Lemmikit

Parhaimmillaan varmaan sisarussuhde onkin elämän tukipilari, mutta ei todellakaan meille kaikille. Tuo sinun ^ kertomasi on kyllä aika kamalaa. Voi sitten kokonaan olla olematta tekemissä jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Kieltämättä vähän pysäytti kun mediassa mainittiin sisarussuhteen olevan elämän tukipilari. Olisi hieno kun olisikin näin, mutta itse en halua siskon kanssa olla tekemisissä ellei ole pakko. Viimeksi suvun juhlissa näytin vanhemmilleni videon, jossa aikuinen poikani heitä lämpimästi onnittelee merkkipäivän johdosta kun ei päässyt itse paikalle. Sisko tuli äkkiä katsomaan, ei kuunnellut mitä poika videossa sanoi vaan alkoi nauraa niin kovaa että kauempanakin kaikki kääntyivät katsomaan. "hahhahhah, mitkä hiukset, aahhahhah, ai kauhee minkä näköinen!!"
Ja tämä hänelle täysin tavallista käytöstä. On sitten kyseessä minä, lapseni, puolisoni, ystäväni tai kuka vaan niin hänen täytyy haukkua ulkonäkö, puhetyyli, mitä milloinkin. Hänen omat lapsensa sentään ovat JOTAIN ja samoin hänen puolisonsa on täydellinen. No, ystäviä hänellä ei olekaan ja sitä nauraakin että rahaako mä ystävilleni annan kun niitä kerääntyy aina vaan lisää. Samoin työpaikkoja, ihmettelee mitä mä valehtelen haastatteluissa kun saan usein ne paikat joita haen. Kuulemma kyse vain helvetin hyvästä tuurista, ei tietenkään siitä että olen opiskellut itselleni hyvän ja työllistävän ammatin ja aikuisena vielä jatkanutkin opintoja, hän ei kouluttamattomana saa mitään haluamaansa työtä koska hänellä "ei ole moista tuuria".
Niin että en jaksa olla tekemisissä. Onneksi ei tarvitse. Sujuvasti eilenkin ajoin hänen ohitseen vaikka kävin paikkakunnalla. Kaikkia muita sukulaisia kyllä kävin tapaamassa.

Kerron sen verran että siskontytöllä on lapsi joka täytti juuri 2v, enkä ole nähnyt sitä vieläkään... Välimatkaa on 200 km ja ihan normaalit välit meillä. Tavallaan noloa, mutta rehellisesti en pidä lasta näkemisen arvoisena, koska ne kaikki ovat ihan samanlaisia kuitenkin. Sitä paitsi se huutaisi enkä kestä meteliä. Nyt sinne on tulossa toinen joulun tienoilla, mikäs siinä jos tykkäävät tuollaisesta menosta, mutta minä haluan pysyä kaukana.

Minulla on yksi sisko ja tällä hetkellä ollaan ihan hyvissä väleissä. Meillä on 800 km välimatkaa, niin kovin usein ei nähdä, mutta muutamia kertoja vuodessa kuitenkin yleensä. Aina välillä on tullut "ryppyjä rakkauteen", mutta ainakin toistaiseksi menee ihan hyvin. Lähes päivittäin viestitellään whatsapilla, jos ei muuten olla yhteydessä. Tänä kesänä käytiin lomareissullakin yhdessä lasten kanssa niin että jätettiin puolisot kotiin, ja nyt syksyllä mennään sitten vielä ihan kahdestaan yksi viikonloppureissu, ettei oteta lapsiakaan mukaan.

Puolisollani on myös yksi sisarus (veli), ja hänen kanssa ollaan lähes päivittäin tekemisissä kun naapurissa asuu. Hänen kanssa on ihan semmoiset tavalliset välit.

Mulla on 13 vuotta nuorempi siskopuoli. Kun mä olin pahimmassa teini-iässä, koin hänet vain ärsyttävänä meluisana taaperona joka vei äidin ja isäpuolen huomion. Sitten kun muutin pois kotoa ja sisko oli jo vähän isompi, suhde oli jonkun aikaa luontevampi, kunnes hän vuorostaan tuli murrosikään, samalla kun mun elämässä tapahtui liikaa asioita ja etäännyimme taas. Sitten taas muutaman vuoden päästä rupesimme hitaasti lähentymään, kunnes hän tapasi miehensä ja alkoi muuttua ihmisenä ihan erilaiseksi, enkä mä nykyään jaksa heidän kummankaan seuraa. Olin kyllä siskon kissan luottohoitaja sen elämän loppuun asti, mutta muuten emme näe kuin lähinnä jouluna vanhempien luona ja ollaan silleen muodollisen ystävällisissä väleissä, mutta oikeasti koen oloni jopa naapureideni ja työkavereideni kanssa luontevammaksi. Kyllähän se vähän surettaa ja kirpaisee kun kuulee miten jotkut on sisarustensa kanssa parhaat ystävät, mutta sitten taas toisaalta... jos ei ole mitään muuta yhteistä kuin geenit, ja toteaa että tuon ihmisen kanssa ei muuten olisi missään tekemisissä, ei ne välit väkisin pakottamalla lämpene.

Vanhemman veljen kanssa ok välit, välilä istutaan iltaa yhdessä ja pysytään kuulumisissa ja törmäillään muutenkin suht usein. Nuorimman veljen kanssa ei koskaan oikein ole sitä sisarus suhdetta syntynyt, meillä kun ikä eroa on sen 18 vuotta ja olin jo muuttamassa pois kotoa kun pikkuveli syntyi. Omat lapseni on vain 4-5 vuotta nuorempia kuin pikkuveljeni. Valitettavasti ei ole oikein veljeltä tuntunut koskaan, mutta väleissä silti ollaan, ei samalla tavalla kuin toisen veljeni, mutta jotain kuitenkin.

En kovin erinomaisissa väleissä ole. Toisen kanssa ei olla missään tekemisissä, toisen kanssa nyt näennäisesti ok välit mutta ei juurikaan soitella eikä tavata. Asutaan eri paikkakunnilla ja käyn siellä useita kertoja vuodessa, mutta aika menee tärkeimpien ihmisten tapaamisessa. Ei mitään kiinnostusta tavata siskoa. Hänen aikuisten lastensa kanssa on kyllä läheiset välit ja heitä tapaan aina kun mahdollista.

Minulla on yksi veli, 3,5 v. nuorempi (olen itse 58 v.). Ihan hyvissä väleissä ollaan ja on kyllä ihan paras veli, mukava, auttavainen ja kätevä käsistään (rakennellut vanhempien aikanaan laittamalle kesämökille kaikenlaista). Ei yleensä nähdä kovin usein, mutta puhutaan silloin tällöin puhelimessa ja veljeni avopuoliso on aktiivinen facessa eli sitä kautta näen missä käyvät esim. konsertit ja muut reissut. Nyt kun isämme kuoli, niin veljeni on hoitanut paljon käytännön asioita ja ollaan nähty useammin.

Olisiko huono idea, jos sisko kirjoittaisi kirjeen, jossa voisi ilmaista kaiken haluamansa ja joku kuoleva saisi päättää, lukeeko hän sen vai ei? Ehkä joku hänen luvallaan voisi lukea sen etukäteen?

Aivan varmasti jokainen haluaisi läheisen sisarussuhteen, jossa jaettaisiin ilot ja surut ja oltaisiin aina toisen tukena. Hoidettaisiin yhdessä ikääntyviä vanhempia ja perintökin jaetaan sopuisasti, jatkossa yhdessä perintömökillä äidin kukkamaita hoidellen Elämä vaan ei aina ole pelkkää ruusuntuoksua.

Kinga kirjoitti:Tuntuu omituiselta lukea näitä kertomuksia sisarusten etäisistä väleistä, kun on ns. "aina" ollut läheinen oman siskon kanssa.
Toki, joskus nuorempina vuosina asuessamme eri puolilla maata ei tullut ihan niin tiiviisti oltua yhteyksissä, mutta eipä se sitä sisarussuhdetta kyllä mitenkään haalistanut. Ei nytkään viesteillä esim. joka päivä tai joka toinenkaan, mutta silti hän on yksi läheisimmistä ellei läheisin ihminen elämässäni.
Olisi outoa kuvitella tilannetta, jossa en itse esim. tietäisi missä sisarukseni asuu tai mitä hänen elämäänsä kuuluu.

Mun mielestä on omituista että aikuinen ihminen pitää omituisena sitä että jollain on eri tavalla asiat kuin hänellä itsellään. Toki jos on vasta 20v niin sitten ymmärtää.

syvällisempää kirjoitti:Anteeksi kun tungen ketjuun mutta on oikeastaan aiheeseen erittäin sopiva kysymys. Jos henkilö on kuolemassa ja hänellä on välit poikki sisaruksensa kanssa. Kumman mielipide mielestänne voittaa. Kuolevan joka ei halua sisarustaan edes käymään vaan haluaa viettää viimeiset hetket tärkeimpiensä kanssa. Vai sisaruksen jonka mielestä hänen täytyy päästä nyt tapaamaan sisarustaan koska hän haluaa tavata hänet ja 'sopia välit'.
Mielipiteitä?

kuolevan mielipidettä kunnioitetaan.
sisarus voi olla omantuntonsa kanssa ja hänen täytyy vain itse käsitellä asia parhain päin. antaa kuolevan tehdä kuolemaa rauhassa tärkeiden ihmisten lähellä, ilman ylimääräistä stressiä, huolia ja murheita. hänellä on tarpeeksi niitä.

sisaruksella on ollut koko elämä aikaa 'sopia välit', toisen kuolinvuode ei ole enää se hetki, jossa omaa oloa helpotetaan.

syvällisempää kirjoitti:Anteeksi kun tungen ketjuun mutta on oikeastaan aiheeseen erittäin sopiva kysymys. Jos henkilö on kuolemassa ja hänellä on välit poikki sisaruksensa kanssa. Kumman mielipide mielestänne voittaa. Kuolevan joka ei halua sisarustaan edes käymään vaan haluaa viettää viimeiset hetket tärkeimpiensä kanssa. Vai sisaruksen jonka mielestä hänen täytyy päästä nyt tapaamaan sisarustaan koska hän haluaa tavata hänet ja 'sopia välit'.
Mielipiteitä?

Kuolevan päätöstä kunnioitettava.
Jokainen kantaa oman vastuunsa ketä tavata ja missä, miksi. Myös se kuoleva.

Kinga, on varmasti myös vaikea kuvitella tilannetta, että siskosi ottaisi sinuun yhteyttä aina vain haukkuakseen ja halveeratakseen sinua? Niin ettei kuuntele yhtään, ei ota mitään vastuuta omista teoistaan ja solvaa niin, että kaikki puhelut päättyvät itkuusi, kunnes et vaan enää vastaa.. Kun sisko ei periaatteen vuoksikaan tue sinua koskaan, missään asiassa, vaan esimerkiksi ero väkivaltaisesta miehestä (lääkärissä ja poliisilaitoksella käynnin jälkeenkin) on mustelmista huolimatta pelkkää paskapuhetta ihanasta miehestä. Sitä, ettei sisko ymmärrä ollenkaan miten olen niin sairas että voin valehdella miehestä sellaisia asioita ja sietäisin hävetä ja rukoilla miestä takaisin. Ja niin edelleen

Syvällisempää, olen miettinyt tuollaista tilannetta ja itse en ikimaailmassa haluaisi siskoa luokseni, jos tekisin kuolemaa. Olen kärsinyt hänen takiaan aivan tarpeeksi, enää en aio sitä tehdä.

^syvällisempää, aika mielenkiintoinen kysymys!

Mulla vain yksi veli, ei suuremmin olla tekemissä, kummallakin omat elämät. Mun puolisoni sisaruksia on 4 kpl perheineen, viimeksi nähtiin koko porukka viikko sitten kun järjestin omat kesäjuhlani pyöreitä täyttäessäni.

Anteeksi kun tungen ketjuun mutta on oikeastaan aiheeseen erittäin sopiva kysymys. Jos henkilö on kuolemassa ja hänellä on välit poikki sisaruksensa kanssa. Kumman mielipide mielestänne voittaa. Kuolevan joka ei halua sisarustaan edes käymään vaan haluaa viettää viimeiset hetket tärkeimpiensä kanssa. Vai sisaruksen jonka mielestä hänen täytyy päästä nyt tapaamaan sisarustaan koska hän haluaa tavata hänet ja 'sopia välit'.
Mielipiteitä?

Tuntuu omituiselta lukea näitä kertomuksia sisarusten etäisistä väleistä, kun on ns. "aina" ollut läheinen oman siskon kanssa.
Toki, joskus nuorempina vuosina asuessamme eri puolilla maata ei tullut ihan niin tiiviisti oltua yhteyksissä, mutta eipä se sitä sisarussuhdetta kyllä mitenkään haalistanut. Ei nytkään viesteillä esim. joka päivä tai joka toinenkaan, mutta silti hän on yksi läheisimmistä ellei läheisin ihminen elämässäni.
Olisi outoa kuvitella tilannetta, jossa en itse esim. tietäisi missä sisarukseni asuu tai mitä hänen elämäänsä kuuluu.

Niin no, on sisaruksia ja sisaruksia. Mies kasvoi uusperheessä eikä elämä siellä hänelle juuri hymyillyt. Muiden perheen lasten mielestä ovat ihan oikeita sisaruksia ja minullekin sitä ovat jankuttaneet että mies on heille aivan oikea veli. Mutta kun ei ole. Eikä olla missään tekemisissä, jossain juhlissa jos nähdään niin moikataan osaa heistä. Ei muuta, heidän kuulumiset ei kiinnosta eikä piitata heille kertoa omia kuulumisia.

Yksi täysveli miehellä on ja häntä perheineen tavataan muutamia kertoja vuodessa eli kyläillään puolin ja toisin, ollaan somen kautta tekemisissä aktiivisesti ja toistemme lasten kummeja.

Olen ainoa, joten ei mitään käsitystä omista sisaruksista. Kahta serkkuani pidän vähän niin kuin sisarinani. Heidän kanssa olen aika paljon tekemisissä.
Miehellä on useampi sisarus ja hän on kaikkien kuten minäkin hyvissä väleissä keskenään. Kaikki asuvat vaan sen verran kaukana, ettei usein nähdä. Molempin kälyjeni kanssa soitellaan kuulumisia jutellen.

Olen vanhin, jo aikuinen,ja muutamia viestejä vaihdan sillon tällöin seuraavana
Syntyneen sisarukseni kanssa. Olen ottanut yhteyttä muihin sisaruksiini,
Mutta he itse, tai äitinsä ovat estäneet minut välittömästi. Mitään selittämättä.
Harmittaa tosi paljon, haluaisin edes tutustua heihin.

Ihan hyvissä väleissä ollaan. Mulla on kaksi veljeä ja sisko, asutaan 5km säteellä toisistamme Yhteyksissä ollaan jos ei ihan päivittäin, niin ainakin viikottain. Miehellä on kolme veljeä (neljäs veli on jo kuollut) ja myös heidän + puolisoidensa kanssa ollaan hyvissä väleissä sekä pidetään aktiivisesti yhteyttä, kuten myös tuon edesmenneen veljen pojan perheen kanssa. Kaksi miehen veljistä asuu n 10 km päästä meistä ja kolmas pääkaupunkiseudulla.

Minulla on yksi, lähes 10 vuotta nuorempi veli, jonka kanssa on hiukan etäiset välit. Pidän hänestä, hän on niin läpeensä kiltti, hienotunteinen, järkevä, luotettava ja yleislahjakas ihminen, mutta myös tosi hiljainen. On vaikea keksiä puheenaiheita, kun meillä on niin erilaiset mielenkiinnon kohteet, eikä hän koskaan puhu muiden ihmisten, edes perheenjäsenten yksityisiksi katsomistaan asioista, eikä myöskään utele muiden kuulumisia. Haluaisin, että välit olisivat läheisemmät, mutta itsekin introverttina en tiedä miten sen saavuttaisi. Meillä molemmilla on puheliaat ja ulospäin suuntautuneet puolisot, joten he dominoivat (kaikella hyvällä) yhteisiä tapaamisia.

Asuin veljeni kanssa samaa kotia vuoden 1974-1982 ja sitten tiemme erkanivat. En ole ollut missään tekemisissä vuoden ...1990-1991 jälkeen, noin? Siinä ei ole mitään draamaa, riitaa tms. vaan tiemme erkanivat vain. Eli hän on nyt 48v. En tiedä missä asuu, miten elää tms.

Puolison sisaruksia ei ole.

Hyvissä väleissä sekä oman siskoni että veljeni kanssa. Sisko asuu Belgiassa mutta olemme facebookin/mesen kautta tekemisissä melkein päivittäin.
Veljeni kanssa olen tekemisissä harvemmin, mutta ollaan silti hyvissä väleissä (ja myös vaimonsa kanssa.) He asuvat Helsingissä.
Hyvissä väleissä myös mieheni siskon kanssa. (ja hänen miehensä) Harvemmin nähdään kun asuvat Espoossa mutta nyt nähtiin juuri viime viikon sunnuntaina ja kivaa oli.
Kun asuivat vielä meitä lähellä niin nähtiin aika useinkin ja istuttiin iltaa.

Meillä on äitini osalta (isä on jo edesmennyt ja hänen myös hyvin pieni sukunsa on jäänyt vieraammaksi jostain syystä) pieni suku ja olemme läheisiä toisillemme.

Huonoissa. Olen perheen iltatähti ja ollut siskoilleni aina "vauva". Edelleen suhtautuvat minuun alentavasti vaikka olen minäkin jo keski-ikäinen, enkä jaksa sitä yhtään. Toisen siskon kanssa on välit täysin poikki. Toinen soittelee pari kertaa vuodessa puhuakseen itsestään tai lapsistaan. Viimeksi soitti eilen, valehtelin olevani kaupassa enkä "ehtinyt" puhua kauaa. Ei kysynyt mitä minulle kuuluu eikä kyllä tullut mieleenkään omalle siskolle kertoa että minulla epäillään vakavaa sairautta ja olen melko huonossa kunnossa.

Läheisissä. Tai no, toinen on kuollut, mutta oltiin silloin tosi läheisiä kyllä. Vanhemman broidin kanssa oltiin jossain vaiheessa melkein parhaita kavereita, nyt "vain" läheisiä.

Mulla ei ole sisaruksia, mutta lapsena olin aika läheinen kahden serkkuni kanssa. Molemmat ovat somekavereita, mutta toisen kanssa ei olla nähty jotain neljään vuoteen, jotain viestittelyä on ollut, muttei vastaa puhelimeen kun soitan eikä soita mulle. Toisen serkun tapasin tänä kesänä pikaisesti lounaalla, viime tapaamisesta, mikä sekin oli nopea, oli kulunut 14-15 vuotta.
En tiiä mikä siinä on ettei ihmisillä ole koko vuoden aikana yhtä 15-20 minuuttia aikaa soittaa läheisilleen. Itse yritän pitää yhteyksiä, mutta jos ei edes vastata puhelimeen tai mitään niin olkoon.

toisen siskon kanssa oltiin paljon tekemisissä, kunnes hän teki itsarin. Veljien kanssa en ole koskaan oikeastaan ollut läheinen, ei kasvettu yhdessä niin ei ole tullut sitä sisarustunnetta. Ei sitä ollut siskonkaan kanssa mutta jostain syystä kuitenkin aikuisina alettiin olla paljon tekemisissä.
Siskopuolen kanssa ei ole mitään suhdetta, tavattiin viimeksi monta vuotta sitten.
Muuhunkaan sukuun ei ole mitään yhteyksiä, isän sukuun ei ole koskaan ollut ja äidinkin sukuun harvakseltaan äidin kuolemaan asti, sen jälkeen soittelin yhden tädin kanssa noin kerran kaksi vuodessa, nyt ei enää sitäkään muutamaan vuoteen
Juurettomuus on vahva tunne, mutta minkäs teet. Lapsuus kun meni pomppien sijaiskotien, äidin ja lastenkotien väliä, ei ehtinyt juurtua mihinkään

Aika läheiset. Veli asuu nykyään eri kaupungissa, joten tavataan aika harvoin. Whatsapp laulaa sitten senkin edestä.
Miehen siskon kanssa ollaan tekemisissä kohtuu paljon, livenä nähdään noin kerran kuussa, istutaan iltaa ja vietetään aikaa yhdessä. Heillä 10 vuoden ikäero, mutta ei se näin aikuisena haittaa.