Lemmikit

Kyllä avoimilla hakemuksilla työllistyy, hakuprosessi on raskas työnantajallekin, on paljon helpompi vaan ottaa ne pari jotka ovat itse olleet aktiiviset ja joilla on sopiva koulutus ja työkokemus. Isossa työpaikassa on kokoajan vaihtuvuutta + erilaisia perhevapaita, eli paikkoja vapautuu kyllä.

Eikä kyse ole mistään sukulaisten suosimisesta, ne sukulaiset kai tiedetään ilman hakemuksiakin.

Kiitos edelliselle ystävällisestä vastauksesta, tuliko nyt hyvä mieli?

Näitä henkilöitä tapaan työssäni useinkin. Avoimella hakemuksella työtön saa mm. täytettyä työnhakuvelvollisuuttaan ja kyllä se joitain myös työllistää. Itse olen saanut töitä useasti vain avoimen hakemuksen laittamalla, tuntematta ketään firmasta etukäteen, samoin ovat saaneet monet tuntemani. Paikkoja ei välttämättä laiteta auki, koska hyviä hakijoita ei uskota olevan, tai ei jakseta sitä rekryvaihetta. Mutta kun sopiva henkilö hakee työtä, hänet palkataan.
Älä höpise asiasta mistä et mitään tiedä.

Näytä minulle henkilö joka keksii hakea paikkaa ja saa paikan jota pidetään pöydän alla, varattuna hyvälle jätkälle tai sille kivalle siskonlapselle sukupuolesta riippumatta, niin minä näytän sinulle henkilön, joka on taikatempun tekijä. Tutkivassa journalismissa käytetään jo nimikettä kaverikapitalismi tai toinen arkikieleen jo astunut nimitys on paikallinen sopiminen, suomeksi kyse on työpaikasta jota ei ole vaikka siitä olisi ilmoitettu näennäisesti. Birdy viittasi tähän ilmiöön, mahdollisesti.

Kyllä "työllistämislait" hyväksyy oikein hyvin avointen hakemusten teon. Niitä jopa suositellaan ja moni niiden kautta työllistyykin.

Birdy: niin on ja kavereillehan niitä jaellaan, en kiistä, se vaan että työllistämislait eivät mahdollista olemattomien paikkojen hakua kuitenkaan, eihän.

Vieras kirjoitti:Vilkaisin huvikseni avoinna olevia työpaikkoja "kylillä", keikka- ja vuokratyötä näyttää olevan huomattavat määrät, tällaiset firmat hallitsevat listoja kuin Barona, Staffpoint, Worker eli trendi epätyypillisten työsuhteitten muuttumisessa kaikkein tyypillisimmäksi on jatkuvassa vauhdissa - uusien asuntolainojen otto jäissä ym. seuraamuksia.

Avoimeksi ilmoitetut paikat ei kerro mitään työsuhteista. Suurinta osaa avoimista paikoista ei ilmoiteta missään

Vilkaisin huvikseni avoinna olevia työpaikkoja "kylillä", keikka- ja vuokratyötä näyttää olevan huomattavat määrät, tällaiset firmat hallitsevat listoja kuin Barona, Staffpoint, Worker eli trendi epätyypillisten työsuhteitten muuttumisessa kaikkein tyypillisimmäksi on jatkuvassa vauhdissa - uusien asuntolainojen otto jäissä ym. seuraamuksia.

Kynsiviila kirjoitti:Olen niin kiitollinen, että itsellä työasiat ovat hyvin. Olen kohta 50, eli työikää on vielä reippaasti jäljellä. Meillä on mahtava työyhteisö, tiimi ja esihenkilö. Töitä on enemmän kuin tarpeeksi, välillä se kuormittaa paljonkin ja tässä täytyy olla valtavasti epävarmuuden sietokykyä, kyky priorisoida ja vastaan isosta kokonaisuudesta taloudellisin vastuin. Mutta toisaalta pidän kovasti työstäni ja erityisesti sen vaihtelevuudesta. Työ on asiantuntijatyötä ja pystyn tekemään pääosin etätöitä.

95% samis, en vastaa taloudellisesti juurikaan mistään, ja mun työ on pääasiallisesti etätyötä, se mitä teen kodin ulkopuolella on lähinnä harrastus, josta maksetaan palkkaa. Olen tyytäväinen työhöni, en ole suonut ajatustakaan eläkkeelle pääsystä ja jos kaikki menee hyvin teen töitä niin kauan kuin pystyn. Minulla on hyvät vaikutusmahdollisuudet työni sisältöön ja voin milloin tahansa hakea jotain muuta työtä yrityksen sisällä, mikäli siltä tuntuu.

Meillä onneksi nuo ylityöt on pääosin etukäteen tiedossa, hyvin harvoin mitään yllättävää Ja sitä kautta pystytään jakamaan tiimin kesken, eli että ne eivät ole aina niitä samoja henkilöitä. Itse otan ylityöt rahana, mutta senkin saa itse valita, rahana vai aikana.

Mulle ylityöt on nykyään sellainen kirosana, että ei kiitos Varsinkin kun se omissa töissä tarkoitti usein sitä, että ei vaan tullut niitä hetkiä, että sen olisi voinut kunnolla pitää vapaana, jolloin se lopulta jossain kohtaa maksettiin. Nuorempana tein paljonkin ylitöitä, johonkin 40 ikävuoteen asti, mutta sitten riitti. Mun esimies silloin aina soitti mulle ekana, kun tiesi, että mä teen ja usein niin, että tein 7 päiväistä viikkoa. Juu ei kiitos enää.

Etätöistä pidin, koska pääsi eroon siitä hälinästä mitä toimistoympäristössä oli (vaikka siis välillä sielläkin oli tosi hiljaista) ja sai aikatauluttaa päivänsä oman rytmin mukaan ja käydä vaikka koiran kanssa ulkoilemassa välillä tai vaikka ottaa päikkärit jos siltä tuntu.

Esimiestyöstä tykkäsin kyllä ja sain siitä ihan parasta palautetta. Mutta. Se on tosi raskasta ja varsinkin kun kaikki muutkin työt pitäisi hoitaa. Mulla on ollut suurimmaksi osaksi helppoja ja kivoja tiimiläisia, mutta silti aina välillä oli jotakin säätöä ja esim. organisaatiomuutokset oli melko raskaita, kun piti tehdä asiavalmisteluja ja huolehtia vielä, että tiimilläkin pysyis joku tolkku ja motivaatioa muutoksessa.

Olen isossa organisaatiossa, ollut jo noin 20 vuotta, useammassakin eri tehtävässä. Sen kautta aika laaja-alainen osaaminen, jota täällä arvostetaan Olen pystynyt etenemään uralla ilman esimiesvastuuta, sitä en halua. Olen myös ollut mukana useammassa rekrytoinnissa ja milloinkaan ikä ei ole vaikuttanut siihen, haastatellaanko vai ei, viimeksi oli melkein koulun penkiltä valmistuneista 60-kymppiseen. Näihin töihin osaajia ei suoraan valmistu mistään, toki tietysti perusosaaminen pitää olla, mutta ihan ehdottomasti suurin juttu on se, että saadaan "hyvä tyyppi", eli sellainen, joka sopii meidän tiimiin ja siinä iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä.

Meillä tuo resurssivaje on välillä valitettavan tuttua, mutta onni on oma tiimi, jonka kanssa ikäviä asioita voi purkaa, siinä ei koe jäävänsä yksin. Välillä tehdään enemmänkin ylitöitä, ja juuri nyt on jäätävä työkuorma. Sen vastapainona vapaata voi ottaa melkein koska vain, jokaisen oletetaan tiedostavan mihin kohtaan sen töiden kannalta pystyy ottamaan. Voi ottaa omaa aikaa päivällä ja vaikka lähteä koiran kanssa treenailemaan ja jatkaa töitä illalla kun muuten on hiljaista. Jne.

^Varmasti on riippuvaista alasta, kuinka helppoa tai vaikeaa on työllistyä. Halusin vain tuoda esiin, että omalla alalla (yksityinen, IT-ala) palkataan kyllä oikein mielellään naisia ja niitä 40-50+ ikäisiä. Ja ohi niiden nuorempien miesten eli ei ole kyse siitä, etteikö hakijoissa olisi vain keski-ikäisiä naisia.

Tottakai vanhemmillekin ihmisille löytyy töitä ja heitä rekrytään jatkuvasti, mutta silti se on aivan fakta, että yli viisikymppisen ja varsinkin naisen on jo vaikeampi saada töitä kuin nuoremman ja miehen jos ei nyt puhuta esim. sotealasta ja muista julkisista aloista. Tätä ei hirveästi yksittäiset esimerkit auta vaikka tilanne on saattanut vähän parantuakin. Itse en ole tätä tosiaan ainakaan vielä omalla kohdalla kokenut.

Komppaus smörgenille. Mun jälkeen meille on tullut useita naistyöntekijöitä, joista kaikki on olleet n.50-vuotiaita, tai vielä enemmän. Toiseen yksikköön saman ikäisiä naisia ja miehiä, sellaisiakin, joilla ei enää ole montaa vuotta eläkkeeseen. Sinne on tullut myös muutamia noin 3-kymppisiä, mutta enemmistö rekrytyistä on reilusti vanhempia. Meillä arvostetaan etenkin monipuolista työkokemusta ja myös elämänkokemusta, sitä että asiat pysyy hallinnassa tilanteessa kuin tilanteessa. Ja myös pysyvyyttä, koska siitä on iso etu työssä. Meistä iäkkäämmistä sen monesti tietää jo, että pärjätään ja osataan.

Pakko vielä kommentoida ikäasiaa vähän: itse olen siis yksityisellä puolella ja vedän asiantuntija/tuotekehitystiimiä. Kaksi viimeisintä rekryä tiimiin on molemmat 50+ ikäisiä. Eli kyllä se kokemus painaa vaakakupissa joillain aloilla ja tietyissä rooleissa ja nimenomaan on plussaa, jos on pitkä työkokemus ja sitä ikää. Etenkin, kun haetaan pitkäaikaista työntekijää, nuori ikä ei välttämättä ole mikään valtti - nuoret vaihtaa työpaikkaa yleensä herkemmin.

Itse en ole kokenut ikää ongelmaksi. Nytkin tiedän, että saisin heti töitä, jos haluaisin palata vanhoihin hommiin, mutta en halua. Ikää siis 48 v. Tämä siis tilanne ainakin julkisella puolella. Sen toki ymmärrän, että työnantajan tulee miettiä ihmisen sopivuutta myös työyhteisöön ja varmasti yksityisellä puolella kovin nuoreen työyhteisöön ei oteta välttämättä vanhempia ihmisiä, jos kokemus on ollut, että se ei vaan toimi. Joillakin aloilla ne työyhteisöt saattaa olla hyvinkin nuorta porukkaa. Itse en ole kokenut koskaan ongelmaksi moni-ikäisyyttä ja minulle ei esim. ole mitään ongelmaa sen kanssa, jos esimies on nuorempi, mutta jossain työyhteisöissä voi olla tällaisista huonoja kokemuksia. Mutta siis ainakin julkisella puolella koen, että ikäsyrjintää tai ylipäätään ikään tuijottamista on huomattavasti vähemmän.

Oma tunne työelämästä on aika kurja. Itse paloin lähes loppuun ja kyllästyin aivan totaalisesti jokaisessa työpaikassa siihen, että aikaa meni aivan valtavasti se miettimiseen, että miten resurssiongelmat saadaan ratkottua. Se oli tosi väsyttävää ja turhauttavaa ja oli karmeaa nähdä miten huonosti moni voi ja miten jo nuoret ihmiset olivat väsyneitä ja kauhuissaan suuresta vastuusta ja olivat pettyneitä työelämään. Nyt opiskelen aivan uusia asioita ja en oikein näe muuta vaihtoehtoa tulevaisuudessa kuin olla yksityisyrittäjänä. En kaipaa yhtään niitä lähes samojen teemojen ympärillä pyörineitä palavereja. Toki ikävä tulee varmasti aivan kohtuullisen hyvää kuukausipalkkaa, mutta eipä se korvaa sitä turhautumisen ja vitutuksen määrää, minkä työ aiheutti. Oli toki paljon hyvääkin ja aina aivan mahtavia ihmisiä joka paikassa, mutta asioiden organisointi, töiden tasainen jakautuminen ja resurssivaje on monessa paikassa aivan järkyttävää.

Voisin allekirjoittaa tuon Kynsiviilan kokemuksen itekin. Vastuullinen asiantuntijatyö. Aivan älyttömän ihana työporukka, ihan ok palkka, ja työstä ja sen vaihtelevuudesta tykkään tosi paljon. Jos työtä on ollut liikaa, sitä on jaettu uudelleen, ja taas jaksaa. Vapaita saa kun pyytää, työpäivät voi pitkälti suunnitella itse sen mukaan, mitä tekee mieli tehdä.
Ihan paras työ, missä olen ollut, vaikka monenlaista työpaikkaa on tullut nähtyä ja koettua. Tähän työhön mut suorastaan revittiin, vaikka ikää oli 45 Suoraan asiantuntijatehtävään menin, vain jotenkuten soveltuvalla työkokemuksella. Tästä alasta ja työstä ei ennestään kokemusta ollut. Etenemismahdollisuuksia olisi, mutta en piittaa. Olen esimiehenä toiminut aiemmissa työpaikoissa, ja oli ihan kiva kokemus, mutta mulle riittää vähempikin työmäärä.

Etätyö on mulle iso plussa. Jos se joskus tulevina vuosina vähenee, vaihdan työpaikkaa. Ja vähän jo "petailen" yhtä mielenkiintoista, harrastukseen liittyvää työpaikkaa sillä mielellä, että ottakaa mut sitten töihin, jos..

Luulisi 40+ v. naisen olevan houkuttelevampi työntekijä kuin kolmekymppisen, joka jää kuitenkin ennemmin tai myöhemmin mammalomalle.

Kyllä työelämä on muuttunut aika paljon. Itselläni töitä takana yli 25 vuotta keskeytyksettä. Toinen tutkinto työn ohessa menossa eli on tullut opiskeltuakin ja ihan vapaaehtoisesti, olen halunnut kehittää omaa osaamistani.

En todellakaan koe, että nelikymppinen nainen olisi punainen vaate, päin vastoin. Ainakin IT-alalla osaavalle tekijälle on aina töitä ja palkka sekä henkilöstöedut on hyvät. Työntekijöistä pidetään myös hyvää huolta, eikä kuormiteta liikaa. Kauhistuttaa kuulla, miten esim. hoitoalalla työntekijöitä kohdellaan!
Itse olen siis varsin tyytyväinen. Vaikka työ on vaativaa, en koe että se kuormittaisi liikaa. Mahdollisuus lähes 100% etätyöhön helpottaa tietenkin paljon. Tulotaso on sen verran hyvä, että mahdollistaisi osa-aikaiseksi siirtymisen tai vaikka työelämästä aiemmin pois jäämisen. Molemmat on itsellä harkinnassa.

Kiitos msk!

Kynsiviila: saanko kysyä oletko edennyt vuosi vuodelta organisaation sisällä vai kuinka on löytynyt noin hyvä paikka? Niin moni on todella kuormittunut työelämästä eri syistä ja olisi hyvä esimerkki vaihtelun vuoksi, kuinka onnistuu työelämässä kypsässä iässä ja pystyy nostamaan osakkeitaan.

Olen niin kiitollinen, että itsellä työasiat ovat hyvin. Olen kohta 50, eli työikää on vielä reippaasti jäljellä. Meillä on mahtava työyhteisö, tiimi ja esihenkilö. Töitä on enemmän kuin tarpeeksi, välillä se kuormittaa paljonkin ja tässä täytyy olla valtavasti epävarmuuden sietokykyä, kyky priorisoida ja vastaan isosta kokonaisuudesta taloudellisin vastuin. Mutta toisaalta pidän kovasti työstäni ja erityisesti sen vaihtelevuudesta. Työ on asiantuntijatyötä ja pystyn tekemään pääosin etätöitä.

Etätyömahdollisuus on kyllä aian mahtava asia!
Lämmin osanottoni Helmille isän poismenon johdosta.

msk:n kanssa samoilla linjoilla hyvinkin pitkälle. Täysin terve en ole itsekään, ja muutakin kiirettä elämässä on työn lisäksi (mm. iäkäs äitini, isä menehtyi viikko sitten). Lisäksi mun ainoa tiimiläinen on jäämässä eläkkeelle vuoden kuluttua eikä tietenkään tilalle palkata ketään. Töissä miesvaltaisella alalla, en vaan enää jaksa nostella mitään raskasta enkä riekkua työpaikalla. Joten osittain varhennettu eläke on mun ratkaisuni, sitä ovat meillä tehneet muutama muukin. Ja etäpäiviä mahdollisimman paljon, inhoan niitä tosi aikaisia, repiviä aamulähtöjä.

Vieras kirjoitti:Terveydenhuoltoalan kriisiin, Umacin postaukseenkin liittyen, ihmiset ovat todella saaneet tilanteesta tarpeekseen, osa ei tyydy enää pelkkiin irtisanoutumisiin, vaan päätyvät ammattioikeuksiensa poistamisiin, mitkä ovat nouseet paljon.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/895a9 ... 1366ac4f47

Oho, jopas niitä poistopyyntöjä mennyt!

Tuopa se on omakin yleistunne, ja samalla on monia alueita joissa homma on aivan rikki esim. koulupsykologit, neuvolat, amikset ym. noista on kirjoitettu viimeksi huolestuttavaa informaatiota.Vaikea ymmärtää kuka tai ketkä hyötyvät työelämän kurjistamisesta. Kirjoitan enemmän myöhemmin kun töiltäni ehdin-.

Eläkeikään vielä 6 vuotta. Olen ollut nykyisessä työssäni vuodesta 2006 eli aika kauan, kohta 17 vuotta.
Työnkuva on muuttunut koko ajan, ihmisiä on irtisanottu ja/tai määräaikaista työsuhdetta ei ole jatkettu.
Työmäärä on luonnollisesti kasvanut jäljelle jääneiden osalta kun ihmisiä tekemässä on vähemmän.
Työnkuva muuttui taas tänä syksynä vaativammaksi kun palasin pitkän sairausloma jälkeen takaisin töihin.
Onneksi tällä kertaa sitten myös työmäärä pienentyi yhden monta vuotta hoitamani asian jäädessä kokonaan pois.

Nyt varsinkin uuden vakavan sairausdiagnoosin saaneena olen kyllä jonkinlaisessa eläkettä odottelevassa tilassa.
Tykkään työstäni ja teen sen hyvin, tykkään työkavereistani vaikka suurimmalta osin etänä työskentelenkin,
Toimistolla on kuitenkin aina kiva käydä.
Omassa asenteessa on nyt tämän viimeisen sairauden myötä tapahtunut ehkä suurin muutos.
Teen työni edelleen hyvin mutta en ota enää stressiä mistään enkä myöskään tee yhtään yli sovitun työajan.
Meillä on keväisin aina kaikkein kiireisintä ja joka ainoa kevät olen (kuten muutkin samaa työtä tekevät) tehnyt jopa 10-12 tuntisia päiviä että ehdin tekemään ajallaan kaiken tarvittavan.
Olen jo ilmoittanut esihenkilölleni että tuo ei tule jatkumaan enää ensi keväänä, ja jos en ehdi tekemään töitäni normaalilla työajalla niin ne viivästyvät tai jäävät määräajassa tekemättä TAI hän palkkaa apuvoimia avukseni.
Saavatko muut apua? Epäilen, mikä on tietenkin väärin. Saano minä apua? Jää nähtäväksi. Kuten myös se että tarvitsenko apua?
Tänä vuonna olemme liikkeellä ns. normaalia aikaisemmin estääksemme kevään mahdottoman kiireen, stressin ja töiden ruuhkautumisen.
Saa nähdä onnistuuko.

Joka tapauksessa, aion nämä loppuvuoteni (jos vaan terveyttä riittää työssä olemiseen) ottaa rauhallisemmin ja työskennellä VAIN suunnitellun viikkotuntimäärän joka on 7 tuntia päivässä. Ruokatunti on omaa aikaa. Kokonaistyöaika on siis 7 ja puoli tuntia päivässä.
Onneksi työni ei ole sellaista että siitä olisi kenenkään henki kyseessä.

Yleistunne työelämästä on, että ihmisistä halutaan puristaa yhä suurempia tehoja ulos työntekijöiden vähentyessä ja työmäärän kasvaessa.

ei vaan jaksaisi, puuduttaa, motivaatio kateissa, löysässä hirressä roikkumista kun sopparaita uusitaan vuoden - 3 vuoden välein. Ei ole oikein luottoa tulevaisuuteen ja tätä homma on tehty jo yli 15 vuotta. Tältä alueelta ei oikein töitä tämän ikäiselle enää löydy, kun kaikki koulutuskin on vanhentunutta. Muuttaa en halua. Sinnitellään

Mulla on käynyt tavallaan hyvä tuuri, nyt näin päälle viisikymppisenä sain työn (pyydettiin tavallaan) jota teen pääasiassa kotona, välillä myymälässä. Työtä, jossa sopivasti uutta ja sopivasti vanhaa ja joka liittyy harrastuksiini eli eläimiin. Palkka ei päätä huimaa muihin aloihin verrattuna mutta toisaalta ei ole työmatkakuluja pahemmin ja arvostan eniten sitä, ettei tarvitse miettiä työjuttuja vapaa-ajalla. Olen ollut yrittäjänä, muuten vastuullisissa tehtävissä, jotka vaikuttivat vapaa-aikaankin yms. joten nyt tämä tuntuu juuri sopivalta tässä vaiheessa elämää.

Ammatillista kunnianhimoa mulla ei ole ollenkaan.