Rotukoirat geneettisesti miltei sisaruksia

[vegailia]

Niin ja se hyötyajatteluhan elää vahvana, että koiria teetetään johonkin tarkoitukseen, ja niiden jokaisen pitäisi siis olla sopivia siihen.
Koiranpentuja varmaan ajateltiin yhteen väliin tehtävän kuten autotehdas tekee autoja, jokaisella autolla on oltava tietyt ominaisuudet, ja asiakas vain tulee setelitukun kanssa hakemaan tarpeisiinsa sopivan auton.

Vieläkin lukee välillä netistä mihin "käyttöön" koira tulee, joka on aika rumasti sanottu lopulta.
Sen pitäisi olla niinpäin, että se joka oikeasti tarvitsee jotain hyödyllisyyttä koirasta, etsii sen yksilön ja varmaan löytää.
Suurimmalle osalle pennuista pitää kuitenkin löytää koti ylipäätään, ja siellä ne eivät tarvitsekaan niitä kaikkia ominaisuuksia.
Yleisin vertaus on, että mitäs ostat hienon Ferrarin jos aijot ajella sillä vain toria ympäri.

Pitäisi jotenkin hyväksyä että koira ei ole työkalu oikeasti, vaikka niitä sellaisena käytetäänkin ja niillä on tärkeitäkin tehtäviä.

Ja hyväksyttävä se, että koiria syntyy erilaisia. Jotkut ihmisetkin voittaa olympialaisissa, ja heitä sinne joka olympiavuosi riittää kisailemaan, vaikka heitä tuskin tarkoituksella on jalostettu. Kuhan sattuvat syntymään ja ovat lahjakkaita.
Koirillakin vois höllentää otetta, ja miettiä tarvitseeko niiden olla niin Ferrareita. Edes siihen työtehtävään ei välttämättä tarvita ihan täydellistä koiraa, vaan hyvä riittää. Opaskoira toki asia erikseen, ja kaikki missä kyse on ihmishengistä.

[vegailia]

Itse mietin myös että oikeasti en ole kukaan tai mikään, ja saan olla iloinen jos saan "toimivan seurakoiran".
jos hankin koiran, yritän toki hankkia sellaisen mitä voin pitää ongelmitta. Toisin sanoen käteen sopivan.
Mutta jos näin ei käy, tai ei käy täydellinen flaksi asian suhteen, niin oliko mulla oikeutta siihen alun perinkään? Se että maksan koiran, niin en välttämättä edes omista sitä. Tai häntä, jos tarkkoja ollaan.
Mikä minä olen sanelemaan mitään, toisesta elävästä olennosta.
Ookoo en lähde niin pitkälle, että muutan omakotitaloon kerrostalosta, ja rakennan aggressiiviselle koiralle jonkun säilytysholvin tai alan hyysäämään mitään, mihin ei ole rahkeita.
Mutta jos nyt vähän menee vituiksi koiran otto, niin voin kuitenkin joustaakin. Hyvin, hyvin, hyvin monesta ominaisuudesta.
Siis puhun vain itsestäni kun olen terve aikuinen. Voin säädellä elämääni ja asennoitumistani.
Oli mulla tarkoitus saada irtipidettävä rotu, mutta ei sitä voikaan pitää irti. Tai piti olla koirapuistokoira, muttei tulekaan toimeen urosten kanssa. Se on voi voi, ja koira kuitenkin. Sitten vain sopeudutaan.
Mitä enemmän on odotuksia, niin sitä suuremmin aina pettyy kun on elävästä olennosta kyse.

[NimiMerkki]

Tänään tuli hyvä jakso Functional breeding -podcastiin siitä miten populaatiotasolla kannattaisi jalostaa niin että säilytetään geneettinen monimuotoisuus ja terveyttä samalla: https://functionalbreeding.podbean.com/e/mary-peaslee-md-mph-breeding-for-population-health/

[aunet]

Hienoja ajatuksia ja pohdintaa vegailia. Minulla on ollut onni elää kohta puolivuosisataa rakastamieni borzoitten kanssa, itse olen hiukka vanhempi, enkä voisi tilannettani muuten ajatellakaan. Jalkani vammautui onnettomuudessa ja johti mm. siihen,etten metsässä enää kirmaile enkä kehissä pysty juoksemaan. Siitä huolimatta en luovu koiristani, päinvastoin, odotan uutta pentuani syntyvän ja toivon mukaan saan hänet syksyllä kotiini. Tällä kertaa hän e synny omaan kotiini.

Juu ei ole irtipidettävä rotu minulla, koirapuistoissa kävisimme, jos niitä olisi lähempänä kuin 50 ajokilometriä. Ja ei ole minkäänlaisia odotuksia tulevan pennun suhteen, suht kokenut olen näissä asioissa ja realistina ei voi pettyäkään. Toki pennun vanhemmat on tutkittuja ja palkittuja ja plaa plaa. Kyllä tahto ja intohimo on sellainen voima, että etiäpäin vie, oli sitten kyse mistä tahansa. Ja saisi käteen sopivan, kuten vegailia sanaili.