Lemmikit

[quote="Biarritz"]Alun perin halusin hiiren, mutta äitini soitettua lemmikkikauppaan siellä suositeltiin sen sijaan gerbiiliä koska "hiiret haisevat enemmän" (näin aikuisiällä vähän epäilyttää että onkohan tuossa sittenkään perää). [/quote]

Yhden kerran olen käynyt kodissa jossa oli hiiriä ja kyllä se haju löi jo ovella vastaan. Gerbiileistä ja hamstereista on huomannut lähinnä miedon kuivikkeen hajun.

Viimeisimmän otuksen hankimme yhdessä. Sanoin miehelle että uusi koira ois ihana, päätä sinä rotu, minä päätän nimen. Tiesin että hovawarthan se rotu on, mutta kunhan sanoin :D Ennestään oli hoffi talossa, tosin aika äkkipikainen ja itsenäisesti suorittava yksilö, puruherkkäkin. Ei ne kaikki sellaisia olekaan ja yhteisillä eväillä koulutettuna vaativasta otuksesta saataisiin hyvin yhteiskunta kelponen koiruus ja niin sitten kävikin. Ozzy (Sweethov's Fergal) täyttää helmikuussa 4 vuotta. On tuo luonteeltaankin mitä mahtavin koira, iso kiitos ja kumarrus kasvattajan suuntaan, jotta tuo meille saatiin.

Eka ihan ikioma koira tuli myös vähän hassusti minulle. Sanoin silloiselle miehelleni (parisuhde vähän jo rakoili) että aion ottaa koiran. Hän totesi että jos koira tulee, hän lähtee ... tuli sheltti poika Simba taloon. Ukko lähti jonkin ajan päästä. Ihan loistava valinta :D Laitoin apulaan ilmoituksen että olisi koti värivirheelliselle sheltti urokselle, eikä mennyt kuin pari päivää kun kasvattaja otti yhteyttä ja siitä se oma koira elämä lähti käyntiin :)

Ikääni en ala tänne kertomaan, mutta muuten voin kertoa.

Olen lapsesta asti tykännyt koirista ja ala-asteella sitten lenkitin paria naapurin koiraa ja yläasteella hoidin pari koiraa, josta sitten ajatus lähti, että kun olen täysi-ikäinen niin otan lemmikin.
Viisi vuotta myöhemmin täysi-ikäiseksi tultuani otin sitten ensimmäisen lemmikin ja se oli koira. Tämä löyty Apula-nimisestä lemmikkien myyntipalstalta. Toinen tuli hetkeksi minulle, erään tutun kautta, jolla oli kiire myydä koira pois. Kolmas tuli hetken sen jälkeen ja muistaakseni myöskin Apulan kautta. Sitten tuli neljäs ja sekin muistaakseni Apulan kautta. Ja viides, joka sekin taisi tulla Apulan kautta.

Rodut :
sekarotuinen narttu (pun.irlanninsetteri - saksanpaimenkoiramix)
sekarotuinen narttu (karjalankarhukoira - labradorinnoutajamix)
puhdasrotuinen saksanpaimenkoira narttu
sekarotuinen narttu (saksanpaimenkoira - tiibetinmastiffi - suomenajokoira - suomenpystykorvamix)
puhdasrotuinen saksanpaimenkoira narttu

pun.irlanninsetteri - saksanpaimenkoiramix narttu Mindy "Mindy" 10.4.2008 - 15.11.2021
karjalankarhukoira - labradorinnoutajamix Pimu "Bella"
näyttelylinjainen saksanpaimenkoira narttu Alessandra "Vilma" 8.12.2008 - 11.4.2013
saksanpaimenkoira - tiibetinmastiffi - suomenajokoira - suomenpystykorvamix narttu Nalle "Nalle" 9.12.2008
näyttelylinjainen saksanpaimenkoira narttu Xeroge's Olivia "Donna" 8.6.2009 - 22.3.2017

koiristani : https://sannankoiralauma.blogspot.com/
myytävät tuotteet : https://myydaankoiratavaraa.blogspot.com/
parisuhteistani : https://sannansuhteet.blogspot.com/

sanna-22@meiliboxi.fi

Lapsuudenkodissa oli ensin marsu ja akvaario, olin 7-vuotias kun meille hankittiin eka kissa. Muuttaessani omilleni kissa jäi lapsuuskotiin, ja otin naapurista pennun joka ei kuitenkaan sopeutunut ainoaksi kissaksi kerrostaloyksiöön. Kaverilla taas oli aikuinen kodinvaihtaja joka puolestaan ei tullut toimeen kaverin muiden kissojen kanssa, joten vaihdettiin kissoja, ja se osoittautui heti oikeaksi ratkaisuksi. Kissan kuoltua 2008 en ole enää ottanut omia lemmikkejä koska en pysty tarjoamaan sellaisia olosuhteita kuin haluaisin. Haaveilen asuvani omakotitalossa johon rakentaisin kissoille oman huoneen ja aidatun ulkoilutilan kiipeilypuineen, nykyisessä kämpässäni ei ole edes lasitettua parveketta ja vuokraisäntä on kieltänyt lemmikit. Korvaan sitten kissariippuvuuttani hoitamalla kavereiden ja sukulaisten kissoja tarvittaessa.

Kissat on vaan niin parhaita, jotenkin olen niiden kanssa aina heti samalla aaltopituudella ja viihdyn niiden kanssa paremmin kuin ihmisten. Juuri tuo mitä Tuutikki kirjoitti, kissalla on vielä alkuperäiset villieläimen vietit tallella vaikka se suostuukin elämään ihmisen kanssa. Mutsin kissakin näyttää välillä laiskalta sohvaperunalta joka kuitenkin syttyy heti kun telkkarista tulee Avara luonto. :lol: Kissat on lempeitä, helliä, loputtoman uteliaita, kekseliäitä ja hassuja otuksia joiden tempauksien seuraaminen on parasta viihdettä. Kissan kehräys on maailman terapeuttisin ääni, ja vaikka olen aina kärsinyt unettomuudesta, kissa kainalossa toimii paremmin kuin mikään unilääke. Kissan kiintymyksen voittaminen on maailman paras tunne, vaikka se itse ei tee siitä mitään isoa ja äänekästä numeroa.

Äiti ei antanut lapsuudenkotiin ottaa kuin akvaarion ja kotiloita. Tai ne kotilot taisin ottaa salaa ja esittelin vasta myöhemmin. Ulkoilutin 8-v asti koko asuinalueen koirat.
Olin 16-v kun houkuttelin silloisen (täysikäsen) poikaystävän ottamaan koiran. Hän halusi chihun, minulle se oli ihan se ja sama. Koira tuli, reilun vuoden päästä tuli erokin. Äitini kun kuuli erosta, alkoi itkemään ja kysyi että mitä koiralle käy, saathan sä sen tänne. :mrgreen: Se koira oli ensi hetkestä minun koira, ja onneksi ex myi sen.

Nykyinen vanhempi koira tuli puoli vuotta vikan chihun kuoleman jälkeen. Toinen tuli vähän vahingossa, tutun uros oli pentueen isä ja minut houkuteltiin pentu ostamaan kun olin hieman alkoholia nauttineessa tilassa. :mrgreen: Toki lopullisen päätöksen tein sittemmin selvänä ja ihan selvänä kävin pentujakin katsomassa.

Oli täysin selvä homma että jos jokin lemmikki, se on kissa. Kissassa on kaikki mitä rakastan eläimessä. Se on oma itsensä, kuitenkin peto aito eläin siis ja lemmikki yhtä aikaa. Kissa kiintyy ihmiseen äärettömästi ja antautuen mutta vain jos ihminen on sille hyvä. Se ei kerjää rakkautta kuten koira. Se on vähän vielä Vili mikä on ihana ominaisuus. Tällä haavaa neljä kissaa. Ottaisin heti neljä lisää jos olisi tilaa ja tontit missä ulkoilla ja saalistella, kotikissa kun ei tee sitä niinkään syödäkseen vaan huvikseen jolloin linnut vaikka eivät osu niillä haaviin tai jänikset, fasaanit, käärmeet ynnä muut mielikuvitussaaliit.

Meillä on aina ollut koiria, isä harrasti metsästyst, niin pystykorvia ja yksi norjan harmaakin oli kotona asuessa.

En nyt muista minkä ikäinen olin kun ostin oman ensimmäisen koiran, se oli sheltti, Simba. Sen jälkeen oli bernejä, Lordi, Blacky ja Venja, koska se nyt vaan on niin ihana rotu kaikkinensa. Vieläkin tekisi mieli berni hankkia, mutta varsinkin näyttelyissä katsoen on rotu muuttunut aika moiseksi tankiksi, eikä terveystilanne ole todellakaan hyvä. Viimeisen bernin kaveriksi tuli sekarotuinen boxerilabbis, Dio, on nyt reilun 9 vuotias. Dion lisäksi nyt löytyy maatiais kissa Diiva ja nuori hovawart uros Ozzy. Haaveissa olisi hoffi pentunen ehkä ensi keväälle/kesälle, saa nähdä miten haaveiden käy :)

Kotona on ollut metsästyskoiria useampaa rotua ja isä kasvattanut koiria. Elukoiden lukumäärä vaihteli lapsuudessani ja nuoruudessani tolkuttoman ja aivan älyttömän välillä. Kakarana olin sitä mieltä, että niitä on ihan liikaa ja suurin osa on aivan turhia seisomassa tarhoissaan. Kotoa pois muuttamisen jälkeen olin todella pitkään ilman mitään elukkaa. Aiemmin on ollut paria pk-rotua koiria ja kissa. Enää ei ole kuin yksi nuori käyttis-bc. Kissaa olen kaipaillut pitkään, mutta ei ole ollut mahdollisuutta ottaa uutta. Aikuisten saalisviettisten koirien kanssa ei kissaa ole voinut ottaa. Ollaan koiran kanssa paljon pois kotoa, joten ei tähän yhtälöön kissaa voi ottaa, vaikka tämä koira kissaan sopeutuis ilman tappamisyrityksiä.

Ensimmäiset omat lemmikkini olivat gerbiilejä, ekan sain 6-vuotiaana. Alun perin halusin hiiren, mutta äitini soitettua lemmikkikauppaan siellä suositeltiin sen sijaan gerbiiliä koska "hiiret haisevat enemmän" (näin aikuisiällä vähän epäilyttää että onkohan tuossa sittenkään perää).

Yhteensä tuli sitten omistettua 7 gerbiiliä (eri aikoina, korkeintaan 3 kerrallaan): kolmen nimi oli Dordor, kahden Cint-Cilt ja yhden Peedug - lapsena mulla oli suhteellisen vilkas mielikuvitus eli nuo nimet eivät tulleet mistään vaan olivat ihan hatusta vedettyjä. Ihan viimeisin gerbiili olikin sitten "tylsästi" Roosa.

Peedugiin liittyen muistan kuinka kirjoitin jotain gerbiileistäni ala-asteen enkun tunnilla - opettaja luki lauseen ääntäen nimen englantilaisittain "piidag". Melkein loukkaannuin, että eihän sitä noin kuulu sanoa, vaan ihan vain "Peedug". :D

Ai niin, onhan meillä ollut kanejakin. Otettiin 5 tyttöä joista yksi olikin poika.
Lopulta meillä oli 12 kania. Jättikaneja, luppakorvaisia. Aivan ihania <3

Meillä on ollut myös gerbiilejä, rottia, 2 viljakäärmettä, 2 punakorvakilpikonnaa ja nelivarvaskilpikonna. Se tuli tulitikkuaskin kokoisena yksissä trimmauskonekaupoissa osamaksuna. Suunnilleen kolmekymmentä vuotta sitten. Pidin sen kömmenen kokoiseksi ja etsin sille sitten asiaan vihkiytyneen kodin jossa sille oli myös lajikumppani.

Nämä kaikki aikuisiässä.

Meillä ei ole enää lemmikkejä, mutta viimeinen kissa otettiin vanhemman kissan kaveriksi. Tarkoituksella haluttiin ottaa Pyhä Birma, koska sekä miehen että minun mielestä se on kauniin näköinen sinisine silmineen ja rodun edustajat ovat yleensä melko rauhallinen luonteeltaan. Sattumalta työkaverini äiti kasvatti kyseistä rotua ja hän osasi vinkata tuttavansa, jolla oli pentu vapaana. Mentiin katsomaan ja ihastuttiin heti. Niin Fifi tuli meille ja oli ilonamme 17 vuotta <3

Kissoja on minulla ollut aina. Lapsuudenkodissa oli myös koira ja kani. Heti, kun muutin omilleni, piti saada pari kissaa.

Minä jotenkin mietin kysymyksen ksokemaan nykyisiä lemmikkejä :D.

Onhan niitä tosiaan ollut ennen kissojakin. LÄhipiirissä on aina ollut koiria ja kissoja, vaikka ihan omia ei ole aina ollutkaan. Lapsena oli marsuja (vaikka kirjoja lukikin, olihan se oma tietämys niistä aika onnetonta siihen aikaan muksuna...), ja myöhemmin otin aikuisenakin niitä pari.

Ihan ekan, kaaauan vinkumani koiran sain asuessani vielä kotikotona. Tuttavaperheellä oli n. puolivuotias sopivan kokoinen koira, joka oli lähinnä talon takana kettingissä koristeena, ruoka oli välillä pelkkää keitettyä makaronia ja mitä milloinkin. Meinasivat lopettaa sen, koska haukkui niin paljon, no tottakai haukkui kun pääosin eli yksin lyhyessä kettingissä ulkona, ja perheen lapsille vanhemmat sanoi ettei koiraa saa silittää koska on vihainen! Perheen isännän koiranpidosta taas parempi etten sano mitään, pistää niin vihaksi vieläkin. Koira arastelikin miehiä pitkään vielä mulle tulon jälkeenkin.

Kun koira tuli mulle, se oli heti kuin kotonaan, ei kaivannut entistä kotiaan ollenkaan. Koira oli todella herkkä, ja äärimmäisen kiltti ja rakasti lapsia (sekä hoitaa kissoja, myöhemmin kävi ilmi :D )! Alkuun pelkkä äänen korottaminenkin sai sen vetäytymään pieneksi ja pelkäämään :( . Koska koira oli niin miellyttämisenhaluinen, sen kanssa oli kiva touhuta kaikkea, ja koira nautti kun sai "loistaa", oppia ja osata :).

Toinen nykysistä kissoista on sellainen herkkä sielu, ja välillä nuorempana sillä "taivas meinasi tippua niskaan" uusista jutuista, mutta tuon koiran kanssa aikanaan eläminen on auttanut myös siinä miten kissalle on saanut "rakennettua itseluottamusta" ettei jännittäisi niin paljoa asioita. Toki kissaa ja koiraa ei voi verrata yks yhteen, mutta soveltaen kissan maailmaan. Nyt vanhempana kissan arkuutta ei enää oikeastaan edes huomaa, lääkitsemiset ja kaikki toimii todella helposti eikä kissa ole niistä moksiskaan, ja osaa vaatia sen mitä haluaa :D

Eka dalmatiankoira tuli aikalailla sattumalta kun mun vaari ja hänen naisystävä oli hankkineet sellaisen heidän naapurilta mutta tosi nopeasti huomasivat ettei superenerginen ja isohko adhd dallu uros ole ehkä ihan sopiva sohvakaveri jo hieman terveysongelmaisille hauraille vanhuksille :D Niin he työnsi sen minulle koska eihän mulla ollut kuin 4 muuta koiraa sillä hetkellä niin ilmeisesti ajattelivat että hyvin mahtuu vielä yksi joukkoon :mrgreen: muuten en varmaan ikinä olisi dalmista hankkinut.

Nykyinen dalmis tuli melkein 8 vuotta sitten tuon ekan kaveriksi ja myös siksi että toi eka dallu oli mulle aivan täydellinen mutta valitettavasti terveysongelmainen ja oli odotettavissa että se tulee kuolemaan suht nuorena. Halusin toisen dallun ennen kuin se tapahtuu koska muuten luulen että olisin laittanut mahdottomat odotukset penturukan niskoille, eihän se voi mitenkään olla Roo. Joten se tuli ennen Roon menehtymistä että saisi olla ihan oma itsensä ja ihan mahtava tyyppi onkin vaikka onkin sen verran erilainen että totta tosiaan olisi ollut pettymyksiä edessä jos olisin odottanut siitä Roo kakkosta. Pentueen valitsin sen perusteella että kasvattaja harrastaa mm. paveluskoiralajeja dalmistensa kanssa joten ajattelin että hän on oikeasti kiinnostunut luonteesta ja terveydestä enemmän kuin ulkonäöstä ja muusta sellaisesta. Ja syntyi vaan yksi uros joten yksilötasolla ei ollut mistä valita kun narttuja en harrasta. Sirrion on tosiaan ihan paras ja sen ainoa vika on turhan iso koko. Ehkä ei enää tule dalmiksia siitä syystä, tälleen autottomana varsinkin on tosi hankalaa kun koira on noin iso.

Chihuahua Nezumi tuli 4 vuotta sitten sen vuoksi kun äitini halusi chihun mutta ei voinut ottaa itselleen niin hän ajatteli että mulle se(kin) mahtuisi. Itse en ollut ihan varma mutta toisaalta ei saa sanoa ka ennenkuin sitä on kokeillut :?: Pentue oli äidin kaverin tekemä ja siihen syntyi kaksi urosta, alunperin piti tulla se toinen uros jolla olisi ollut piirto otsassa mutta sillä oli 7 viikkoisena vielä niin suuri aukile että päädyin tähän veljeen. Veljekset oli kyllä tosi samanlaiset, piirtoa lukuunottamatta niissä ei ollut luonteesta eikä ulkomuodossa eroja. Ja Nessu onkin yllättänyt olemalla ihan superkivaluonteinen ja hauska otus. Erilainen kuin mitä mulla on aiemmat olleet, tää on selkeästi enemmän seurakoira kuin minkäänsortin harrastuskoira mutta aktiivinen lenkkikaveri ja kyllähän se temppujakin oppii. Käskyjen (tai Nessun mielestä pyyntöjen) toteutus on vaan sitten kuun asennosta kiinni :lol:

Nezumin kasvattaja halusi käyttää sitä jalostukseen vuosi sitten. Hänen valkkaamansa narttu ei ollut ihan mun mieleinen (vaikkei siinä varsinaisia vikoja olekaan) niin päätin että en ota tästä pentueesta pentua vaan toivon että hän käyttää myöhemmin Nessua uudelleen enempi mun tyyliselle nartulle. Ja silleen meille tuli Y'ffre Nessunpoika :mrgreen: Kestin ehkä 2 päivää kunnes piti kasvattajalle ilmoittaa että älä myy sitä tosi söpöä kauluksella olevaa suklaata, se on mun :D Onneksi se kasvoi terveeksi ja lyhytkarvaiseksi pojaksi, on kyllä ainoa koira jonka olen ikinä valinnut pelkän värin perusteella ja vielä ns. toukkaiässä missä siitä ei oikeasti tiennyt mitään :lol:

Nämä nykyiset on kaikki tulleet pentuna, silleen harvinainen tilanne kun yleensä mulla on vähintään puolet porukasta olleet kodinvaihtajia.

Nykyään on 2 rottweileria, 2 borrieria ja shelttimummo.

Lapsuudessa oli marsu ja sen jälkeen kissa.

Ekan koiran sain 15-vuotiaana vuonna 1978 ja minusta tulikin nopeasti innokas tottelevaisuuskoulutuksen harrastaja ja hetken päästä aloitin toimimisen koulutusohjaajana.
Tuo ensimmäinen koirayksilö oli ihan sattumaa. Sain luvan ostaa koiran ja se piti saada tietenkin sitten heti ja piti maksaa omilla rahoilla eikä saanut olla missään kaukana koska olin isäni kyydin varassa luonnollisesti. Se karsi vaihtoehtoja. Helsingin sanomien -Myydään eläimiä- palstalta löytyi sekarotuinen pentue samasta kaupungista ja hinta oli 100mk. Isäni suostui lähtemään minua kuskaamaan sinne ja rahaa oli sen verran että se riitti pennun maksamiseen.

Koti-kotona asuessani tuli tuli myös bordercollie mutta vanhempani halusivat pitää sen kun muutin pois.
Sitten oli pikkulapsiarkea ja tämä ensimmäinen koirani kuoli lasten ollessa aika pieniä vielä vuonna 1990.
Otin silloin isovillakoiranpennun.

Tuosta lähtien on koiria ollut koko ajan, yleensä useampia samaan aikaan. Enimmillään 6.

Nykyinen "päärotu" rottweiler oli aikoinaan 10 vuoden harkinnan tulos. Ensimmäinen uros tuli vuonna 1995. Silloin kolahti lujaa ja ymmärsin että tässä on nyt se minun rotuni.

Ensimmäiset kissat tulivat vuonna 2005. Niitä on ollut enimmillään 5 + vaihteleva määrä sijaiskotikissoja.
Tällä hetkellä kissoja on kolme emmekä toimi enää sijaiskotina.

Nykyinen rotu on miehen valitsema ja nykyinen yksilö vuoden odotettuna erittäin harkittu.

Muuten lapsuuteen kuului koti-kotona kissa 70-80-luvulla, eka oma koira heti 18v jäätyäni itsekseni asumaan. Koiraharrastus alkoi jo 8v ikäisenä lainakoirilla. Ekan koiran kanssa oli myös kaksi kissaa.
Toka oma koira tuli 24v ikäisenä, miehen valitsema rotu ja seuraava sitten 34v ikäisenä. Ja tämä nykyinen tuli kun olin 45v.

En laske tähän hevosia.

Ensin lapsuuden pilasi allerginen sisko ja sitten nuoruuden pilasi allerginen mies, ja kun siitä pääsin eroon niin tuli joitain vuosia omaa sairastelua. Sitten vihdoin sain hankittua koiran ja pian sille kaverin. Kissoista en ole oikein koskaan välittänyt. Koiran kanssa olin kyllä aika pihalla (ja olen edelleen) koska en ollut ollut niiden kanssa missään tekemisissä ennen kuin silloin päälle kolmekymppisenä. Onneksi ihan tuurilla sattui oikea rotu (ystävällinen paimen) eikä laumanvartija!

Mulla oli koira, kun erosin exästä ja muutin toiselle paikkakunnalle. Exä ei koskaan suostunut kissan hankintaan. Koiralle halusin kaverin, mutta en toista koiraa, joten päädyin luovutusikäiseen kissanpentuun. Koirasta jouduin jonkin ajan päästä luopumaan, joten kissa tarvitsi itselleen kaverin. Tai no, olihan mulla marsuja sillon, mutta ei niistä oikeen ollut kissan kanssa leikkikavereiksi :D. Niin tuli pentuna tuo toinenkin. Nyt ovat jo 17 ja 17.5v, edelleen parhaat kaverit :). Ensimmäinen kissa taisi tulla apulain ilmoituksen kautta ja toinen jostain tori.fi:stä tai vastaavasta muistaakseni. Selailin sillon ahkerasti apulaa ja muita, enkä enää muista miksi juuri näihin kissoihin päädyin. Onneksi päädyin!

ekan lemmikin "otin" kuusvuotiaana, sekarotuisen koiran. Koiria onkin sitten ollut läpi vuosien lähes aina. Viimeisin lemmikki oli koira sekin, otin sen 59 vuotiaana. Juuri tähän koiraan päädyin muutaman vuoden koirattomuuden jälkeen, koska kaveri kasvattaa näitä ja hänellä oli yksi pentu, jonka sijoituskoti oli peruuntunut. Mulle siis lähinnä ilmoitettiin että mulle ois koira, koska tulen kattomaan :D
Toki rotu on mulle ihan sopiva, joten osui oikein hyvään saumaan. Tätä koiraa edelliset on olleet kissoja, niitä mulla on ollut nyt kymmenkunta vuotta.
Kissan olen aina halunnut, mutta eka mies inhosi kissoja. Eron jälkeen testasin naapurin kissalla ja totesin että mun lapset on allergisia. Lasten muutettua omilleen mulla oli jonkun vuoden kissoille allerginen mies.
Kun sitten erosin tästäkin, otin kissan, nyt niitä on neljä :D

Otin kissan kun olin juuri muuttanut kotoa omilleni. (Itse asiassa kaksi kissaa, mutta toisesta on jo aika jättänyt.) Kotona asuessa en perheenjäsenen allergian vuoksi voinut saada kissaa, ja olin jo kauan sitten päättänyt, että heti kun muutan omaan kotiin niin toteutan haaveeni kissasta. Kissa on seurannut mukana läpi opiskeluvuosien, työelämään siirtymisen ja perheellistymisen. Kohta puolet elämästäni.

Kissat valikoituvat sillä perusteella, että näin lehti-ilmoituksen pennuista, joille etsittiin kotia, ja pentujen väri miellytti. :)

Miten olet päätynyt nykyiseen lemmikkiisi ja oliko useita vaihtoehtoja, entä milloin valinta on tapahtunut? Oliko heti varma vai jokin sattuma?