Lemmikit

Tutulla on irlanninsetteriuros ja se on hyvin samankaltainen kuin mitä Dacrest kuvasi. Koheltaminen ja vilkkaus suurta (ja rasittavaa), pehmeähkö, puolustusvietti yllättävän vahvaa, riistan haku vahvaa, juokseminen verissä. Jotenkin hengästyttävä tapaus.

Tämä yksilö on ollut myös melko itsenäinen ja itsepäinen. Kyllä se on toisaalta oppinutkin nopeasti asioita mutta todellakin koiran fokus on ikäänkuin jossain muualla kuin ensisijaisesti ihmisen miellyttämisessä ja vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa (hökellyksessä ja riistan haussa...). Koira on näyttelylinjainen mutta seurakoiran viran lisäksi sitä käytetään syksyisin sorsastuksessa.

Tyttären näyttelylinjainen 12vee irlanninsetteri asuu puolet ajasta mun luona.

Erittäin vilkas, jopa rotuisekseen. Tuon vilkkaus ja koheltaminen on välillä kiristänyt vähän kaikkien hermoja, etenkin kun miellyttämisenhalu/koulutettavuus on keskivertosesseä vaatimattomampaa ja keskittymiskyky jää vilkkauden varjoon.
On vaatinut paljon kärsivällisyyttä ja toistoja, ennenkuin joku asia menee jakeluun. Tyhmähän tuo ei ole, sen elämässä vaan focus on jossain muualla (mm juoksemisessa) kuin kärsivällisessä ohjeiden kuuntelussa ja pilkuntarkassa sääntöjen noudattamisessa.

Ihmis- ja koiravarma. Huoletta voin laskea vieraat sisälle, eikä setterin reaktioita tarvitse lukea.
Perusluonteeltaan avoin, hyväntahtoinen ja lempeä (joskaan ei sillai rauhallisella tavalla :mrgreen: ), iän myötä on tullut omanarvontuntoa.
Tällä yksilöllä on olemassa olevaa puolustusviettiä ja tiukan tilanteen tullen saattaisi jopa käyttää hampaitaan. Mutta se olisi ennemminkin once in a lifetime -tyyppinen juttu, ei arkipäivää.

Toisiin koiriin suhtautuminen on iän myötä muuttunut yhä välinpitämättömämmäksi.
Nuoremapana sen kohellus kiristi myös muiden koirien hermoja ja mun sakemanneilta otti aika monta tukkapöllyä, ennenkuin sille virisi hento ajatus oman käytöksen ja tilanteiden lopputuloksen välisestä syy-yhteydestä.
Vaikka tuo on pehmeähkö, ei se noissa tilanteissa mitään traumoja ole saanut ja pysyvien muistijälkien muodostumiseen on tarvittu monta toistoa.

Juokseminen on setterin juttu. Vaikka nly-versio onkin eikä todennäköisesti tirpoista paljon ymmärrä, vapaana se irtoaa kauas ja pellolla tekee jatkuvaa hakukuviota. Aina on tullut takaisin, mutta metsälenkillä ollut välillä viisikin minuuttia näkö- ja kuuloetäisyyden ulkopuolella.
Periaatteessa tottelee, mutta hajut ja halu juosta vievät. Vanhemmiten on alkanut pysymään lähempänä.
Tytär on opettanut sen kulkemaan myös vierellä vapaana, käskyn alla kyllä onnistuu sekin.
Ainakin nly-linjaisissa irkuissa taitaa olla tuurista kiinni, kuinka hyvin koira on irti pidettävissä.
Ja "askartelutaipumus" on rodussa vahvana.

Settereistä irkut ovat vilkkaimpia, enkut rauhallisempia ja gordoneissa on ilmeisesti aika paljon hajontaa luonteissa.
Käyttölinjaisia en tunne ollenkaan.

Kokemuksia settereistä? Setterit ovat ilmeisesti yleisesti ottaen ihmis- ja koirasosiaalisia? Ovatko samanlailla lempeitä kuin noutajat vai koheltavatko kuin spanielit? Vahtiviettiä ei ilmeisesti esiinny? Miten vapaanapito, häviävätkö horisonttiin? Miten paljon englannin-, irlannin- ja gordoninsetterit eroavat luonteeltaan toisistaan, entä metsästys- ja näyttelylinjaiset?