) eikä se näkynyt myöskään tuloissa. Ja kun muut tuttavani ovat lemmikkiharrastajia jo valmiiksi, on myös tieto lemmikin hoitotarpeista valmiina.
Toisaalta en myöskään nähnyt missään ilmoituksia luovutettavista lemmikeistä. Mutta en seuraa Toria tms. Ne siivoavat juu ilmoituksia, mutta silti on kuva, että siellä on paljon trokareita ja muuta kakkaa. Ja vähänkään kelvolliset koirat (sisäsiisti ja suht ongelmaton, melko nuori, pieni tai keskikokoinen, ei sisällä bully- tai metsästysrotuja, terve ja terverakenteinen, ei ylikallis erikoismixi) menee 15 min ilmoituksen julkaisun jälkeen. Tai ehkä ei enää?
Ja epidemiakoirat on tosiaan jo lähemmäs keski-ikäisiä ja omistajat palanneet töihin aikaa sitten, jos luopuminen sitten olisikin voinut johtua eroahdistuksesta tai ajanpuutteesta.
Eläinsuojelussa varmaan heijastuu aika paljon myös päihteidenkäyttö ja niiden vaikutus eläinten hoitoon, ja ehkä hankintaankin? Omaa imagoa korostetaan tietynlaisella koiralla tai sitä pidetään puolustusvälineenä. Toinen on mielenterveyden huollon puutteet. Toisille eläin on henkireikä ja sen hoito järjestetään vaikka miten, mutta toisilla menee elämänhallinta myös lemmikin osalta.
Tuli näin omasta suunnasta katsoessani mieleen, että lemmikin hankinnassa on heijastunut tietynlainen toiveikkuus, että asiat parantuvat, että vaikka nyt ei ole töitä, niin myöhemmin voi olla. Elämä on ehkä ollut tietyllä tavalla saumakohdassa. Toiveikkuus ei ole kuitenkaan realisoitunut. Tarkalla taloudenpidolla ja terveiden eläinten kanssa asiat ovat järjestyneet tähän asti. Mutta kun tämä työllisyystilanne on näin umpisurkea ja minun hakemuksenkirjoituskykyni olematon, niin edessä voi olla valinta minullakin. Tosin minulla on vielä se vaihtoehto olemassa, että luovun koulusta ja toivon, että työttömyysturva riittää pitämään hengissä.
Ehkä jonkun tilanne on ollut siinä, että pärjää jotenkin, mutta sitten menee matto alta (vaikka se työpaikka, vaikkakin pienipalkkainen) ja paketti sortuu. Tässä on myös ollut aikaa, että tulee kolhua kolhun perään varsin hyvässäkin tilanteessa olleelle ihmiselle ja hyvästä ajasta on muistona enää se lemmikki. Sitten sillä muljahtaa polvi...
Tuntuu myös, että nyt ihmisiltä on mennyt toivo ja toiveikkuus. Jos töitä ei ollut ennestään tai ne loppuvat nyt, niin työpaikkaan kiinnittyminen kuulostaa yhtä todennäköiseltä kuin lottovoitto. Samalla on leikattu eli ihmisillä on entistä vähemmän resursseja. Ja voin kertoa, että rahattomuus ja työttömyys tuo oman masennuksenkaltaisen mielentilansa. Lääke siitä poispääsemiseen on työ, mutta samalla se aiheuttaa vaikeuden hakea ja saada töitä.
Entä kuinka paljon heijastuu se, että ihmiset ovat etääntyneet eläintenpidosta eikä ole kehittynyt sellaista perstuntumaa siihen. Mä viihdyn koirien kanssa, koska meillä oli niitä ollessani lapsi. Entä, jos ei olisi ollut? Jos kaikki tietoni koiran kanssa elämisestä olisi tullut vain kirjoista? Ehkä minulla ei olisi koiraa ollenkaan. Joku ongelmakäytös voisi tuntua maailmanlopulta. Samaan aikaan somesta tulee hurja paine tehdä kaikki tasan oikein ja erilaisia neuvoja on tuhansia.
Plus pentutehtailu ja hupipennutus. Kasvattajat ottaa omansa kyllä takaisin, jos pystyvät, mutta kun Henna-Pete osti pennun perävalotakuulla huoltoaseman pihasta ja tulee ongelmia, eivät he tiedä muita kuin esyn, tai Pena-Anne ei muista koiransa rekisterinimeä, se kasvattajan puhelinnumerokin on hukassa ja on se niin noloakin, ettei pysty hoitamaan sitä ja kun pitää vielä auttaa vanhaa anoppia, niin ei tässä ole aikaa etsiä hyvää kotia Mopelle.