Kirjoittaja Ninni » 19.02.2024 07:46
Puolet pitkäaikaistyöttömistä on yli 50-vuotiaita eli ikärasismikin vaikuttaa. Nuorten työttömyys pitkittyy tosi paljon harvemmin, mutta kuulin kyllä japanilaisesta ilmiöstä, jossa nuoret miehet lukkiutuvat huoneeseensa jopa vuosiksi. Sellaisesta näkyy kuulema merkkejä Suomessakin. Minun korviini se kuulostaa masennukselta enkä ymmärrä miten se elinoloja kurjistamalla paranisi. Syrjäytyvät vain pahemmin ja sitten vasta onkin pitkä tie edessä.
Sairaus on ainoa keino päästä tilanteessa, jossa osallistuminen on tehty vaikeaksi ja ihminen haluaisi olla arvokas, tuottava yhteisönsä jäsen. Sairauslomalla voi olla työelämän ulkopuolella kasvojaan menettämättä, työttömyys ilman aikojaan on vaikeampi perustella.
Japanissa on käsittääkseni kulttuuri, joka korostaa osallistumista ja sitä, että jokainen yksilö olisi tuottava jäsen perheelleen ja ilmeisesti muullekin yhteisölle.
Henkilö joka kokee ettei pystykään antaa täyttä panosta, (huom tämä on siis täysin mun oma arvelu) voi kokea niin suurta häpeää, että lamaantuu.
Kun lamaantuminen on tarpeeksi pitkällä, hän ei poistu enää huoneestaan, ja ajan kuluessa sieltä on yhä vaikeampi tulla pois, koska et edelleenkään ole sinä huoneessa olon aikana muuttunut yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Yhteiskunnan viesti on, että palkkatyö on ainut soveltuva osallistumisen ja "kortensa kekoon kannon" muoto, ja kaikki muu on luuseria.
Ehkä sieltä poistutaan kun tarpeeksi aikaa on kulunut, koska sitten olet jo sen ikäinen, ettei kukaan oleta että olet nousujohteisella uralla ja se alkaa kaikkien samaan ikäryhmään kuuluvien osalta olla muutenkin jo peli ohi.
Suomessa tätä sanottiin ennen peräkamarin pojaksi tai tytöksi, tätä ilmiötä ja sitä henkilöä. Onko sama asia? En tiedä. Siinä ainut turvallinen paikka henkilölle on oma synnyinkoti jossa hänet hyväksytään myös tuottamattomana, ja muu maailma alkaa enenevässä määrin tuntua vihamieliseltä ympäristöltä koska ei ole keinoa osoittaa, että on muiden veroinen. Osa tästä voi tapahtua pään sisällä, koska muuthan eivät todellisuudessa tiedä toisen kokemuksista ja esim. paikkakuntaa vaihtamalla voisi luoda itsensä, ja päästä eroon odotusten loukusta.
Liikkuvuus pitäisi olla hyvä, ihmisen saada muuttaa ja säästää itselleen rahaa, ns, oikeus parantaa omia olosuhteitaan.
Jos tätä oikeutta ei ole eli vaikkapa vuokrat niin kalliita että saavuttamattomia "peräkamari" asuminen lisääntyy, siirtymät tulevat vaikeiksi. Jos taas on liikaa rahaa jaossa, ihmisille tulee vaikeuksia luopua valmiista pöydästä sen takia, että on liian helppo saada ilmaistakin rahaa. Toimeentulotuessahan poistetaan oikeus säästää. Toimeentulotuki pidetään ei-toivottuna tekemällä siitä mahdollisimman ikävä toimeentulon muoto, mutta ongelma on ettei ihminen käsitä sen vakavuutta tai pysty tietämään sitä etukäteen. Se ettei siitä loukusta helpolla pääsekään, selviää vasta kun siihen joutuu. Pelastusrengas pitäisi välillä heittää, siihen toimeentulotukitilanteeseen, koska ulospääsylle voi olla halua.
Ja: pitäisi luoda mahdollisuuksia "päteä" työelämän ulkopuolella, eli palkkatyö ei ainoa hyväksytty osallistumisen muoto, jotta itsetunnon pystyy ylläpitämään sen aikaa, että pääsee taas töihin.
[quote]Puolet pitkäaikaistyöttömistä on yli 50-vuotiaita eli ikärasismikin vaikuttaa. Nuorten työttömyys pitkittyy tosi paljon harvemmin, mutta kuulin kyllä japanilaisesta ilmiöstä, jossa nuoret miehet lukkiutuvat huoneeseensa jopa vuosiksi. Sellaisesta näkyy kuulema merkkejä Suomessakin. Minun korviini se kuulostaa masennukselta enkä ymmärrä miten se elinoloja kurjistamalla paranisi. Syrjäytyvät vain pahemmin ja sitten vasta onkin pitkä tie edessä.[/quote]
Sairaus on ainoa keino päästä tilanteessa, jossa osallistuminen on tehty vaikeaksi ja ihminen haluaisi olla arvokas, tuottava yhteisönsä jäsen. Sairauslomalla voi olla työelämän ulkopuolella kasvojaan menettämättä, työttömyys ilman aikojaan on vaikeampi perustella.
Japanissa on käsittääkseni kulttuuri, joka korostaa osallistumista ja sitä, että jokainen yksilö olisi tuottava jäsen perheelleen ja ilmeisesti muullekin yhteisölle.
Henkilö joka kokee ettei pystykään antaa täyttä panosta, (huom tämä on siis täysin mun oma arvelu) voi kokea niin suurta häpeää, että lamaantuu.
Kun lamaantuminen on tarpeeksi pitkällä, hän ei poistu enää huoneestaan, ja ajan kuluessa sieltä on yhä vaikeampi tulla pois, koska et edelleenkään ole sinä huoneessa olon aikana muuttunut yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Yhteiskunnan viesti on, että palkkatyö on ainut soveltuva osallistumisen ja "kortensa kekoon kannon" muoto, ja kaikki muu on luuseria.
Ehkä sieltä poistutaan kun tarpeeksi aikaa on kulunut, koska sitten olet jo sen ikäinen, ettei kukaan oleta että olet nousujohteisella uralla ja se alkaa kaikkien samaan ikäryhmään kuuluvien osalta olla muutenkin jo peli ohi.
Suomessa tätä sanottiin ennen peräkamarin pojaksi tai tytöksi, tätä ilmiötä ja sitä henkilöä. Onko sama asia? En tiedä. Siinä ainut turvallinen paikka henkilölle on oma synnyinkoti jossa hänet hyväksytään myös tuottamattomana, ja muu maailma alkaa enenevässä määrin tuntua vihamieliseltä ympäristöltä koska ei ole keinoa osoittaa, että on muiden veroinen. Osa tästä voi tapahtua pään sisällä, koska muuthan eivät todellisuudessa tiedä toisen kokemuksista ja esim. paikkakuntaa vaihtamalla voisi luoda itsensä, ja päästä eroon odotusten loukusta.
Liikkuvuus pitäisi olla hyvä, ihmisen saada muuttaa ja säästää itselleen rahaa, ns, oikeus parantaa omia olosuhteitaan.
Jos tätä oikeutta ei ole eli vaikkapa vuokrat niin kalliita että saavuttamattomia "peräkamari" asuminen lisääntyy, siirtymät tulevat vaikeiksi. Jos taas on liikaa rahaa jaossa, ihmisille tulee vaikeuksia luopua valmiista pöydästä sen takia, että on liian helppo saada ilmaistakin rahaa. Toimeentulotuessahan poistetaan oikeus säästää. Toimeentulotuki pidetään ei-toivottuna tekemällä siitä mahdollisimman ikävä toimeentulon muoto, mutta ongelma on ettei ihminen käsitä sen vakavuutta tai pysty tietämään sitä etukäteen. Se ettei siitä loukusta helpolla pääsekään, selviää vasta kun siihen joutuu. Pelastusrengas pitäisi välillä heittää, siihen toimeentulotukitilanteeseen, koska ulospääsylle voi olla halua.
Ja: pitäisi luoda mahdollisuuksia "päteä" työelämän ulkopuolella, eli palkkatyö ei ainoa hyväksytty osallistumisen muoto, jotta itsetunnon pystyy ylläpitämään sen aikaa, että pääsee taas töihin.
