Lemmikit

Itseasiassa lisään että jokaisella vanhuksella on oikeus kokea olevansa arvokas, vanhuksilla on ihmisarvo, ja oikeus ihmisarvoiseen elämään, eikä kenenkään tulisi kokea itseään ikääntyneenä taakkana, ei omaisilleen, eikä yhteiskunnalle.

Vanheneminen on kyllä joillekuille tosi kova kriisi, ja osalle jopa toistenkin vanheneminen on toisinaan joku aliarvotteva, välillä jopa halveksuttava juttu.
Nuorekkuus taas on ihanoitavaa.

Itselle kiteytettynä arvokas vanheneminen on sen tosiasian sisäistämistä että ihan jokaikinen on taas huomenna yhden päivän vanhempi ja niin se vanhuus hiipii kaikille aina lähemmäksi ja lähemmäksi ( jos ei satu kuolla kupsahtamaan ), halusi tai ei.

Arvokas vanheneminen on varmaan jotain sellaista joka on itsestä melko kaukana?? Joo, ensi vuonna 60v! Mutta sanonkin aina, että oon henkisesti 16- vuotias. Onneksi se ei ehkä näy ihan päällepäin.

smörgen kirjoitti:Arvokkaasti vanheneminen kalskahtaa omaan korvaan jotenkin vieraalta, koppavalta ja mukahienolta. Miksei jokainen saisi vanheta ihan just niin kuin tykkää? Miksi pitäisi tavoitella jotain "arvokasta"? Kuulostaa sellaiselta, että katsotaan toisia nenän vartta pitkin, kun eivät osaa vanheta arvokkaasti.

Hyvä pointti tuokin.
Mä olen vissiin jo niin vanha, että ihmettelen kyllä jos näen 80 vuotiaan vaikkapa pinkki irokeesi päässään.
Tai talvipakkasella tiukoissa farkuissa ja tennareissa, nilkat paljaana. Se oli kai jossain vaiheessa muotia nuorison keskuudessa. Nuo nyt olivat tahallisesti ylilyöntejä esimerkkeinä mutta ehkä pointti selvisi.
Ihmettelisin varmaan myös montaa muutakin asiaa ns. vanhalla ihmisellä pukeutumisessa, hiusvärissä, meikkaamisessa jne.


Mutta kukapa se tosiaan on sanomaan että miten pitäisi vanheta ja miltä pitäisi näyttää.

Kun ajattelen arvokkaasti vahenemista niin tulee mieleen kuva ihmisestä joka on hyvinvoivan näköinen, sinut itsensä ja maailman kanssa.
On jotenkin sellainen onnellinen, rauhallinen ja seesteinen. Johtuu varmaan siitä että sellainen haluaisin itse olla sitten oikeasti vanhana.
Taitaa vaan aika loppua kesken

Arvokkaasti vanheneminen kalskahtaa omaan korvaan jotenkin vieraalta, koppavalta ja mukahienolta. Miksei jokainen saisi vanheta ihan just niin kuin tykkää? Miksi pitäisi tavoitella jotain "arvokasta"? Kuulostaa sellaiselta, että katsotaan toisia nenän vartta pitkin, kun eivät osaa vanheta arvokkaasti.

Onneksi nykyään saa vanheta oman mielensä mukaan, ei ole mitään yhtä tapaa. Saa olla minkä ikäinen hyvänsä ja värjätä hiukset pinkiksi tai ottaa tatuointeja, lävistyksiä ja käydä festareilla. Tai olla ottamatta ja käymättä. Ulkonäköään voi kohennella, jos siitä tykkää. Yhtä hyvin voi olla tekemättä mitään. Nykyaika on toistaiseksi parasta aikaa toteuttaa itseään, oli sitten vanha tai nuori.

kuvatus kirjoitti:Enemmän kuin arvokkaasti vanhenemista, olen joskus miettinyt oikeutta vanhentua. Sitä, ettei ole velvollisuutta pysyä ikinuorena, terveenä ja hyvännäköisenä. Olisi ihana saada ikääntyä rauhassa (tietenkin pitäen huolta omasta hyvinvoinnistaan mahdollisuuksien mukaisesti), ilman että oma arvo ympäristön silmissä vähenee pelkästään ulkoisen habituksen vuoksi. En tarkoita mitään ulkoista epäsiisteyttä tai siivottomuutta, vaan ikääntymisen tuomia muutoksia

Toinen asia on itsestään huolehtiminen. Minusta se on enemmän terveellisiä elintapoja (psyykkisesti ja fyysisesti) kuin ryppyjen oikomista tmv. ulkonäköön liittyvää. Ymmärrän kyllä, että se joillakin saattaa piristää mieltä, mikä on positiivinen seikka.

Tämä. Tuntuu tosiaan että nykyään pitäisi pysyä koko aikuisikänsä ikänsä näyttäen kolmikymppiselta. Joku julkkis kun vanhenee eikä ole leikkauttanut itseään rypyttömäksi niin johan ollaan kauhistelemassa ja vertaamassa kuvaa nuoruuskuviin. Ihan kuin varsinkaan julkkisten vanhenemista ei sallittaisi.

MikkoP kirjoitti:Se että pukeutuisin niin kuin jonkun normin mukaan ikä edellyttäisi tuntuisi hassulta. Mutta yhtä kornilta tuntuisi että pukeutuisin niin kuin nykynuoriso pukeutuu.
"

Taisin mainita että mummot pukeutuu kuin nuoret. Tarkoitin että kuin nuoret joskus silloin kun itsekin oli nuorempi

Ei mulla ole aavistustakaan miten nykynuoret pukeutuu.

Enemmän kuin arvokkaasti vanhenemista, olen joskus miettinyt oikeutta vanhentua. Sitä, ettei ole velvollisuutta pysyä ikinuorena, terveenä ja hyvännäköisenä. Olisi ihana saada ikääntyä rauhassa (tietenkin pitäen huolta omasta hyvinvoinnistaan mahdollisuuksien mukaisesti), ilman että oma arvo ympäristön silmissä vähenee pelkästään ulkoisen habituksen vuoksi. En tarkoita mitään ulkoista epäsiisteyttä tai siivottomuutta, vaan ikääntymisen tuomia muutoksia

Toinen asia on itsestään huolehtiminen. Minusta se on enemmän terveellisiä elintapoja (psyykkisesti ja fyysisesti) kuin ryppyjen oikomista tmv. ulkonäköön liittyvää. Ymmärrän kyllä, että se joillakin saattaa piristää mieltä, mikä on positiivinen seikka.

Täytin just 50 ja kyl pukeudun suunnilleen niin kuin olen aina pukeutunut.
Joskus reilut 20 vuotta sitten kun valmistauduin inssiksi, niin hetken ajattelin pukeutua...ööö... paremmin? Mut se ei oikeastaan koskaan tuntunut minulta itseltäni.

Se että pukeutuisin niin kuin jonkun normin mukaan ikä edellyttäisi tuntuisi hassulta. Mutta yhtä kornilta tuntuisi että pukeutuisin niin kuin nykynuoriso pukeutuu.

En tiedä mikä on arvokkaasti vanhenemista, enkä tiedä kiinnostaisikaan.

Joskus tuntuu etten ole vanhentunut yhtään, mutta tuossa kesällä oltiin festareilla kaverin kanssa. Samoilla festareilla oli tämän kaverin poika omine kavereideen mukana, niin kyllä sen eron huomasi. "Tuollaisia mekin oltiin ennen... paitsi et noi on vaan selvinpäin"

Mullakin on tämä sama vapaa-ajan pukeutumistyyli ollut iät ja ajat. En ajatellut sitä iän lisääntymisen vuoksi muuttaa.
Millos legginssejä alkoi tulla kauppoihin. Tykästyin heti ja olen pysynyt tyylilleni uskollisena. Silloin mulla oli R-collectionin kangashuppareita.
Nyt on anorakki.

Itsekin ajattelen että arvokkaasti vanheneminen tarkoittaa sitä että suostuu pelkäämättä ja vastaanpotkimatta olemaan sen ikäinen kuin on. Koskee kaikkea, eli ei lähde nuorentamaan itseään epätoivoisesti pukeutumisella, käyttäytymisellä, ulkonäöllä, tai vaikka puhetavalla. Mitä se sitten kellekin on, siinä onkin eri kysymys!
Toisaalta näitä sanapareja on paljon muitakin jotka joko eivät oikein tarkoita mitään, tai tarkoittavat aivan muuta mitä niistä tulee mieleen, kuten "itsestään huolta pitäminen", tai "siistiminen" kun puhutaan karvoista.

Äiti on 83v ja se värjää hiuksia ja meikkaa. Niin minäkin aion tehdä, ei tule harmaita hiuksia eikä värittömiä kulmakarvoja ikinä! Ei tarvitse olla prseestä revitty vaikka on vanha. Minulla on siis luonnostaan haaleat tyhmänväriset hiukset ja täysin värittömät ripset ja kulmat, näytän olmilta jos niissä ei ole väriä. Onneksi on myös rasvainen iho, siihen ei tule sillä lailla ryppyjä. Äiti myös pukeutuu erikseen roskia viedessään, koska se on kuulemma ainoa milloin voi käyttää hienoja vaatteita. Muualla paitsi ruokakaupassa se ei enää paljon jaksa käydä, ja kuulemma naapurit katsovat ikkunasta kuka vie roskia. Niin täytyyhän sitä varten sitten pukeutua. Sitä on kyllä vähän rasittava kuunnella, että "kiipeä nyt sinne yläkertaan kun vielä voit!". Ajattelin kyllä vielä voida seuraavat 35 vuotta ainakin. Palataan sitten asiaan.

Minulla ei ole muita ryppyjä vielä, mutta pienet naururypyt on. Niihin laitan retinolia joka aamu, ja kyllä se vähän auttaa. Kun ne syvenevät, niin saavat piikistä. Ehkä en sitten osaa vanhentua arvokkaasti. Pukeutumisesta en osaa sanoa, onko teini vai ei, kun en tiedä miten ne nykyään pukeutuvat. Farkkuja en ole koko elämäni aikana edes kokeillut jalkaan, enkä kokeile. Aina on mekko tai hame ja paita, ainoat housuni ovat koiralenkeille, enkä aina laita niitä sinnekään. Hame saattaa kyllä kuumalla ilmalla olla sangen lyhyt.

50-vuotissynttäreihin on onneksi vielä aikaa, kieltäydyn ajattelemasta että sitä olisi vähän. Se on ehkä kriisin paikka kyllä. En osaa vieläkään mieltää itseäni edes keski-ikäiseksi.

Jaahas, mites tämä arvokkaasti vanheneminen nyt menisikään? Ehkä niin että on itsensä kanssa sinut vaikka kroppa muuttuu, ulkonäkö muuttuu, jaksaminen muuttuu, terveysasiat muuttuvat jne, mutta niiden kanssa on vaan tultava toimeen, kun ei muuta voi. En meikkaa, en värjää hiuksiani, ei ole kiristetty eikä täytetty mistään kohtaan ja käytän just niitä vaatteita, kun itse haluan - en minkään iän tuoman "arvokkuuden" vuoksi. Pyh. Rentoa pukeutumista ja farkut ovat kuuluneet mun pukeutumiseen siitä lähtien, kun ekat sellaiset vuosikymmeniä sitten sain ostettua ja kuuluvat varmaan hamaan tappiin asti. Olen seitsenkymppinen, joten jo kaikilla mittapuilla vanhuksiin kuuluva.

Voisiko nykyaikana olla että arvokkaasti vanheneminen = olla sinut oman ikänsä ja vanhenemisensa kanssa. Niin ainakin toivon.
Kaikki me vanhenemme ja se on hyväksyttävä, eihän siinä ole mitään pahaa. Sen sijaan se että uskaltaa olla oma itsensä, ikävuosia tuijottamatta, on tärkeää. Ettei ajattele että olisin liian vanha käyttämään tätä vaatetta, hiustyyliä tai tekemään jotain asiaa jota kuitenkin haluaisi.
Mietin tätä juuri eilen, kun kävin kampaajalla. Olen löytänyt mieluisen hiustyylin nyt, melkein viisikymppisenä ja tykkään tästä tosi paljon. Samaa hiustyyliä näkee tosi nuorilla. Joku varmasti ajattelee että noin vanha ja tuollaiset hiukset, mutta mitä sitten? Minulla on hyvä olo, tykkään siitä mitä peilistä näen. Se on tärkeintä. Oman perheen nuorten mielestä tyylini on cool, ja jopa heidän kavereidensakin mielestä
Parilta vieraammalta nuorelta joskus kysyi mielipidettä että onko heistä "noloo" jos minun ikäiseni pukeutuu, ottaa lävistyksiä, tai tekee jotain muuta "mikä kuuluu nuorille". Olivat kauhuissaan että ei todellakaan ole noloa tai mitenkään paha asia, jos se ihmisen omaan tyyliin sopii! Että huono asia on se jos niin tekee jonkun painostuksesta, mutta jos se kuvastaa omaa persoonaa niin se on aina oikein. Olen samaa mieltä

Jos ajattelee "arvokasta" kuolemaa, niin siitä tulee ensimmäisenä mieleen rauhallinen kohtaloonsa alistuminen ja sen hyväksyminen. Voisiko vanhenemista ajatella hitaana laskuna siihen pisteeseen Eli ei paniikkia epätoivoista taistelua, verta, hikeä ja kyyneliä. Ei kouristuksenomaista tarrautumista johonkin, mikä ei voi pysyä. Kantaa ryppynsä ja kilonsa muuttumatta mieleltään ympäristöä kuormittavaksi, negatiiviseksi jyrmyksi. Mieleltään lujana saa silti pysyä. Arvokkaaseen vanhenemiseen kuuluu mielestäni myös arvokkaasti arvoistaan kiinni pitäminen silloin kun ne hyviksi kokee. Jos ei tarvitse pukeutua teiniksi, ei tarvitse myöskään mieleltään kääntyä aina viimeisimmän muodin tuulen mukaan.

Arvokkaasti vanheneminen tarkoittaa varmaan eri ihmisille eri asioita. Jostain syystä itselleni tulee ensimmäisenä mieleen ulkonäkö, että vanhenee kuten vanhenee, arvokkaasti ilman plastiikkakirurgiaa.
Jos muistelen omia isovanhempiani tai ihan omia vanhempianikin niin ajat ovat muuttuneet. Vielä 80-luvullakin 50 vuotiaana oli jo aika vanha.
Muistan silloisen appiukkoni 50-vuotisjuhlat. Aikamoista pönötystähän se oli, ja virallisen oloista.
Äitini nuoruusaikoihin rippikoulun käynyt oli aikuinen ja pukeutui kuin aikuiset. Nykyään me mummotkin pukeudumme kuin nuoret
Esimerkiksi eilen kun vein koiran rokotuksiin, oli lenkkarit, legginssit, T-paita, kangasanorakki ja lippis. En voi kuvitella että oma äitini olisi 60-vuotiaana pukeutunut sellaisiin.

Mä olen kohta 60. Olen tietenkin vanhentunut
Toivon etten koskaan muutu henkiseksi vanhukseksi. Mielen ei tarvitsisi vanheta vaikka keho vanheneekin.
Lisään myöhemmin jos tulee muiden kirjoituksista jotain lisäajatuksia.

Ystäväni täytti juuri 50 vuotta. Pohdimme arvokkaasti vanhenemisen ajatusta. Mitä tuntoja sinussa sanapari herättää? Pidätkö ajatusta viehättävänä ja mitä arvokkaasti vanheneminen sinusta tarkoittaa ja mitä se merkitsee vai onko käsite vain jotain turhaa ja vanhanaikaista? Kysymys koska täällä on hiljalleen itse kukin ikääntyvä henki, jollei vanhus vielä, ja milloin ikääntyminen alkaa jollei viisissäkymmenissä tai aikaisemminkin? Myöhemmin? Kehon ja psyyken asia.