Lemmikit

Jos kohtaan uusia tuttavuuksia ja minulta kysytään mitä minä työkseni teen, niin kerron vaan palkkatyöni mutta jätän poronhoitajuuden mainitsematta, jos asia nyt ei jotenkin muuten tule puheeksi. En koe tarvetta salailla, mutta en koe mukavaksi sitä kailottaakaan, kun monilla on poroväestä niin negatiivinen kuva ("ammuskelevat irtokoiria ja ajelevat petojen päältä moottorikelkoilla"), että en koe tarpeelliseksi aiheuttaa negatiivista ilmapiiriä tuomalla asiaa esille. Varsinkin täällä omalla kotiseudulla porot on todella voimakkaasti mielipiteitä jakava aihe. Pari kertaa olen töissä ns. poroväkivastaisia kahvipöytäkeskusteluita vaientanut, kun olen keskustelun väliin todennut, että enpä kyllä tunnista itseäni tuosta väitteestä.

No epäsuomalainen musiikki maku. Kun en tykkää humpasta enkä iskelmästä enkä heavy metallista, enkä kotimaisista naisartisteista (niinkuin jokaisen keski-ikäisen naisen kuulemma pitäis) niin en aina viitsi tuoda omaa musiikki makuani esille. Ei ole tietenkään mikään maailmaa kaatava asia, mut varmaan jotkut traumat jäänyt teininä kun silloinhan se mitä kuunteli oli kaikista tärkein asia kaveria valittaessa suunnilleen.

^ Samat kokemukset täälläkin.

Mulle kyllä sopii oikein hyvin se, että ihmiset on työpaikoilla monien asioiden kanssa kaapissa. Kaikki toki eivät ole ja heidän seurassa on välillä kiusallista. Mulla on töissä niitäkin ihmisiä, joiden kanssa voin jutella henkilökohtaisempia asioita, mutta ne on sitten kahden kesken tai pienemmässä porukassa juteltavia kuin koko kahvihuoneessa.

Smörgenin listaan lisäksi vielä raha. Perinteisestihän näistä aiheista ei ole katsottu kauhean sopivaksi puhua suomalaisessa kulttuurissa tai esimerkiksi työpaikoilla joten siinä mielessä suomalaiset taitavat olla kaappikansaa verrattuna joihinkin muihin maihin.

Lähipiirille en ole kaapissa. Työyhteisössä on vähän eri asia. Seksuaalinen suuntautuminen, politiikka ja uskonto on sellaisia puheenaiheita, joiden kanssa moni on varovainen työpaikalla ja ihan syystä.

No aika perusotantaan osuu vaikka Ulla Tapaninen ja vaimonsa.
Ei sellaisia silikonitissibimboja kun pornoleffoissa, tapaa irl.

Voin rehellisesti sanoa etten tiedä yhtään mitään sen enempää pornosta kuin lesboista mutta olen ymmärtänyt että niissä kohtauksissa on vain naisia. Sellainen kolmen peli on kai eri juttu. Mutta juu, nyt ei todellakaan olla vahvuusalueellani!

Mea kirjoitti:No mutta eikö ne samat heteroukot kuitenkin hyväksy lesbot ihan innolla? Katsele tietokoneeltaankin niitä kun silmä välttää.

Pornoleffa"lesboissa" ja irl lesboissa on se ero, että niissä pornoleffoissa miehet pääsee mukaan ja ovat haluttavia näiden naisten silmissä. Kun sitten miehet tajuaa, että tosielämässä lesbot ei todellakaan halua miehiä sänkyihinsä, niin sehän näitä ukkoja riipii. Eihän nyt yhdenkään kunnon alfauroksen itsetunto semmoista kestä, ettei sais naista kuin naista kaadettua.

Mea, oletko ikinä nähnyt sellaisen pornoleffalesbon näköistä yksilöä luonnossa?

Olen sillä tavalla kaapissa, että en halua kertoa lähipiirille (vanhemmat, sisaret, lapsi), että olen eronnut kirkosta jo kauan sitten, samoin mieheni. Ihan perinteisestä, klassisesta luterilaisesta uskostani he tietävät, sitä en ole pitänyt vakan alla. He eivät ole uskovia, mutta kuuluvat tyytyväisinä kirkkoon (jossa eivät koskaan käy) enkä halua sitä hämmentää tai kritisoida millään tavalla.

No mutta eikö ne samat heteroukot kuitenkin hyväksy lesbot ihan innolla? Katsele tietokoneeltaankin niitä kun silmä välttää.

Noi heteroukot fobioineen on olleet niin arkipäivää läpi elämän ettei niitä juuri edes noteeraa tai jos on niin ilmeisiä, että noteeraa, niin naurattaa.
Suurimman osan elämästäni ollut miesvaltaisilla aloilla, joten niitä ukkoja on mahtunut se 13 tusinaan.

^Meillä työyhteisössä on kyllä montakin homofoobikkoa, mutta ei yhtään, joka olisi sitä uskonnollisen vakaumuksen takia. Meillä on vain sellaisia ihan tavallisia keski-ikäisiä ukkoja, joiden mielestä homous, eläinsuojelu ja vegaanius ovat kaikki samanlaisia vääristymiä normaalista, joihin on syytä suhtautua epäilevästi.

Itse avoimesti keski-ikäinen lepakko, eikä se takuulla ole epäselvää jo ihan ulkonäöllisesti.
Silti esim. töissä törmää näihin, juurikin uskoviin täteihin, jotka alkaa vaahdota kuinka joku heidän läheisensä on sairas ja viallinen ja menossa helwettiin, koska homous…
Siinä sitten vaan hymyilet ja katsot pää kallellaan ja mietit että pitäisikö pyytää vaimo siihen viereen kuuntelemaan, yhtä vähän heterolta sekin näyttää

Eipä tule puhuttua omasta elämänkatsomuksesta juurikaan. Uskallus on väärä sana siihen kohtaan. Rupesin miettimään uskallussanan määritelmää. Onko se lopulta se ettei tee jotain asiaa vaikka haluaisi, sillä pelkää että jotain pahaa tapahtuu jos sen tekee/sanoo? Paljonkin on asioita joita en tee koska arvaan, tiedän, pelkään että jotain ikävää tapahtuu jos niin teen. Mutta että uskallanko vaikkapa hypätä laskuvarjohypyn? En saane koskaan tietää koska moinen ei kiinnosta minua enkä halua sitä tehdä.

"Kiellän välillä koiraa"

Mäkin kiellän, sanallisesti. Ja koulutan palkkioilla. Miten nämä sulkee toisensa pois, en ymmärrä ollenkaan?

Mella M kirjoitti: Keille nämä ihmiset eivät uskalla kertoa etteivät kuulu kirkkoon? Sehän ei ole sama asia kuin olla uskossa.

Tais olla niin, että eivät uskalla kertoa olevansa uskossa, kristittyjä? Molempia. Viittaan aloitukseen.

Mea kirjoitti: juuri kenestäkään ei puhuta niin rumasti kuin uskovista.

Ja PS:n äänestäjistä.

Kiellän välillä koiraa mutta julkisesti esitän, että koira on koulutettu pelkillä nameilla, ettei kukkahatut paheksu.

Kyllä meillä on esim. työyhteisössä ihmisiä, jotka eivät oikein uskalla sanoa olevansa uskossa. Minä tiedän asiasta, koska olen vanha kurppa ja olen ollut samassa työpaikassa vuodesta 1998. Jos on ollut työkaverina neljännesvuosisadan, niin jotkut asiat ovat tulleet ilmi. Mutta just uskovaisuus on asia, mitä ei parane mainostaa, jos ei tahdo tulla leimatuksi. Nykyään kukaan ei oikein uskalla puhua rumasti homoista tai etnisistä vähemmistöistä, mutta on ok mollata tavallisiakin uskovaisia, saati sitten jotain lestadiolaisia tms.

Minä olen kaapissa sikäli, että en halua puhua asumisesta tai sisustusratkaisuista. Moinen ei kiinnosta vähääkään, ja asuntoni olisi kai useimpien työkavereiden mielestä kamala ja askeettinen. Mutta eivät ne tiedä, kun eivät ole käyneet täällä.

Mikä on lähipiiri? Keille nämä ihmiset eivät uskalla kertoa etteivät kuulu kirkkoon? Sehän ei ole sama asia kuin olla uskossa.

En mä tiedä kyllä onko mulla jotain asiaa, jota en lähipiirille voisi jakaa (enkä laske tähän työyhteisöä). Ja toisaalta mikä sitten toisille edes kuuluisi tai pitäisi jakaa. Tekeekö joku sillä tiedolla sitten jotain, että kuuluuko joku kirkkoon tai ei. Sitten jos puhutaan siitä onko uskossa, niin jos olisin, niin uskoisin, että oma lähipiiri olisi sellainen, että sille sen asian voisi jakaa. Eikö lähipiirin voi kuitenkin aika pitkälti valita itse? Jos lähipiirissä on ihmisiä, jotka eivät hyväksy sinun ajatuksia tai sitä millainen olet, niin miksi kutsut heitä lähipiiriksi. Toki siis ymmärrän, ettei ihmisiin voi aina katkaista välejä tai ei halua, mutta kyllä mä silti varmasti sanoisin, että mikä mä olen, mielummin kun olisin hiljaa, jos siis asia olisi sellainen, että haluaisin sen jakaa. Jos sitten sitä ei hyväksytä, niin se voisi olla tosi surku joidenkin kohdalla. Sama asia monen muunkin asian kanssa. Sanoisin kyllä ja jos ei miellytä, niin kai se olisi sitten heipat.

Mä katsoin eilisen Perjantai ohjelman, missä Enbuske puhui tästä uskoon tulemisestaan. Vähän sekava setti, mutta en muutenkaan pidä Enbuskesta, että saattoi vaikuttaa asiaan. Ainakin on saanut asiallaan nyt paljon näkyvyttää.

varmasti jossain määrin.
työminäni on täysin erilainen kuin siviiliminä ja töissä en kerro itsestäni tai vapaa-ajastani ihmisille.
joten kaipa tuo kaapissa olemisen määritelmään jotenkin istuu.

En ole ainakaan uskon osalta. Asia mitä en pohdi ollenkaan.
Enbusken juttua en ole lukenut.

Mietin, mutta en keksi sellaista.

Enbuske on tuossa ^ harvinaisen oikeassa. Mikään ei ole nykyään niin epämuodikasta kuin olla uskossa. Siitä on parempi pysyä ihan hiljaa jos ei kiinnosta samantien aloittaa jotain vääntöä.

Lisään vielä, että väännön lisäksi juuri kenestäkään ei puhuta niin rumasti kuin uskovista. Jos vaikka homoja nimiteltäisiin ja pilkattaisiin samalla innolla, niin kukaan ei hyväksyisi.

Yle eilen: "

Kun Enbuske kertoi julkisesti uskoon tulemisestaan, hän alkoi saada yhteydenottoja ihmisiltä, jotka eivät uskaltaneet kertoa lähipiirilleen kuuluvansa kirkkoon.
– Kadulla minulle tullaan sanomaan, etteivät he kehtaa kertoa olevansa kristittyjä. He ovat kaapissa!"

Oletko sinä jossakin kaapissa, tavalla tai toisella?