Lemmikit

Dacrest kirjoitti:Entä kissakaveri?

Ei. Ensinnäkään en halua sisäkissaa, eikä tässä olisi turvallista laskea kissaa ulos. Ja muitakin syitä on. Keväällä sairauden takia lopetettu kissa'vaari' jää meidän viimeiseksi.

Entä kissakaveri?

Yritin kaiken muistaa mainita aloituksessa, ihan vanhan PP:n tarpeiden tapaan. Mutta näköjään unohdin sen "miksi ei". Eli tosiaan koira on kyllä muuten vaikuttanut ihan pitävänsä siitä että saa nyt kaiken huomion eikä joudu "väistämään" muita. Eikä oikein osaa leikkiä leluilla, sen leikkiminen on juokseminen, takaa-ajot ym. Joita aiemmin siis välillä harrasti kissan kanssa, nyt vain ihmisten. Eli sopivan kaverin tullen se voisi innostua ulkona riekkumaan ja leikkimään ihan kunnolla.

Mutta, miksi EI koirakaveria, niin kiranas tuossa jo lukikin ajatuksiani. En tosin tarkoittanutkaan että koiran arkuutta koitettaisiin vähentää toisella koiralla, en tietenkään eikä sille ole tarvetta. Koira on tosiaan meidän seurassa reipas, eikä ole tarpeellista sitä jättää hoitoon muualle. Se on kokeiltu ja se ei tuolle koiralle sopinut. Mutta kaveri voisi helpottaa yksinoloja, jos vanhat merkit pitäisi paikkansa. Ei sillä koskaan tällaista ahdistusta ollut, kun oli muita koiria/kissoja seurana.

Vieraisiin isoihin koiriin tuo suhtautuu varovaisesti, siksi iso koira ei missään nimessä olisikaan vaihtoehto. Eikä myöskään pentu, ei sellaista näin ns. iäkkään riesaksi. Sopiva pieni aikuinen, ehkä. Sellaisiin tämä suhtautuu uteliaasti, yhden aiemman naapurin kääpiövilliksen nähdessään ilostui aina. Mutta koiratuttuja meillä ei ole, eikä siis mitään mahdollisuuksia saada tuttua kaveria mistään.

Joten, iso kysymysmerkki ja epäröinti ja enemmän olen tällä hetkellä sitä mieltä että en edes etsi kaveria, koska nuo mahdolliset miinukset on niin isoja. Mutta, jos joltain kasvattajalta saisi koeajalle aikuisen kodinvaihtajan, silloin voisin harkita. Heti omaksi-tyyliin, ja sitten uuden kodin tai lopetuspiikin etsintään jos seuraus onkin kaaos, en missään nimessä lähtisi. Tiedostan kyllä vastuuni sekä nykyisen, että mahdollisen kaverin kanssa. Siksi ei tulisi kyseeseen.

Mutta hyviä mielipiteitä puoleen ja toiseen, kiitos! Juuri tällaisia toivoinkin omien ajatusten tueksi ja ehkä myös uusia ajatuksia.

no jos vastaan tulee joku nappiosuma kodinvaihtajasta niin miksei. mutta en lähtisi muutoin stressaamaan vanhusta uudella koiralla. siinä on riskinsä, etteivät sopeudukaan ja ihmisillä on omituinen tapa haluta sopeuttaa koiria keskenään, vaikka eivät tulisikaan toimeen. tarkkana olisin kyllä, kuitenkin vastuu vanhuksesta pitää tiedostaa.

jos itselläni olisi tilanne ettei arka vanhus joutuisi paljoa yksin olemaan niin antaisin hänen viettää eläkepäivänsä rauhassa. arkuus ei poistu koirasta kaverilla ja voi pahentaa elämää huonolla tuurilla.

korkeintaan voisin jonkun koiralle tutun kaverin ottaa, mutta en ventovierasta. siinä on aina riskinsä, tai no ainakin pitää tiedostaa ne, että entäs jos ei tule toimeen, tai toinen stressaa hirveästi, niin heti sitten toiselle uusi koti. mikä on taas stressi sille ja entäs jos kotia ei löydykään, niin sittenhän se on pakko lopettaa. näkisin ihan turhana veivaamisena ja huolena ja murheena moisen. siksi ottaisin korkeintaan vain koiralle tutun kaverin ja valmiin sydänystävän, jos sellainen olisi tarjolla. muutoin antaisin aran koiran elää ihmislaumassa ilman ylimääräisiä stressitekijöitä, mielestäni se on ihan ansaittua jo 10v. iässä.

Kyllä koirakaveri. Vaikka yksinoloa ei olisikaan paljon saa koira oman lajin kaverista niin paljon iloa mitä ihminen ei pysty antamaan.
Onnea koirakaverin löytymiseen.

Mikä ettei? En minä ainakaan näe mitään estettä sille ettettekö voisi lähteä koirakaveria kokeilemaan. Sopivan kaverin osuessa kohdalle tämä nykyinen koiranne olisi varmasti onnesta soikeana. Kaksi tuntiakin on varmaan hirvittävän pitkä aika aidosti hädissään olevalle koiralle (en tiedä onko koiranne sellainen vai kärsiikö se vain lievemmästä yksinolovaikeudesta).

Kun kerran koira on ollut elämänsä toisten koirien kanssa niin itse varmaan yrittäisin löytää sille vielä kaverin, hyvässä lykyssähän sillä on vuosia jäljellä vielä vaikka kuinka.

Meillä on pieni 10v koira. Koira on meidän kanssa ollessa reipas ja leikkisä, tosin iän myötä sille on tullut paukkuarkuutta, ja pelkää mm. ukkosta jota nyt on riittänyt vähän liiankin kanssa. Vieraita ihmisiä se hiukan jännittää, ja toisaalta vaikka menisi täysin tutuillekin ihmisille hoitoon, niin on melko hermostunut ja arkakin. Tärisee herkästi.
Yksin kotona ollessa koira ei taida juuri nukkua, ainakaan sen perusteella että nukkuu tosi sikeästi sitten kun tullaan taas kotiin. Tiettävästi haukkuu yksin ollessaan. Se ei tee pahojaan, mutta kun näkee meidän tulevan, huutaa suoraa huutoa kuin hädissään ja tärisee pitkään ennen kuin rauhoittuu. Tietyillä jutuilla sen saa rauhoittumaan nopeammin mutta alku on aina sama.

Sillä on ollut melkein koko elämänsä ajan muita koiria ja/tai kissoja kaverina yksin ollessaan. Jos sen kanssa on ollut sisällä toinen koira tai kissa, se on selvästi rauhoittanut, eikä sitä 'suoraa huutoa' tule ollenkaan, vinkuu ja hyppii kyllä mutta selvästi rauhallisemmin, ei ole sellaisessa paniikissa ollenkaan. Eron on nähnyt selvästi, kun joinain päivinä on ollut vaikka kissa kaverina, joinain ei.

Nyt keväästä saakka koira on ollut yksin, joten tämä hermoilu on joka kerran sen ollessa yksin. Nyt on ollut lomat ym, eikä koira ole muutenkaan yksin kotona kuin 2 työpäivän ajan viikossa, eli ei paljoa. Mutta ollaan mietitty, hyötyisikö koira koirakaverista. Se vaan on kaksipiippuinen juttu, sillä joko se ihastuisi kaveriin täysin, tai sitten saattaisi pelätä sitä, joka taas olisi tosi huono juttu.

Pentua emme ole enää ottamassa, vaan ainoa vaihtoehto olisi aikuinen kodinvaihtaja, vaikka samanikäinen. Pitäisi vaan osua kohdalle kivaluonteinen ja riittävän pieni koira. Eli lähinnä lottovoittoa ootellessa. Meillä on ollut aiemmin isoja koiria ja niiden kanssa tämä ei ole innostunut leikkimään koska on ison koiran riehuessa arkana väistänyt, mutta muuten kyllä nukkuivat kylki kyljessä. Sitten taas kissan kanssa vetivät ulkona takaa-ajoleikkejä, kun olivat saman kokoiset

Miltä kuulostaa, lähtisittekö etsimään sopivaa kodinvaihtajaa ja kokeilemaan, vai onko viisaampaa antaa olla, koska yksinolopäiviä ei kuitenkaan ole paljoa?