Lemmikit

^tuskin löytyy
Moni näyttää yhdistävän lempeyden rauhallisuuteen, setteri kyllä kumoaa tämän. Onhan kultsuissakin erittäin vilkkaita yksilöitä, silti rotu on lempeä.

Dacrest kirjoitti:Setteri ei ole millään tavalla rauhallinen, mutta sen vilkkaus on sisäsyntyistä, ei reaktiota ulkoisen maailman tapahtumiin.

Jotenkin epäilen, ettei seisojista kovin läpeensä rauhallista tyyppiä hetkessä löydäkään
Bretonikin on vilkas tai kohtuullisen vilkas, mutta niinhän sen kuuluukin. Mun tyyppi tiesi kuitenkin koska on syytä osata olla rauhallisuuden perikuva, vaikka sitä saattoikin kuvata reaktioherkäksi.

Setteri ei ole millään tavalla rauhallinen, mutta sen vilkkaus on sisäsyntyistä, ei reaktiota ulkoisen maailman tapahtumiin.

Mun bretoni oli lempeäluonteinen. Suhtautui kaikkeen uteliaasti, kohteliaasti ja rauhallisesti. Sen saattoi antaa lasten paijattavaksi, se oli mahtava lukukoira joka osasi lukea pieniä ihmisiä ja tsempata vaistomaisesti oikein jos lasta jännitti. Mutta Miska oli yksilö. Tunsin melko läheisesti muutaman muunkin bretonin, joista osa oli hyvin lempeitä ja herttaisia koiria, jopa yhden Espanjan rescue- bretonin. Ja sitten taas yhden melko terävän ja aggressiivisen ja yhden todella aran.

Ehkä lempeäluonteisuus on enemmän niiden rauhallisten ja harkitsevien jättien luonnekuvaus? Eläintä sanotaan lempeäksi, kun se on pitkäpinnainen ja rauhallinen, eikä sinkoa ensimmäisestä ärsykkeestä pitkin seiniä.

Tuli mieleen kirjoitti:Eikö lempeys ole tarkasti ottaen inhimillinen, ihmisiin liittyvä määre?

Kyllä minusta koira on ihmistä useammin lempeä. Ihmiset voivat toki ollalähipiirilleen lempeitä, mutta sellaista maailmaa syleilevää lempeyttä kohtaa harvoin ihmisissä. Koirissa paljon useammin. Toisaalta minulle ei tule mieleen yhtään rotua, jonka kaikki ykilöt olisivat lempeitä tai edes valtaosa. Kohtaamani ovat kaikki olleet myös vakaita ja rauhallisia. Lempeys on siis enemmänkin minun kokemukseni eikä sen koiran kokemus. Voihan vilkas höseltäjäkin tuntea vaikka minkälaista kaikenkattavaa hellyyttä ympäristöään kohtaan, mutta se ei vain tunnu siltä.

MJK kirjoitti:Minä rinnastan sen kiltteyteen. Että suhtautuu asioihin siten, että se ei aiheuta minkäänlaista aggressiota eikä epäilyä koirassa,

Jotenkin näin. Kyllä tuo setteri on lempeä: suhtautuu lähes kaikkiin ja kaikkeen avoimen ennakkoluulottomasti. Se ei ole ihmisten/koirien suhteen terävä tai reaktiivinen, yleensä hyvin ystävällinen tai välinpitämätön. Se olettaa kaikkien koirien ja ihmisten olevan hyväntahtoisia.

Setteri ei katso aiheelliseksi muodostaa erityistä mielipidettä esim iholle tulevasta räksyttäjästä, katsoo vain että mikähän tuonkin pipoa kiristää, ignooraa ja jatkaa omia puuhiaan.
Siltä ei saa vastakaikua pelkoon/aggressioon, se vaan on hyväntuulinen oma itsensä eikä mene muiden tunnetiloihin mukaan.

Sama ihmisten kanssa. Äärimmäisen luotettava vieraiden lastenkin suhteen.
Tosin vahti-/puolustusviettä hiukan on, mutta vain hiukan ja kynnys hampaiden käyttöön on erittäin korkea. Ei ole koskaan ketään purrut. Yhden kerran oli lähellä - vastaantulijan kumartuessa perheen vaunuissa olevaa vauvaa kohti.

kiranas varmasti voit olla oikeassa, en ole bernien kanssa ollut tekemisissä sitten yheksänkytluvun, muuta kuin rapsuttanut jos kohdalle sattuu. Harmi jos näin on. Se luonne kyllä tulee jalostuksellisesti ykkössijalle jopa joidenkin terveystulosten kustannuksella. Koira kun ei ole pelkkiä lonkkia, omallanikin oli C/D lonkat, mutta niin vaan porskutti ilman minkäänlaisia ongelmia 12 vuotta. Ja se on paljon se bernille. Jalostukseen kysyivät kyllä, mutta lonkkien takia en antanut. Ehkä olisi pitänyt...Kyllä silloinkin oli erityyppisiä bernejä, oli ylensyötettyjä huonokuntoisia ja sitten "liian laihoja" kuten omani, joka luuli olevansa vinttikoira ja ajoi tyylikkäästi jänistä pitkien lenkkien lomassa.

^ sivuhuomautus tähän, mä olen tässä noin 8 vuoden aikana törmännyt todella varauksellisiin ja pelokkaisiin berneihin. siis ihan hämmästyttävän paljon. rotua olen pitänyt ns. helppona kaikkien kaverina, mutta alkaako siinäkin nyt trendi tekemään hallaa vai johtuuko se puhtaasti kahteen linjaan jakautumisesta. en tiedä onko berneissä alunperin ollut kahta linjaa, mutta nyt ainakin luoteeseen puskee läpi muutakin kuin helppoutta.

Jätteihin minäkin tuon ominaisuuden mieltäisin. Toki voi olla osansa sillä, että isot koirat sosiaalistetaan ja kenties koulutetaan lähtökohtaisesti paremmin kuin pienet, ihan jo hallittavuudenkin kannalta.

Irlanninsusikoirista sanotaan että ovat lampaita kotona, leijonia saalistaessaan. Itsellä paljonkin kokemuksia ko.rodusta ja nähnyt käytöstä niin kisoissa kuin näyttelyissäkin. Koskaan ei ole irliksillä ollut tarvetta ottaa osaa mihinkään härdelliin vaikka vieressä olisi millainen säätö tahansa. Seistä jöpöttää vaan paikoillaan ja katselee, että mikähän noita vaivaa.

Itsellä oma kokemus yhdestä bernistä 12 vuoden ajalta, jonka kanssa liikuttiin ihan joka paikassa ongelmitta. Rotumääritelmän mukaan berni on:

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Varma, tarkkaavainen, valpas ja peloton
jokapäiväisissä tilanteissa. Hyväntahtoinen ja uskollinen tuttujen ihmisten seurassa,
itsevarma ja ystävällinen vieraita kohtaan. Temperamentiltaan kohtuullinen, helppo
kouluttaa.

Omani kyllä vastasi määritelmää, mutta nenälleen ei antanut urosten hyppiä. Koskaan ei aloittanut eikä provosoinut mitään, mutta puolusti tarvittaessa itseään ja muita.

Minä rinnastan sen kiltteyteen. Että suhtautuu asioihin siten, että se ei aiheuta minkäänlaista aggressiota eikä epäilyä koirassa, Jaa, mistähän roduista niin sanotaan, pitäisi lukea rotumääritelmiä mutta eikö ainakin joitain jättejä sanota lempeiksi, esim. nöffi, bernhardinkoira, leonberg jne.. muut korjatkoon jos olen väärässsä.

en ole koskaan kuullutkaan.
nyt lähinnä kiinnostaa, että mistä rodusta noin sanotaan. i beg to differ.

Mitä tarkoittaa koiran lempeys? Mitkä rodut ovat lempeitä? Eikö lempeys ole tarkasti ottaen inhimillinen, ihmisiin liittyvä määre?