Lemmikit

Nyt vasta itsekin huomasin toisaalla olevan ketjun. Jos olisin samassa tilanteessa, niin kissa pääsisi kissojen taivaaseen jahtaamaan myyriä. Ei missään nimessä uuteen kotiin hyökkäilemään.

^Sama täällä, en tajunnut että tämä ketju on spin off.
Minä myös päätyisin todennäköisesti lopetukseen. Arvaamatonta eläintä, johon on luotto mennyt ja selkeästi päässä jotain vikaa, en antaisi uuteen kotiin. (pahoittelut Mella M suorista sanoista, ihan kamala tilanne joutua tekemään päätöksiä)

Nyt vasta tajusin käydä lukemassa tuolta lemmikit puolelta Mellan aloituksen, ja sanon että itse varmaan lopetuttaisin kissan tuollaisen jälkeen.
Voi olla että olen sitten vain surkea lemmikinomistaja, mutta lemmikin tulee aiheuttaa iloa, eikä stressiä, varsinkin jos se stressi on sitä että joutuu olemaan varuillaan, ja kyllä, jopa pelkäämään että milloin taas käy jotain.
En laittaisi kiertoon, koska mikään ei takaa kissan loppuelämän hyvyyttä enää sen jälkeen. Eläimillä voi olla ihan vain jotain omia päävikoja, joiden kanssa sitten joka pärjätään tai ei pärjätä. Itse en pärjäisi.
Mikäli kissa ei koulutuksellani osaa olla minimivaatimusten mukainen, niin sitten luovutan. Näin olen päättänyt, mitään vastaavaa ei kohdalleni ole osunut, vaan kaikki kissani lopettanut pentuiän jälkeen epätoivotun toiminnan.
Kaikki kissani ovat olleet maatiaisia, ja tulleet meille 10-14vk iässä.

smörgen: tämä just. Mun kissa esim. on muuten täysin "normaali" mutta kuumuu noissa tietyissä tilanteissa aivan liikaa ja silloin tämä puremiskontrollikin lähes kokonaan unohtuu. Muutenhan kissa toimii niin kuin kissat yleensä. Kissa on pitkäkarvainen, joten sitä on harjattu pennusta asti, mutta takapään, eli ns, housujen harjaamisesta/kampaamisesta yms, kissa ei vaan pidä, mutta pakko niitäkin on välillä pöllyttää varsinkin nyt, kun kissa vaihtaa taas turkkia. Silloin kissa aivan selvästi ensin ilmeillä varoittaa ja jos en usko, räppää kynsillä. Samoin jos leikin kissan kanssa ja siinä kissa meinaa osua mun käteen, niin se heti varoo ja perääntyy. Jos harjaustilanteessa sitten kynsäiseekin, niin yrittää yleensä silloin pois ja lähteekin. Ei selvästi noissa tilanteissa halua satuttaa. Tuossa hellyysaggressiossa se ei peräänny vaikka on käynyt kiinni kovaa, eli selvästi kuumuu ja menee joku kontrolli sen suhteen, että kuinka kovaa voi käydä kiinni. Samoin kun kävi toisesssa tilanteessa mistä puhuin Lemmikit puolella.

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta kuin tuosta "lovebite"-tyyppisestä käyttäytymisestä. Meidän kuudesta kissasta yksi tekee sitä eli tulee syliin, kiehnää, kehrää ja leipoo, sitten pureskelee käsiä, mutta pentuaikojen jälkeen ei ole purrut kovaa. On ehkä oppinut säätelemään pureskelun kovuutta. Kaikki meidän kissat on luovutettu 14-16 viikkoisina.

Uskoisin, että kaikenlaisia vikoja voi kissoilla olla siinä missä koirillakin. Huonoa hermorakennetta, arkuutta, ylikuumumista tietyissä tilanteissa. Aikaisella vierotuksella saadaan varmasti myös aikaan häiriökäyttäytymistä. Kaikilla ei vain sitä taustaa (tai kaltoinkohtelua tms) ole, vaikka olisikin ongelmia. Luonnevikaa ei saa koiraltakaan koulutettua tai rakastettua pois, miksi sen saisi kissalta?

Kissa voi reagoida aggrella jos sen reviirillä on ylimääräisiä tai joku yllättää takaa kissan näkemättä. Tavallinen, hyvätapainen perhekissa joka on ostettu asiallisesta paikasta ja jota on hoidettu hyvin ei koe tarvetta mihinkään äärimmäiseen hellyysaggressioon, halu olla rauhassa on normaalia ja se mitä edellä, että pitää osata lopettaa silittely jos eläin osoittaa siihen merkit. Tämä kymmenen kissan kokemuksella. Löytöeläimillä voi olla erikoisia käytöstapoja, traumaperäisiä ym.

Kissimyyr6: Jos olet puhunut asiasta vuosikymmeniä sitten, niin voikin olla, että asiasta on ollut silloin eri käsityksiä. Ja edelleenkin meillä on eläinlääkäreitä, jotka eivät ole erikoistuneet juuri kissojen käyttäytymiseen ja eivät niihin osaa mitään sanoa. Edes osa kissojen kasvattajista ja pitkään kissojen kanssa olleista ei tunne tätä ilmiötä eikä varsinkaan syitä tai keinoja saada sitä pois.

Koska puhut tuosta karjumisesta, niin oletan, että osoitat edelleen viestisi minulle. Sinulla on outo ja aika ikäväkin tapa vetää joka viestiin jotain uutta ja täysin arvailuja, mutta jätän ne tällä kertaa omaan arvoonsa. Varmasti kuka tahansa ymmärtää sinun teksteistä, ettei ne oikeasti liity minuun tai minun kissaan millään tavalla. Sinulla tuntuu olevan jokin tarve saada asia näyttämään siltä, että kaikki vika on siinä miten kissaa pidetään. Tämä on yksi syy miksi asioista puhutaan niin vähän, koska kissapiireissä (ja toki koirapiireissäkin) on tiukasti tietty porukka, joka selittää kaiken olevan täysin normaalia eikä edes koskaan ota asiaa puheeksi esim. ellillä, koska pelkäävät, että syyllinen kaivetaan heistä itsestään. Voi tulla ihan uutisena, mutta kissoissa ja kaikissa eläimissä on hyvin erilaisia persoonia ja psyykeitä ja joskus eläimellä ei vaan toimi nämä asiat samalla tavalla kuin jollakin toisella lajitoverilla. Kissalle on huomattavasti yleisempää, että siltä puskee läpi tällaiset primitiiviset reaktiot kuin esim. koirilta. Taustalla ei tarvitse olla kaltoinkohtelua tai huonoja kokemuksia.

Sen verran voin sanoa omasta kissasta, että se kyllä osaa varoittaa esim. harjatessa housukarvoja, että nyt hän ei enää tykkää. Silloin kissa toimii ihan samalla tavalla kuin varmaan suurin osa kissoista, näyttää aivan selviästi, että ei ole kivaa ja antaa kynttä jos jatkaa. Hellyysaggressio onkin sitten aivan toinen juttu, mutta turha sitä on tosiaan enää selittää, koska olet päättänyt, ettei täällä ymmärretä kissoista yhtään mitään

Mahtavaa että on kaikkien eläinlääkärien kanssa asiasta puhunut

Mulle kyllä on puhuttu muuta, nimiä en muista vuosikymmenten takaa mutta teoria on peräisin juuri eläinlääkäriltä, että varhainen erotus emosta ja jokin negatiivinen kokemus ihmisestä lisäksi on usein taustalla.

Pätee ainakin niissä viidessä tuollaisessa jotka tunnen, joista ne meillä olleet kaksi vielä oppi sen pois, silkalla hellyydellä ja sillä että ihminen oppii lopettamaan ajoissa. Näinhän se on ihmismaailmassakin, jos jatkaa "hellyyttä" sen jälkeen kuin toinen käskee lopettaa, seurauksia voi tulla. Valovuoden ero koiraan, mutta niin usein on, kun kyse on kissoista.

Merkit vaan on tosiaan pienet sellaisen mielestä joita noita ei tutki ja seuraa harrastuksekseen, mutta omasta kissasta ne varmasti oppii kun vieraastakin kissasta parin hyökkäyksen jälkeen näkee, että "nyt tulee kynttä ellet lopeta". Sitten jos oma eläin ei kiinnosta niin paljon että opettelisi sitä lukemaan, miksi eläin on pitänyt hankkiakaan.

Sitten se suhde eläimeen ylipäätään, aika paljon on pielessä siinä vaiheessa kun kissaa ei yhtään liikuta se että ihminen valittaa, kun häneen sattuu. Meillä siis on kokoelma maailman murjomia otuksia joille kaikille ihminen on menneisyydessä tehnyt pahaa, mutta kaikki niistä ovat osoittavat katumusta kun tulee satutettua ihmistä vahingossa, pari hätääntyy ja nuoleekin. Mutta se vaatii sitten sellaista suhdetta että karjumiset ei kuulu vuorovaikutukseen lainkaan, toisin kuin koira niin kissa todella oppii vain positiivisella vahvistamisella. Ja sitä yhteistä aikaa vaaditaan tunnesiteen syntymiseen, tyyppi joka käy kotona lähinnä nukkumassa, heittämässä safkat ja siistimässä hiekkiksen lähteäkseen koiran kanssa harrastuksiin ei kissan läheisyysasteikossa pääse kovin korkealle, kissa kääntyy sisäänpäin ellei läsnäolevaa läheistä löydy. Joo kaikki ei voi tehdä etätöitä, mutta liian etäinen suhde kyllä vaikuttaa ihan kaikkeen vuorovaikutukseen kissan kanssa. Jos suhde on läheinen vs suhde on kuin paikan siivojaan, ihan eri säännöt pätee.

Samoin se muu ympäristö vaikuttaa, koiralle on usein ihan sama ollaanko vaikka joka viikko eri paikassa jos oma ihminen vaan on mukana, kissa stressaa sitä ettei ole oikeasti pysyvää ympäristöä (muutetaan usein) tai ympäristö on liian ahdas ja virikeköyhä.

Mella M kirjoitti:Mun kissa ei väijy ovien tai nurkkien takana eikä esim. sohvan alta käydäkseen kiinni. Ja tuokin on totta, että kissaahan ei tosiaan koko ajan tuijota, jos se on sylissä siliteltävänä. Mullakin kissa saattaa olla sylisstä toista tuntia kun katselen telkkaa, teen käsitöitä, olen netissä yms. ja sängyssä kainalossa pidempäänkin jos vaikka luen tai katselen leffaa tms. niin eihän noita merkkejä huomaa. Mutta silloinkin kun näen kissan koko ajan, niin merkkejä ei tosiaan huomaa. Pennusta asti on yritetty vaikka millaista koulustusta, mutta ei mitään vaikutusta. Asiahan ei haittaisi lainkaan, jos kyse tosiaan olisi tällaisista lovebite tyyppisistä jutuista mitä tiedän, että monet kissat tekee, eli tarttuvat vain hampailla kiinni. Noilla kissoilla ikään kuin se säätelymekanismi toimii, että kuinka kovaa voi purra ja kuinka pitkälle voi mennä. Mun kissalla se tuntuu puuttuvan ja reaktio on muutenkin erityisen voimakas.

Tarkoitin siis sanoa että hyvinkin ikävä käytös voi vain yhtäkkiä loppuakin, kuten tuolla väijykissalla kävi. Nykyään jo isojen lasten kanssa oikein mielellään seurustelee, eikä pitkiin aikoihin enää ole kukaan saanut kynnestä. Ja tosiaan ihan yleisesti puhun, ja omista kokemuksistani.

Impulssikontrolliaggressio on puolestaan aggressiodiagnoosi, jolla tarkoitetaan
epäsopivaa, kyseiseen asiayhteyteen sopimatonta ihmiseen kohdistuvaa aggressiota,
jota esiintyy jatkuvasti tilanteissa, joissa kissan käyttäytymistä tai mahdollisuutta
toteuttaa tiettyä käyttäytymistä kontrolloidaan. Tunnetuin esimerkki
impulssikontrolliaggressiosta on kissa, joka puree ihmistä kesken silittämisen. Tämän
käyttäytymisen ajatellaan olevan seurausta kiihtyneessä mielentilassa olevan kissan
tarpeesta kontrolloida tilannetta. Käyttäytymisen ajatellaan liittyvän siihen, että kissoilla
kiihtymistila stimuloi myös puremiseen liitettyjä aivoalueita. Toisaalta myös kissojen
saalistamistavalle tyypillinen aivojen nopea reaktiivisuus ja äkillinen kiihtyminen
saattavat myös olla kytköksissä impulssikontrolliaggressioon. (Overall 2013)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... soilla.pdf
Stressi kissoilla - kirjallisuuskatsaus

Tuossa 2017 katsauksessa paljon tietoa kissojen aggressiivisuudesta, syistä ja seurauksista. Tämä vain keskusteluun mukaan mutta voihan siinä olla jollekin esim. uutta tietoa.

Mun kissa ei väijy ovien tai nurkkien takana eikä esim. sohvan alta käydäkseen kiinni. Ja tuokin on totta, että kissaahan ei tosiaan koko ajan tuijota, jos se on sylissä siliteltävänä. Mullakin kissa saattaa olla sylisstä toista tuntia kun katselen telkkaa, teen käsitöitä, olen netissä yms. ja sängyssä kainalossa pidempäänkin jos vaikka luen tai katselen leffaa tms. niin eihän noita merkkejä huomaa. Mutta silloinkin kun näen kissan koko ajan, niin merkkejä ei tosiaan huomaa. Pennusta asti on yritetty vaikka millaista koulustusta, mutta ei mitään vaikutusta. Asiahan ei haittaisi lainkaan, jos kyse tosiaan olisi tällaisista lovebite tyyppisistä jutuista mitä tiedän, että monet kissat tekee, eli tarttuvat vain hampailla kiinni. Noilla kissoilla ikään kuin se säätelymekanismi toimii, että kuinka kovaa voi purra ja kuinka pitkälle voi mennä. Mun kissalla se tuntuu puuttuvan ja reaktio on muutenkin erityisen voimakas.

Tunnen paljon kissoja, ja osaa en viitsi silittää enää ollenkaan, kun käyvät käteen kiinni. Kyllä siinä varoitus on, mutta se varoitus on ohi niin nopeasti, että sen huomaa yleensä vasta seuraavilla kerroilla, jos nyt sattuu katsomaan kissaa juuri silloin.
Monella kissalla on taipumus käydä käteen kiinni (ja kyllä, ihan kunnolla, niin että verinaarmut vuotavat), ja siitä syystä kysyn aina omistajalta että pureeko se jos sitä silittää.
Kaikki omat kissani ovat tulleet pentuina, ja parilla on ollut yritystä rapsuttavan käden puremiseen, mutta ihan koulutuksella niistä on selvitty. Kenelläkään kissoistani ei ole tuota käytöstä esiintynyt enää sen jälkeen. Silitys myös lopetetaan herkästi, jos kissan "ilme" muuttuu.

Ystäväni kissa oli aivan sekopäinen, se rääpi lapset ja aikuiset, kävi yllättäen kimppuun jostain oven takaa jne, mutta niin vain sekin rauhoittui kun lapset kasvoivat teineiksi. Toisaalta eräs toinen tuntemani kissa on 10-vuotias, ja edelleen tulee jalkoihin kiehnäämään silityksiä, mutta jos siihen koskee, niin se kapsahtaa selälleen ja alkaa potkuraapimaan ja puremaan jalkaa. Tekee tuota myös vaikkei rapsuttaisikaan. Itse vedän aina jalat sohvalle turvaan. Minä en tuollaista eläintä olisi katsellut kovin kauaa. Toisaalta en katselisi myöskään nurkkiin kusevaa eläintä, tai muuten kohtuutonta haittaa aiheuttavaa lemmikkiä, jollei niitä pystyisi parantamaan suht helpolla.

Itse olen joutunut perehtymään asiaan aika paljon, niin kuin ehkä aloittaja tietää tai sitten ketjun aloittaminen on sattumaa.

Kukaan eläinlääkäri tai kissankouluttaja ei juurikaan puhu siitä, että hellyysaggressio johtuisi siitä, että kissa olisi vieroitettu liian aikaisin emostaan. Jos lukee netissä (tyyliin keskustelupalstoilta yms) juttuja ja keskusteluja aiheesta, niin huomaa, että ihmisillä on asiasta aivan kaikenlaisia käsityksiä. Jotkut mm. sanoo, että hellyysaggressio olisi tyypillistä kissoille, jotka eivät ole tottuneet käsittelyyn, mutta sekään ei taida olla aivan totta. Joidenkin mielestä koko ilmiötä ei ole olemassa tai se johtuu liian vähistä virikkeistä ja vaikka ja mitä.

Itse olen mielummin etsinyt asiasta tietoa ihmisiltä ja tahoilta, jotka oikeasti tietävät mistä puhuvat. Jotkin kissa-asiantuntijat puhuvat, että ilmiö johtuu kissan primitiivisyydestä ja siitä, että se ei eläimenä ole tottunut samalla tavalla silittelyyn ja läheisyyteen kuin vaikkapa koirat ja silittäminen pitkään jatkuessaan saattaa jopa aiheuttaa kissalle kipua ja myöskin siitä, että tälle käytökselle ei oikeasti kovin hyvin tunneta syitä tai sitä, että miksi sitä ei esiinny kaikilla kissoilla jne. Sitäkään ei käsittääkseni kunnolla tunneta, että onko tämä jollain tavalla geeneissä kulkevaa.

Mun omalla kissalla tämä on todella voimakasta. Kissa on rotukissa, olen käynyt katsomassa kissaa ekan kerran kasvattajan luona muistaakseni silloin kun kissa oli 10 viikkoinen ja niiden emo imetti niitä vielä silloin. Pennuista huolehti lisäksi kasvattajan pari kolme muuta aikuista kissaa. Kissa tulee todella usein syliin. Välillä viihtyy sylissä hyvinkin pitkiä aikoja ja sitten taas joskus aivan yöstä käy käteen kiinni. Meidän kissan kohdalla ei ole kyse mistään "lovebite" tyyppisistä hampailla kiinnipitämisestä vaan siitä, että kissa iskee hampaat aivan todella voimakkaasti käteen, kyse siis on todellakin aggressiosta ei vain jostakin kevyestä varoituksesta. Kissalla myös tilanne jää usein päälle ja se käy käteen uudelleenkin kiinni. Jos kissan saa sylistä lattialle, se saattaa vielä lattialtakin hyökätä käteen kiinni. Kukaan ei oikein osaa selittää, että miksi kissa reagoi niin voimakkaasti, mutta tämä on selvästi kuin joku kissojen pittbull, että iskee todella kovaa ja kuumuu tilanteessa niin, ettei se meinaa mennä ohi. Mun kissa on tehnyt tätä siitä asti, kun se tuli mulle. Kasvattajan mukaan vaiva yleensä helpottaa iän myötä ja varsinkin kissan säätelymekanismi puremisen voimakkuuden suhteen muuttuu. Mun kissalla näin ei käynyt.

Kissan merkit ennen hyökkäystä eivät ole näkyviä, eivät ainakaan siitä kulmasta mistä itse sen näen, kun kissa makaa sylissä, kainalossa tms. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan kyse voi olla niin pienistä liikkeistä, että niitä ei oikeasti näe tai sitten kissaa antaa esim. merkkejä vain silmillä, jotka eivät välttämättä silittäjälle näy.

Ja virikkeistä ei varmasti tällä kissalla ole pulaa. Nytkin se on myyräjahdissa maakellarin katolla, kun siellä on näin keväisin kiva olla, kun aurinko lämmittää niin mukavasti.

Minun kokemukseni mukaan kissan hellyysaggressio on kuitenkin aika kesyä tyyliin että ensin kissa kehrää ja puskee, sitten tarttuu hampailla käteen, jonka jälkeen se voi taas kehrätä ja puskea. Mutta tuo kissan hellyyspureminen on aika lempeää, enpä ole kuullut, että kissa noissa tilanteessa olisi oikeasti vahingoittanut ketään. Joku pikkunaarmu toki voi jäädä, mutta ei siis sellaista, että tarvitsisi mennä lääkäriin parsittavaksi. Toisaalta on myös hyvä huomioida vaikkapa kissan parittelukäyttäytyminen: kollihan puree naarasta niskaan ihan tosissaan ja saattaa purra niin, että naaraalta menee iho rikki ihan kunnolla. Sanotaan jopa, että hammasongelmainen kolli ei tästä syystä pääse lisääntymään.

Cockereiden raivosyndrooma on täysin eri juttu. Sitähän on verrattu epileptiseen kohtaukseen, jonka jälkitilassa epileptikko voi myös olla hallitsemattoman aggressiivinen. Silloin eläin on täysin tolkkua vailla ja hallitsematon ja tilanteen saattaa saada pelastettua, jos saa koiran vaikka suljettua toiseen huoneeseen, jossa se ei pääse vahingoittamaan ketään. Raivosyndroomainen koira/epileptikko jälkitilassa usein onnistuu puremaan niin, ettei ilman tikkejä selviä. Raivosyndrooma on oma lukuna, mutta varsinkin 1970-80-luvuilla näki myös cockereita, joilla ei ollut mitään syndroomaa, vaan yksinkertaisesti häijy ja dominoiva luonne. Ihmiset ottivat koiran, surusilmäisen pehmeäksi luullun luppakorvan, joka sitten oli luonteeltaan sellainen jyrä, että se puri perheenjäsenet - alamaisensa - naarmuille, jos nämä eivät suvainneet totella.

Kyllä hellyysaggre tunnetaan kissoilla ihan yhtenä aggren ilmenemisenä.

^Tuohan on meille bull-rotuisten omistajalle ihan arkinen ilmiö. Ihmiset eivät osaa yhtään lukea kun "sehän heiluttaa häntää".....öö missä? Jäykästi kohti taivasta, ei iloisesti. Paino edessä, korvat edessä, kaula ojentuneena. Tästä ei ole kauaakaan kun kuulin sen takapihallamme ja sanojallakin on ollut koiria, on nytkin. Mutta roturyhmät aivan eri päästä ja lukutaidot siis erilaisten koirien kanssa. Tai en minä oikeasti tiedä lukutaidostaan mutta tuossa tilanteessa se meni ihan päin seiniä.

Jaa, minulle ilmiö on ihan tuttu, ja yleensä johtuu liian varhaisesta emosta ja pentuesisaruksista vieroituksesta, ja se on jopa aika yleinen seuraus siitä. Mistä koskaan ei voine syyttää kissaa, se ei tämmöisiä päätä. Ja ei varmasti kaikki ole kunnossa, jos vierotetaan kissanpentu liian aikaisin.

Harvoin se aggressio tulee silti ihan ilman varoitusta, jos kissan tuntee siitä kyllä näkee koska seuraava silitys johtaa raapaisuun. Jos siis osaa lukea eläintä, aika moni ei osaa. Tai ei kiinnosta panostaa "pelkkään kissaan" sen vertaa, että ottaisi selvää ja opettelisi.

Mutta ihan samahan tämä on koirapuolella, vaikka koira kuinka elekielellä ensin yleensä varoittaa mitä on tulossa (jäykistyy, tuijottaa, selkäkarva nousee) niin osa omistajista ei huomaa niin yhtään mitään, ja ihan yllärinä koira vaikka hyökkää lajitoverin päälle. Taas tulee ihan puskista, kun ennen ei ole hyökännyt, ja taas hyökkäsi.

Ihmiset

En ole kissa-asiantuntija mutta olen ollut kissojen kanssa tekemisissä yli 60 vuotta enkä ole ikinä törmännyt kissalla hellyysaggressioon. Eihän sellainen ole mitään normaalia kissan käytöstä. Ihmettelen nähdäänkö hellyysaggressio kissapiireissä yleisestikin normaalina? Jos pidetään, tiedon lähde kiinnostaa.

Onko ilmiötä tutkittu? Löytyykö yhtymäkohtia cockerien raivosyndroomaan joka on pystytty paikallistaa viime vuosina geneettisesti tiettyihin geeneihin. Raivosyndrooman vahva perinnöllisyys on nähty käytännössä jo kymmeniä vuosia, onkohan sama tässä hellyysaggressiossakin?

Mielestäni nuo kumpikin tekevät eläimen pidon omistajan kannalta ikäväksi kun eläimen käytöstä ei pysty ennustaa vaan vaarallista käytöstä esiintyy täysin yllättäen ja irrationaalisesti. Koiran tai kissan puremahaavat vievät joskus hmisiä pitkiin ja vaikeisiin hoitoihin ja jopa pahempaakin. Mutta eläimestä luopuminen tuntuu vaikealta kun se on suurimman osan aikaa kuitenkin normaali. Moni kypsyy raivosyndroomaisen cockerin kohdalla päätökseen vasta sitten kun koira puree ensimmäisen kerran vähän pahemmin tai lapsi on tullut purruksi.

Jalostukseen sellaisia eläimiä ei pitäisi käyttää, mutta jos asiaa pidetään normaalina niin varmaan sitten käytetään.