Kirjoittaja *kiranas* » 01.07.2026 18:40
no hyi olkoon. löysin ekan punkin itsestäni, tunsin pienen piston ja kun katsoin mikä se oli, niin siellähän se köllötteli tiukasti kiinni. yöök. koskaan ei ole rinkulaa näistä tullut, mutta kertahan se on ensimmäinenkin!
mä olen nyt kuukauden ajan suihkuttanut housut polvista alaspäin
offin punkkisuihkeella kun lähden metsälenkille, sen puoleen se toimii, että sen jälkeen en ole vaatteista punkkeja löytänyt, mutta koiran mukana tulee kuitenkin x-määrä sisälle. isona miinuksena, että tuo off haisee kamalalle, en tajua miten kukaan sitä ihollensa laittaisi, kuten tuote on tarkoitettu. housuihinkin se jättää vaalean kerroksen. tuossa toki sanotaan, että
" DEET liuottaa muovia. Varo aineen joutumista tekstiileihin, silmälaseihin, kelloihin ja puhelimiin tai maalatuille pinnoille (esim. aurinkolasien sangat).", toistaiseksi retkeilyhousutyyppiset housut on sitä kestäneet ja pesussa puhdistuneet, mutta en paremmille housuille välttämättä suihkuttelisi.
no hyi olkoon. löysin ekan punkin itsestäni, tunsin pienen piston ja kun katsoin mikä se oli, niin siellähän se köllötteli tiukasti kiinni. yöök. koskaan ei ole rinkulaa näistä tullut, mutta kertahan se on ensimmäinenkin!
mä olen nyt kuukauden ajan suihkuttanut housut polvista alaspäin [url=https://off.fi/tuotteet/off-punkki-aerosoli/]offin punkkisuihkeella[/url] kun lähden metsälenkille, sen puoleen se toimii, että sen jälkeen en ole vaatteista punkkeja löytänyt, mutta koiran mukana tulee kuitenkin x-määrä sisälle. isona miinuksena, että tuo off haisee kamalalle, en tajua miten kukaan sitä ihollensa laittaisi, kuten tuote on tarkoitettu. housuihinkin se jättää vaalean kerroksen. tuossa toki sanotaan, että [i]" DEET liuottaa muovia. Varo aineen joutumista tekstiileihin, silmälaseihin, kelloihin ja puhelimiin tai maalatuille pinnoille (esim. aurinkolasien sangat)."[/i], toistaiseksi retkeilyhousutyyppiset housut on sitä kestäneet ja pesussa puhdistuneet, mutta en paremmille housuille välttämättä suihkuttelisi.